Politiikka

”Vastaanottajan päässä olisi syytä antennin tarkistukseen” – kokoomusryhmästä hurja kuitti Harkimolle Helsingin Sanomissa

Lehtikuva
Kokoomuksen kansanedustaja Harry Harkimo.
Lehtikuva
Kokoomuksen kansanedustaja Harry Harkimo.
Lehtikuva
Kokoomuksen kansanedustaja Harry Harkimo.

Kielenkäyttö on äitinyt poikkeuksellisen kovaksi kokoomuksessa. Sanan säilällä isketään puolueen sisäisessä väännössä. Lyönnit näkyvät julkisuudessa, totta kai.

Päivän mittaan on näyttänyt vahvasti siltä, että puolueen eduskuntaryhmän sisälle on syntynyt railo. Se jakaa edustajia sen mukaan, miten he suhtautuvat ”hallituskriisiin”, jota ei sitten tullutkaan.

Se, keitä muita ”kapinallisissa” on kansanedustaja Harry ”Hjallis” Harkimon ohella, selviää aikanaan.

Harkimo purjehti yksin maailman ympäri, mutta nyt ei ole siitä kysymys. Veneessä voi hyvin olla kipparin lisäksi muitakin, gasteja.

Avauslyönnin iski Harkimo. Anteeksi pyytämättä, suoraan asiaan mennen. Läpisyötto perinteiseen Hjallis-tyyliin siis. Ja niin, ettei yhdellekään lukijalle jäänyt mitään piiloon politiikan munkkilatinan alle.

Kuten Demokraatti tänään aiemmin uutisoi, Harkimo kirjoitti Savon Sanomien blogissaan, että hänen on todella vaikeaa ymmärtää politiikkaan pesiytyneitä toimintatapoja.

– En näköjään vieläkään ymmärrä politiikkaa, hän tunnusti.

Kirjoituksessa ”Näytelmästä jäi paha maku” sai oman osansa myös kokoomuksen puheenjohtaja valtiovarainministeri Petteri Orpo.

– Viime viikollahan meillä oli hallituskriisi, joka oli hallituskriisi kaikille muille paitsi Soinille, Orpolle ja Sipilälle. He tiesivät koko ajan, että kyse on vain silmänlumeesta. Tästä seurasi sentään jotain hyvää: saimme toimintakykyisen halllituksen, Harkimo kirjoitti.

– Sitä minä en ymmärrä, miksi syntyneellä uudella ”puolueella” on sama määrä ministereitä kuin ennen, vaikka kansanedustajien määrä ryhmässä melkein puolittui.

Harkimo kysyi, miksi näin ja vastasi itse:

– ”Kuuluu diiliin”, minulle sanottiin. Eikä nyt – eikä yleensäkään – ole kysymys mistään sellaisesta, että kokoomuksen kaikki kansanedustajat pohtisivat yhdessä, mitä nyt kannattaisi tehdä. Ei, sellaista politiikan tekeminen ei ole.

Harkimon johtopäätös huokuu pettymystä ja turhautumista joka sanalla:

– Jos joku kuvittelee, että puolueen eduskuntaryhmällä on jonkinlaista valtaa, se kannattaa unohtaa nyt.

Harkimon mukaan ”tämä sotku” vähentää jälleen politiikan uskottavuutta.

– Mutta näin tehtiin, koska kaikki yhtäkkiä säälivät Timo Soinia Jussi Halla-ahon saatua voiton. Ymmärrän motiivit, mutta tuskin missään muualla saa tehdä näin likaisia diilejä kuin politiikassa, Harkimo päätti blogin.

Kirjoitus on tänään levinnyt sosiaalisessa mediassa preeriapalon nopeudella.

”Jos näin kovasti harmittaa, olisi korrektimpaa keskustella asiat ryhmän sisällä.”

Pelaako kokoomus nyt kaksilla korteilla, ovat kyyniset kyselleet.

Ajatus kulkee niin, että antaa Harkimon räksyttää. Karavani kulkee kuitenkin Orpon ja esikunnan tahtomalla tavalla. Siten pysyvät myös tyytymättömät gallupien kärkipaikkaa pitävän hallituspuolueen matkassa. Kaksilla rattailla siis.

Helsingin Sanomissa iltapäivällä julkaistu juttu sisälsi paitsi siteerauksia Harkimon blogista, myös kokoomuksen eduskuntaryhmän varapuheenjohtajan kansanedustaja Jukka Kopran kommentit kirjoitukseen.

Jos Harkimo latasi suoraan, mitään pehmentelyä ei ollut myöskään ryhmäjohdon vastapallossa. Yhdessä sovittuun plaaniin kahdella kärjellä etenemisestä on tämän jälkeen enemmän kuin vaikea uskoa.

Kopra luonnehtii Harkimon, siis ryhmän jäsenen, kirjoitusta ”yksilötason purkaukseksi kaukaa takarivistä”.

– Ja olen hämmästynyt: jos näin kovasti harmittaa, olisi korrektimpaa keskustella asiat ryhmän sisällä.

Jukka Kopra.

Harkimon mukaan eduskuntaryhmä sivuutettiin hallitusratkaisun vauhdikkaissa käänteissä.

Kokoomusryhmän ensimmäisen varapuheenjohtajan havaintojen mukaan ryhmässä ei ole mitään kapinahenkeä.

Ollakseen teatteria vuorosanat ovat liian kovia, täynnä tunnetta.

Koprakin käyttää poikkeuksellisen kovaa kieltä  puhuessaan saman ryhmän jäsenestä.

– Vastaanottajan päässä olisi kyllä syytä antennin tarkistukseen.

Kokoomusryhmän kaksi muuuta varapuheenjohtajaa Ben Zyskowicz ja Sari Raassina ovat HS:ssa samaa mieltä kuin Kopra: ei kapinahenkeä.

Viime kädessä kaikki päätökset vauhtiviikon aikana käsiteltiin ja päätettiin eduskuntaryhmässä, kuittaa Zyskowicz.

Sari Raassina ei usko, että hallitusdiilistä syntyy repeämää kokoomusryhmässä.

En tosin muista, oliko Harkimo itse ryhmässä keskustelujen aikana paikalla, hän huomauttaa.

Harkimo kirjoitti blogissaan, että hyvin suunniteltu oli taas puoliksi tehty.

Ymmärrän motiivit, mutta tuskin missään muualla saa tehdä näin likaisia diilejä kuin politiikassa, Harkimo päätti tekstin.

Sunnuntain kääntyessä illaksi yksi on varmaa: tämä ei jää tähän.

Ja tästä kaikki lähti:

Seuraa Meitä:
Lisää aiheesta:

Kommentit

Toimituksen valinta


Luetuimmat