Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Väyrynen taas hurjana: Paljon pahempaa tulossa — “En panisi pahakseni hallituksen hajoamista ja ennenaikaisia eduskuntavaaleja”

Keskustan EU-parlamentaarikko ja kunniapuheenjohtaja Paavo Väyrynen ei pidä liikenneministeri Anne Bernerin ympärillä olevaa keskustelua vielä pahimpana keskustaan liittyvänä kohuna.

“Paljon pahempaa on tulossa, kun yhteisesti valmistellut maakunta- ja sote-uudistukset tulevat päätettäviksi.”

Väyrysen mukaan näyttää käyneen niin, että keskustan eduskuntaryhmässä ja puoluehallituksessa ei ole riittävästi paneuduttu siihen, mihin maakunta- ja sote-uudistus ovat johtamassa.

“Keskustaväelle uudistusten kokonaisuus on markkinoitu väitteellä, että puolue saa toteutetuksi vuosisataisen tavoitteensa, maakuntaitsehallinnon. Tosiasiassa päätöksentekoa ollaan keskittämässä maakunnista pääkaupunkiin ja kunnista suurimpiin maakuntakeskuksiin.”

Suomessa on suhteellisen hyvin toimiva ja kustannustehokas terveydenhuollon järjestelmä.

Väyrysen mielestä hallituksen suunnitelmat ovat johtamassa kuntien alasajoon, kun pääosa niiden tehtävistä ollaan siirtämässä maakunnille.

“Suomessa on suhteellisen hyvin toimiva ja kustannustehokas terveydenhuollon järjestelmä. Sitä ollaan nyt romuttamassa. Ellei kunnilla ole oikeutta tuottaa yhtiöitettyjä palveluja, yksityiset yritykset saavat liian vahvan aseman. Pahinta on se, että yksityiset yritykset pääsisivät tuottamaan julkisin varoin myös erikoissairaanhoidon palveluja.”

Lisää aiheesta

Keskustasta neuvotteluja ovat käyneet kokoomusta lähellä olevat poliitikot.

Väyrysen mukaan tilanteeseen on tultu siksi, että kokoomus on saanut hallituksessa yliotteen.

“Keskustasta neuvotteluja ovat käyneet kokoomusta lähellä olevat poliitikot. Mauri Pekkarisen ja Martti Taljan kaltaiset vahvimmat asiantuntijat ovat olleet sivussa. Perussuomalaiset näyttävät olleen välinpitämättömiä lopputuloksen suhteen.”

Väyrynen opastaa, että hallitusryhmien puheenjohtajien olisi syytä perehtyä uudistusten valmisteluun ja ottaa tilanne hallintaansa.

“Muutoin käsillä saattaa olla kriisi, joka hajottaa hallituksen. En panisi pahakseni hallituksen hajoamista ja ennenaikaisia eduskuntavaaleja, mutta kelvottomien suunnitelmien eteenpäin vieminen kunnissa ja maakunnissa saattaa aiheuttaa paljon pahempaa vahinkoa kuin liikenneministerin hanke, joka saatiin melko vähin vaurioin haudatuksi.”

Väyrynen kirjoitti mietteistään blogissaan.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE