Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Kotimaa

Vauva kotiin – presidentti-isä kantoi turvakaukalossa autoon

Presidentti Sauli Niinistön ja hänen puolisonsa Jenni Haukion poikavauva on kotiutunut Helsingin Naistenklinikalta. Niinistö kävi tänään hakemassa puolisonsa ja vauvan. Hän kantoi vauvan turvakaukalossa autoon.

Vauva syntyi viime perjantaina jonkin verran ennen iltakahdeksaa. Presidentin kanslia tiedotti tuolloin, että sekä äiti että vauva voivat hyvin. Vielä synnytystä edellisenä päivänä Haukio edusti miehensä rinnalla tämän virkaanastujaisissa.

Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiiristä kerrottiin, että presidenttiparin vauva syntyi samoissa tiloissa kuin muutkin Naistenklinikan vauvat.

Suomalaiset ovat vauvan synnyttyä lähettäneet presidenttiparille runsaasti onnitteluviestejä sekä sähköpostitse että kirjeitse. Jotkut ovat lähettäneet myös pieniä paketteja. Presidentin kanslian mukaan hyvin monessa paketissa on ollut itse kudotut villasukat.

Tässä kuussa ohjelmassa on virkamatkoja ainakin Liettuaan ja Saksaan.

Jo raskausilmoituksen yhteydessä kerrottiin, ettei vauva vaikuta Sauli Niinistön virkatehtävien hoitoon. Presidentin on määrä pitää puhe valtiopäivien avajaisissa huomenna. Tässä kuussa Niinistöllä on ohjelmassa myös virkamatkoja ainakin Liettuan satavuotisjuhliin Vilnaan ja turvallisuuskonferenssiin Saksan Müncheniin.

Niinistö on korostanut eri yhteyksissä, että hän uskoo vauvan ja työn yhteensovittamisen sujuvan mutkattomasti.

Lisää aiheesta

Istuvalla presidentillä ei ole Suomessa ollut aiemmin pikkulasta. Historiallinen vauva huomioitiin myös kansainvälisessä mediassa.

Helsingin Naistenklinikalla odotetaan syntyvän vuosittain noin 10 000 lasta nyt, kun Helsingin Kätilöopiston sairaala suljettiin viime syksynä sisäilmaongelmien takia.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE