Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

“Väyrynen on oma itsensä. Aina oikeassa.”

Europarlamentaarikko Paavo Väyrynen (kesk.) vaati tänään blogissaan selkeyttä Suomen ulkopoliittiseen linjaan. Väyrysen mukaan Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikan taustalla näyttäisi olevan salaliitto.

Väyrysen mukaan jo ennen viime eduskuntavaaleja useat talouselämän vaikuttajat painostivat poliitikkoja kannattamaan Suomen Nato-jäsenyyttä. Väyrysen mukaan nyt näyttää siltä, että vallankäytön tosiasiallinen painopiste on valtioneuvoston puolella ja linjan määräävät liittoutumispolitiikkaa kannattavat jäsenet.

Perussuomalaisten puheenjohtaja, ulkoministeri Timo Soini vastaa Väyryselle omassa blogissaan.

— Väyrynen horisee. Suomessa ei ole ulko- ja  turvallisuuspoliittista salaliittoa. Punamultamiehet ovat laajemminkin nähneet pikku-ukkoja.

Soinin mukaan tasavallan presidentti johtaa ulkopolitiikkaa yhdessä valtioneuvoston kanssa. Ulkoministeri sanoo, että linja käy ilmi turvallisuuspoliittisessa selonteossa, joka on eduskunnassa käsittelyssä.

— Suomessa näyttää olevan laajaa turhautumista vanhemmissa valtiomiehissä. Väyrynen on oma itsensä. Aina oikeassa.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE