Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Väyrynen keskustasta: “Joukkue on hajoamassa”

Paavo Väyrysen mukaan Kansalaispuolue täydentää edustuksellista demokratiaa samaan tapaan kuin kansalaisaloitteet.

Keskustan europarlamentaarikko, puolueen kunniapuheenjohtaja Paavo Väyrynen rusikoi puoluettaan tuoreessa blogikirjoituksessaan verkkolehti Uudessa Suomessa.

Väyrysen mukaan Suomen keskusta ei näytä tietävän, kuinka sen tulisi suhtautua Väyrysen alkuvuodesta perustamaan Kansalaispuolueeseen.

–Parissa viime aikoina järjestämässäni puhetilaisuudessa on kyselty, miksi olen ryhtynyt hajottamaan puoluetta, hän kirjoittaa.

Väyrynen kiistää ryhtyneensä.

– Jos olisin yrittänyt muuttaa keskustan poliittista linjaa sisältä päin, minua olisi syytetty riitelystä ja puolueen hajottamisesta.

Väyrynen ei näe mitään syytä siihen, että keskusta suhtautuisi Kansalaispuolueeseen vihamielisesti.

Vielä viime vuoden lopulla näytti Väyrysen mukaan siltä, että puolueen ja eduskuntaryhmän johdossa ei tapahdu pitkään aikaan mitään muutoksia.

Lisää aiheesta

– Yleisesti uskottiin, että nykyinen johto valitaan Seinäjoen puoluekokouksessa uudelleen. Puoluesihteerin tiedettiin harkitsevan luopumista. Hänkin kuitenkin ilmoitti jatkohaluistaan sen jälkeen, kun puheenjohtaja oli vedonnut häneen ja toivonut, että “joukkue” pidettäisiin koossa.

– Nyt joukkue on hajoamassa. Puoluesihteeri ja kaksi varapuheenjohtajaa ovat yllättäen ilmoittaneet luopuvansa luottamustoimistaan.

Kansanvallan toteutumista ajatellen nämä ratkaisut ovat pulmallisia.

Vielä suurempana yllätyksenä Väyrynen pitää sitä, että eduskuntaryhmän puheenjohtaja (Matti Vanhanen) aikoo luopua tehtävästään puoluekokoukseen jälkeen.

– Kansanvallan toteutumista ajatellen nämä ratkaisut ovat pulmallisia. Vastuusta väistyy nyt lähes kokonaan se joukkue, joka ratkaisi hallitusneuvottelujen kulun ja otti haltuunsa hallituspolitiikan avainpaikat.

Valtioneuvostossa tämä joukkue kuitenkin aikoo jatkaa koko vaalikauden ajan, toteaa Väyrynen.

Helmikuussa Paavo Väyrynen ilmoitti uuden puolueen perustamisesta. Puolueen nimeksi tulisi Kansalaispuolue ja Väyrynen aiko siirtyä sen edustajaksi Euroopan parlamentissa.

Kansalaispuolue merkittiin yhdistysrekisteriin maaliskuussa, mutta se ei ole vielä saavuttanut puoluerekisterin vaatimaa 5 000 kannattajakortin rajaa.

Puolue ajaa Suomen eroa euroalueesta ja omaan kelluvaan valuuttaan siirtymistä.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE