Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

“Vastustan markkinoiden ylivaltaa” – Haatainen ei tyrmää sinänsä valinnanvapautta

Tuula Haatainen katsoisi rauhassa ensin Brommelsin työryhmän ja Ruotsin selvitysten tulokset.

Kansanedustaja, sosiaali- ja terveysvaliokunnan puheenjohtaja Tuula Haatainen (sd.) ei niele kansanedustaja Sari Sarkomaan (kok.) väitettä (HS 19.3.), että Haatainen suhtautuisi yksioikoisen kielteisesti valinnanvapauteen sosiaali- ja terveyspalveluissa.

– Kannatan valinnanvapautta, mutta vastustan yksityisten markkinoiden ylivaltaa. Yksityisiä ja kolmannen sektorin palveluja voidaan hyödyntää ja lisätä hallitusti, hän kirjoittaa Helsingin Sanomien mielipidesivulla.

Hän kuitenkin varoittaa Raha seuraa potilasta -ajattelusta, jolloin julkinen sektori pannaan kilpailemaan asiakkaista monikansallisten terveysyritysten kanssa. Kulisseissa puhutaan myös merkittävistä uusista maksujen korotuksista.

– Jotta ihmiset tietävät, mitä ollaan tekemässä, pitää puhua avoimesti siitä, mihin haluamme ohjata yhteiset verovaramme, hän muistuttaa.

Haatainen arvioi, että suuri sote-uudistus on kääntynyt hallituksen poliittisen kädenväännön seurauksena valtavaksi maakuntauudistukseksi. Palvelurakenteesta ei ole vielä lopullista käsitystä. Samaan aikaan professori Mats Brommelsin johtaman työryhmän pitäisi ennätysajassa toukokuun loppuun mennessä puristaa ulos esitys yksityisten markkinoiden tuomisesta julkisten palveluiden rinnalle.

Näissä yrityksissä odotetaan valmiina vain lähtölaukausta.

– Maailmalla ei ole juuri nähty tällaisen kokoluokan hanketta. Julkisissa palveluissa käynnistyy valtava uudelleenjärjestely.

Lisää aiheesta

Hän huomauttaa, että samanaikaisesti julkisen sektorin terveysasemien pitäisi alkaa kilpailla asiakkaista yksityisten monikansallisten terveysyritysten kanssa.

– Näissä yrityksissä odotetaan valmiina vain lähtölaukausta. Yksityistäminen aiotaan ulottaa jopa erikoissairaanhoitoon. Tällä kaikella aiotaan säästää 3 miljardia euroa – kahden Husin budjetin verran.

Haatainen kävi tutustumassa Ruotsissa valinnanvapausmalliin. Mielipidemittausten mukaan ruotsalaiset eivät halua, että verovaroilla tehdään voittoa, joka vieläpä viedään veroparatiiseihin.

Hänen mukaansa käynnissä onkin selvitys siitä, miten markkinoiden ylivaltaa voitaisiin hillitä. Myös laadun ja vaikuttavuuden mittaaminen on ongelmallista.

Haataiselta tulee neuvo: Nyt olisi syytä katsoa ensin Brommelsin työryhmän sekä Ruotsin selvitysten tulokset.

– Hallitukselta odotetaan selkeää ja tehokasta hallintomallia, jolla julkista palvelujärjestelmää voidaan trimmata paremmaksi. Tarvitaan vahva perusta, jolle voidaan miettiä parhaita keinoja yksityisten ja kolmannen sektorin palveluiden hankkimiseksi.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE