Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

VATT selvitti: Kuntaliitokset eivät täyttäneet niille asetettuja säästötavoitteita

Hallitus kertoi kuntauudistuksen etenemisestä Helsingin Säätytalolla 10. tammikuuta 2014.

Vuonna 2009 voimaan tulleet kuntaliitokset eivät tuoneet kunnille säästöjä, sanoo Valtion taloudellinen tutkimuskeskus (VATT).

Liitoskuntien menot kehittyivät liitoksen jälkeen kuuden vuoden aikana lähestulkoon samalla tavalla kuin muuten vastaavien kuntien menot, jotka eivät tehneet liitosta. Kuntaliitokset eivät siis täyttäneet niille asetettuja säästötavoitteita,

VATT:n Tuukka Saarimaan ja Janne Tukiaisen sekä Helsingin kaupunginkanslian tutkijan Oskari Harjusen selvityksessä todetaan.

Palveluverkkoon kuntaliitokset kuitenkin vaikuttivat. VATT:n mukaan sosiaali- ja terveydenhuoltoalojen työpaikkoja siirtyi pienistä liitoskunnista suuriin. Samalla palveluverkko eriytyi.

Tutkimuksen tulokset alueellisen edustuksen merkityksestä on syytä ottaa huomioon myös maakuntauudistuksen ja maakuntavaalien valmistelussa.

Mitä heikomman edustuksen vanhan kuntajaon kunta sai uudessa liitoksen jälkeisessä valtuustossa, sitä enemmän sote-työpaikat vähenivät sen alueella.
Samaa kaavaa noudatteli myös kunnan hallintoon liittyvien työpaikkojen jakautuminen. Koulujen ja opetusalan muiden työpaikkojen jakautumiseen liitokset eivät vaikuttaneet.

– Poliittisella edustuksella voi olla merkittävä vaikutus alueen palveluihin. Tutkimuksen tulokset alueellisen edustuksen merkityksestä on syytä ottaa huomioon myös maakuntauudistuksen ja maakuntavaalien valmistelussa, Tukiainen sanoo tiedotteessa.

Lisää aiheesta

Vuoden 2009 alussa tehtiin 32 kuntaliitosta, joihin osallistui 99 kuntaa.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE