Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Väyrysen meppikollega äimänä ehdokkuudesta – “En ymmärrä, miksi hän pyrkii toisen puolueen puheenjohtajaksi”

Paavo Väyrysen meppikollega Brysselistä Anneli Jäätteenmäki (kesk.) sanoo suoraan, että Väyrysen pyrkimyksistä on vaikea pysyä kärryillä.

– Jos ihminen perustaa oman puolueen, en ymmärrä, miksi hän pyrkii toisen puolueen puheenjohtajaksi, Jäätteenmäki kommentoi.

Hän ei usko, että Väyrysellä on mahdollisuuksia, koska Juha Sipilällä (kesk.) on kentän tuki ja luottamus. Jäätteenmäki viittaa piirijohtajien arvioihin.

Väyrynen piti iltapäivällä tiedotustilaisuuden, jossa hän ilmoitti asettuvansa ehdolle keskustan puheenjohtajavaaliin ensi kesän puoluekokouksessa. Väyrynen kertoi myös eroavansa keskustasta, jos häntä ei valita johtopaikalle.

– Olen päättänyt, että teen vielä yhden yrityksen keskustan pelastamiseksi, Väyrynen kirjoittaa blogissaan.

Myös pääministeri Sipilä on kesällä Sotkamossa ehdolla.

Väyrynen aikoo joka tapauksessa palata eduskuntaan kesäkuun puolivälissä puoluekokouksen jälkeen.

Lisää aiheesta

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE