Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Ulkomaat

Venäjällä koronatartunnat ovat yli viikon ajan kasvaneet yli 10 000 tapauksen päivävauhtia

Venäjällä todettujen koronavirustartuntojen määrä on ylittänyt 200 000 rajan, viranomaiset raportoivat sunnuntaina. Tartunnat ovat yli viikon ajan kasvaneet yli 10 000 tapauksen päivävauhtia.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Worldometer-sivuston mukaan maassa on nyt noin 209 700 tartuntaa ja viruskuolemia hieman yli 1 900. Miljoonaa asukasta kohti kuolleita on 13, kun Suomessa vastaava luku on 48.

Jos tartuntojen kasvu pysyy vastaavanlaisena, tulee Venäjästä Euroopan suurin tautikeskittymä vain noin viikossa. Tällä hetkellä Euroopassa on eniten tartuntoja Espanjassa, noin 264 000. Tartuntojen määrä siellä on viikon aikana kasvanut päivittäin muutamilla tuhansilla.

Venäjä perustelee korkeita tartuntamääriä aggressiivisella testaamisella. Maassa on tehty noin 5,4 miljoonaa koronavirustestiä, kun esimerkiksi eniten koronakuolemia Euroopassa kärsinyt Britannia on testannut vajaat kaksi miljoonaa ihmistä.

Maailmanlaajuisesti koronavirustartuntoja on vahvistettu jo yli neljä miljoonaa. Viruksen aiheuttamaan tautiin on kuollut jo ainakin 280 000 ihmistä.

Suurimmat tartunta- ja kuolinluvut ovat Yhdysvalloissa, jossa on todettu jo yli 1,3 miljoonaa tartuntaa. Euroopassa tartuntoja on todettu 1,7 miljoonaa.

Viruksen aiheuttamasta taudista on parantunut jo ainakin 1,4 miljoonaa ihmistä. Koska kaikkia virustapauksia ei todenneta testein, ovat todelliset luvut todennäköisesti tätä suurempia.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE