Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

“Vastenmielistä ja tuomittavaa” – Ex-ministeri kysyy: “Saavatko lastensuojelun mielivallan uhrit korvauksia?”

Maria Guzenina odottaa hallitukselta jatkotoimia, jotta oikeus toteutuu.

Jyväskylän yliopisto selvitti lastensuojelun epäkohtia vuosina 1937–1983 sosiaali- ja terveysministeriön toimeksiannosta. Selvitys julkistettiin tänään.

Haastateltavana oli vajaa 300 perhehoidossa, lastenkodeissa ja koulukodeissa ollutta. Heillä oli kokemuksia ruumiillisesta ja seksuaalisesta väkivallasta, perustarpeiden laiminlyönnistä sekä monenlaisesta nöyryyttämisestä.

Selvitystyön käynnistämistä vaati tuore peruspalveluministeri Maria Guzenina (sd.) vuonna 2011. Hänelle ehdotettiin asian jättämistä sikseen.

– Tämä ei ollut mielestäni vaihtoehto. Lastensuojelun menneisyyden tutkiminen ja tapahtuneiden epäkohtien tunnustaminen on moraalikysymys. Kaltoinkohtelun uhreiksi joutuneet lapset ja nuoret ansaitsevat saada oikeutta, Guzenina korostaa.

Se miten valtiovalta näkee heikoimpansa määrittää koko yhteiskunnan moraalia.

Hänen mukaansa Suomen kannattaisi ottaa mallia esimerkiksi Norjasta ja Irlannista, joissa kaltoin kohdelluille on maksettu korvauksia. Kaltoinkohdelluille on myös esitetty selvityksen tehneissä maissa viralliset julkiset anteeksipyynnöt.

– Toivon peruspalveluministeri Juha Rehulan (kesk.) kertovan, millaisiin jatkotoimiin Suomen hallitus ryhtyy. Se miten valtiovalta näkee heikoimpansa määrittää koko yhteiskuntamme moraalia, Guzenina muistuttaa.

Lisää aiheesta

Hänen mukaansa Suomi voi maksaa asiaan liittyvän velkansa – vaikkakin jälkijunassa – vihdoinkin kunniallisesti. Guzenina pitää vastuullisten aikuisten harjoittamaa mielivaltaa ja kaltoinkohtelua aina erityisen vastenmielisenä ja tuomittavana.

– Jos emme yhteiskuntana katso rehellisesti menneisyydessä tapahtuneita vääryyksiä, on vaarana, että hyväksymme myös nykyisyydessä tapahtuvat epäkohdat, Maria Guzenina varoittaa.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE