Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Kotimaa

Veli iski siskoaan kirveellä päähän ja kuristi – sivullinen keskeytti kauheat hetket parkkihallissa

Helsingin käräjäoikeus on määrännyt mielentilatutkimukseen miehen, jota syytetään sisarensa murhan yrityksestä Helsingissä elokuussa. Tapahtumat saivat alkunsa, kun miehen sisko haki hänet autolla. Veli vaikutti siskon mukaan iloiselta ja sisarusten oli tarkoitus viettää aikaa kahdestaan.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Veljellä oli ollut aiemmin epätavallisia ja psykoottisia ajatuksia. Hän kertoi oikeudessa, että hänellä oli ollut seuraamisen tunnetta noin kolme viikkoa ennen sisarensa tapaamista. Hän kertoi ajatelleensa, että siskolla oli ollut murheita.

Miehellä oli mukana kirves, jonka hän kertomansa mukaan oli ostanut pääasiassa polttopuiden tekemistä varten. Sisar ei huomannut kirvestä takapenkillä istuneella veljellä.

Sisarukset ajoivat Lidlin parkkihalliin Helsingin keskustassa, ja sisko kävi ostamassa ruokaa. Hän heitti ruokakassin apukuskin paikalle, teki itselleen leivän ja istuutui kuljettajan penkille. Kun sisko oli käynnistämässä autoa, veli löi häntä yllättäen kirveellä päähän.

Sisko selvisi hengissä, mutta sai pysyviä arpia.

Sisko ei kuitenkaan menettänyt tajuaan, jolloin veli oli hätääntynyt, ja veli kertoi iskeneensä vielä muutaman kerran lisää. Lisäksi veli kuristi siskoaan, mutta paikalle osunut sivullinen keskeytti kuristamisen ja sisko pääsi ulos autosta. Sen jälkeen veli hyppäsi kuskin paikalle ja kaasutti ulos parkkihallista.

Veli kertoi, että oli ennen tekoa kuullut ääniä, mutta kertoi, ettei väkivallanteko johtunut äänistä. Oikeuden marraskuun alkupuolella antamasta välituomiosta ei selviä mitään erityistä syytä veljen toiminnalle.

Sisko selvisi hengissä, mutta sai pysyviä arpia ja kärsii edelleen muun muassa muistiongelmista.

Käräjäoikeus ratkaisee mielentilatutkimuksen valmistumisen jälkeen, minkä rikoksen tunnusmerkistön teko täyttää ja miten tekoa on muuten oikeudellisesti arvioitava.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE