Palkittu politiikan aikakauslehti
39€/4kk

Ulkomaat

Venäjällä uusia koronakuolemia ennätykselliset 150 – alhaiset luvut ihmetyttävät

LEHTIKUVA / AFP Dimitar Dilkoff

Venäjällä on raportoitu yli 8 800 uutta koronavirustartuntaa vuorokauden aikana.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

144,5 miljoonan asukkaan maassa vahvistettujen tartuntojen määrä on nyt runsaat 326 000, mikä on toiseksi korkein määrä maailmassa.

Uusia virukseen liittyviä kuolemantapauksia on kirjattu 150, mikä on uusi ennätys Venäjällä.

Yhteensä maassa on koronavirukseen kuollut yli 3 200 ihmistä, koronavirustilannetta seuraava Worldometer kertoo.

Uusien tartuntojen määrä jäi alle 9 000:n jo kolmatta päivää peräkkäin. Toukokuun kuluessa Venäjä on jo luopunut osasta rajoituksia, vaikka päivittäisten uusien virustartuntojen määrä on vaihdellut kymmenen tuhannen molemmin puolin. Venäjän viranomaisten mukaan tilanne olisi jo paranemassa.

Alhaiset kuolinluvut ihmetyttävät kriitikkoja ja Venäjää on syytetty lukujen aliraportoinnista.

Maan viranomaiset ovat selittäneet alhaisia lukuja sillä, että virus saapui Venäjälle suhteellisen myöhään ja maan tilastoissa huomioidaan vain varsinaiset viruksen aiheuttamat kuolemat.

Koronatartuntoja seuraavan Worldometer-sivuston mukaan Venäjällä on todettu väkilukuun suhteutettuna yhteensä lähes 2 240 tartuntaa miljoonaa asukasta kohden. Koronaan liittyviä kuolemia on miljoonaa asukasta kohden 22.

Suomessa vastaavat suhdeluvut olivat perjantaina 1 172 ja 55.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Lisää aiheesta

Toimituksen valinnat

Palkittu politiikan aikakauslehti
39€/4kk

Toimituksen valinta

Rane Aunimo

Pääkirjoitukset
28.5.2020
Kainosteluunkaan ei ole syytä: SDP on nyt monella mittarilla Suomen selvästi suosituin puolue
Lue lisää

Luetuimmat

Uusimmat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

va. päätoimittaja: Rane Aunimo
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

Chefredaktör: Johan Kvarnström
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE