Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Väyrynen loukkaantui ja sivalsi Sipilää: “Keskusta on parhaimmassakin tapauksessa vaalien jälkeen kolmanneksi suurin puolue”

Pääministeri Juha Sipilä (kesk.) tyrmäsi “utopistisena” keskustan kunniapuheenjohtajan Paavo Väyrysen diilin. Väyrynen ehdotti aiemmin tällä viikolla, että olisi valmis tukemaan Sipilää, jos hän saisi mahdollisuuden tulla valituksi puoluevaltuuston puheenjohtajaksi Sotkamon puoluekokouksessa.

Demokraatti

Demokraatti

Tämä olisi kuitenkin edellyttänyt sitä, että puoluevaltuuston puheenjohtajavalintaa koskeva sääntömuutos pitäisi hyväksyä nopeutetussa aikataulussa.

– Keskustassa ei missään tapauksessa ole mahdollista, että puoluejohtaja pystyisi tekemään tällaisia diilejä. Täysin utopistinen ajatus, Sipilä teilasi Ylen haastattelutunnilla tällaiset kaavailut.

Väyrynen kävi vastaiskuun ja väittää, ettei hänen ehdottamansa menettely olisi ollut puoluedemokratin vastaista.

– Puoluedemokratiaan kuuluu myös strateginen johtajuus. Mielestäni puolueen puheenjohtajan velvollisuuksiin kuuluu vaalia puolueen yhtenäisyyttä, Väyrynen kirjoittaa blogissaan.

Väyrynen perustelee ehdotustaan, että näin keskusta olisi koonnut voimiaan eduskuntavaalien lähestyessä. Lisäksi olisi luotu edellytyksiä kannatuksen laajentumiselle.

– Voimien kokoaminen olisi antanut realistiset mahdollisuudet siihen, että keskusta olisi voinut nousta jälleen suurimmaksi eduskuntapuolueeksi. Kun ehdotukseni torjuttiin, keskusta on parhaimmassakin tapauksessa vaalien jälkeen kolmanneksi suurin puolue, hän varoittaa.

Lisää aiheesta

– Tämän jälkeen on kaikille täysin selvää, kenen ja keiden on vastuu keskustan tulevasta vaalitappiosta.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE