Väyrysen aloitteen viimeinen päivä – ”Eroaminen on helpompaa kuin olin aikaisemmin ajatellut”

Jukka-Pekka Flander
Jukka-Pekka Flander
Jukka-Pekka Flander

Europarlamentaarikko Paavo Väyrysen (kesk.) kansalaisaloite kansanäänestyksen järjestämiseksi Suomen jäsenyydestä euroalueessa on mahdollista allekirjoittaa vielä tänään. Jo aiemmin aloite on varmistanut taakseen yli 50 000 nimeä, jotka takaavat sille käsittelyn eduskunnassa. Aloite tuli vireille viime heinäkuussa.

Väyrynen kirjoittaa blogissaan tulleensa siihen tulokseen, että eroaminen on helpompaa kuin hän oli aikaisemmin ajatellut.

– Olin ajatellut, että siirtymävaiheessa Suomessa olevat eurot jouduttaisiin leimaamaan markoiksi, kuten Tshekkoslovakian hajotessa oli tehty. Näyttää kuitenkin siltä, että aluksi käteisrahana voitaisiin käyttää euroja.

– Toiseksi olin ajatellut, että suomalaisissa rahalaitoksissa olevat talletukset ja niistä otetut lainat muuttuisivat markkamääräisiksi, mutta ulkomailta otetut lainat säilyisivät siinä valuutassa, jossa ne oli otettu. Näyttää kuitenkin siltä, että ulkomaisetkin luotot voisivat muuntua Suomen oman valuutan määräisiksi (ns. Lex Monetae –periaate).

Väyrysen mukaan olisi oikein, että aloite menisi eduskunnassa talousvaliokuntaan.

– Aloitteen käsittelyn yhteydessä eduskunta joutuu perehtymään siihen, millaista vahinkoa Suomen jäsenyys euroalueessa on meille aiheuttanut. Toisaalta eduskuntakäsittelyssä tulee esille se, että eroaminen euroalueesta on kaikille suomalaisille edullinen tapa tervehdyttää talouttamme.

Seuraa Meitä:
Lisää aiheesta:

Kommentit

Toimituksen valinta


Luetuimmat