Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Vedonlyöntiyhtiö: “Uskomme, että SDP nousee ykköseksi”

Vedonlyöntiyhtiö Betsafen mukaan kuntavaalien ykköspuolueen kisasta tulee tiukka. Ylen maaliskuun gallupissa kokoomus kiilasi tällä kertaa SDP:n edelle, mutta kärkikaksikon sekä keskustan kannatus mahtuvat gallup-kyselyssä virhemarginaalin sisään. Alman kyselyssä SDP oli niukasti ykkönen.

— Uskomme, että SDP nousee ykköseksi, lähinnä oppositioasemansa turvin. Kerroinanalyytikkojemme mukaan kokoomus on niukka kakkonen ja keskusta hieman selkeämmällä erolla kolmonen. Superjytkyyn eli jonkun muun puolueen ykkössijaan uskovat saisivat rahansa takaisin 1000-kertaisena, kertoo Betsson Groupin iGaming-asiantuntija Juha Kvist.

SDP saa tiistaina kertoimen 2.40, kokoomus 2.50 ja keskusta 3.75. SDP:tä veikkaavat saavat siis ennusteen toteutuessa rahansa takaisin 2,4-kertaisena.

Betsafe pitää todennäköisenä, että äänestysprosentti jää 56:n tuntumaan.

— Onhan se demokratian kannalta surullisen pieni luku, jos näin käy. Viime kuntavaaleissa luku oli noin 58 ja edellisissä vaaleissa noin 61 prosenttia. Nyt tarjoamme samaa kerrointa yli 56:lle ja alle 56 prosentille, Kvist selvittää.

Vaalivedonlyöntikohteet ovat auki vaaliuurnien tapaan sunnuntai-iltaan asti.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE