Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Mielipiteet

“Veltosta” lepo

Tampereen kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Sanna Marin päätti tutkituttaa Pertti “Veltto” Virtasen kaupunginvaltuustosta poissaolojen syyt. Virtasen antamat selitykset poissaoloille kun julkisuuteenkin tulleiden tietojen mukaan ovat ristiriitaisia.

Virtanen kulki aikoinaan “Hämpillä” päässä KooVeen pipa, harteilla Tapparan takki ja jaloissa Ilveksen verkkarit. Näin jälkeenpäin ajatellen – oli siinä ideaa.

Virtasen ura on monipuolinen. Sen aikana elettiin niin henkisesti kuin aineellisestikin pääasiassa “hyviä aikoja”. Kun huonot ajat koittivat Virtanen hävisi hetkeksi, mutta palaisi jälleen. Virtasta houkuttelivat omiin riveihinsä kaikki niin sanotut perinteiset puolueet.

Sanna Marin ja hänen sukupolvensa ovat Virtasesta ja hänen sukupolvestaan vapaat. Toivottavasti myös Virtasen edustaman sukupolven menettelytavoista.

Veikkaan, että joku tekee Virtasesta ja hänen poliittisesta urastaan jopa väitöskirjan. Ilman Virtasta ei nimittäin voi suomalaista poliittista populismia sivuuttaa. Ei, vaikka on Soini ja hänen gradunsa. Väitöskirja saattaisi korvata osin ne kaksi “väikkäriä”, joita Virtanen on ihan julkisuudessakin sanonut tekevänsä.

Virtanen ehti sooloilla hetken ennen kuin Soini imaisi hänet joukkoihinsa. Suomessa tai Tampereella perinteiset puolueet pitivät Virtasta yksittäisenä ilmiönä ja taisivat jopa kilpailla hänestä tai hänen saamisestaan ehdokkaakseen.

Yksittäisenä ilmiönä Virtanen menestyi. Niinpä hänelle sallittiin kaikki. Hänestä tuli instituutio, jonka kohtelulla mitattiin Suomen suvaitsevaisuutta.

Hänelle sallittiin baskerit aina eduskuntaa myöten. Kukaan viime vuosikymmenten valtaapitävistä tai heidän juoksupojistaan ei uskaltanut laittaa suitsia Virtasen käyttäytymiselle. He olivat itse kukin olleet ostamassa häntä aatteestaan välittämättä.

Sanna Marin ja hänen sukupolvensa ovat Virtasesta ja hänen sukupolvestaan vapaat. Toivottavasti myös tuon sukupolven menettelytavoista.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE