Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Ulkomaat

Venäjältä reaktio EU:n pakotteisiin, Lavrov uhannut vuoropuhelun keskeyttämisellä

Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov.

Euroopan unioni asetti eilen asettaa pakotteita kuudelle henkilölle ja yhdelle organisaatiolle.

Demokraatti

Demokraatti

Venäjään kohdistuneiden pakotepäätöksen taustalla on maan opposition johtohahmon Aleksei Navalnyin myrkytys.

EU:n ulkoasioiden ja turvallisuuspolitiikan korkea edustaja Josep Borrell keskusteli pari päivää sitten Venäjän ulkoministerin Sergei Lavrovin kanssa. Esillä oli niin Navalnyin tapaus kuin Vuoristo-Karabahissa alkaneet taistelut.

Korkea edustaja Borrell korosti, että Venäjän hallituksen on tehtävä kaikki tutkiakseen rikosta perusteellisesti ja läpinäkyvästi tekemällä yhteistyötä kemiallisten aseiden kieltojärjestön (OPCW) kanssa.

Borrell myös kehotti Venäjää panemaan Minskin sopimuksen täytäntöön. Sopimuksella pyritään Itä-Ukrainan sodan päättämiseen.

Borrell sanoi samalla Lavroville puhelinneuvottelussa, että Euroopan unioni haluaa ylläpitää avoimet viestintäkanavat Venäjän kanssa ja vahvistaa yhteistyötä molempia osapuolia kiinnostavissa asioissa. Borrell totesi EU:n puolustavan etujaan ja arvojaan sekä kansainvälisen oikeuden ja perusoikeuksien kunnioittamista.

Venäläislähteiden mukaan Lavrov on syyttänyt samana päivänä, kun hän on keskustellut Borrellin kanssa puhelimessa, EU:ta Yhdysvaltain tyyppisen uhkailu- ja rangaistusp0litiikan omaksumisesta. Kommenteissa Lavrov antoi ymmärtää, että Venäjä harkitsee dialogin keskeyttämistä EU:n kanssa. Lavrovin kommentit liitetään Navalnyin tapaukseen, jonka tutkimukseen liittyvää aineistoa Venäjä vaatii itselleen Saksalta.

New York Times paljasti jo vuorokausi sitten, keitä kuutta henkilöä EU:n pakotteet koskevat. EU on myös julkaissut sittemmin listan. Listalla ovat muun muassa presidentinhallinnon ensimmäinen varajohtaja Sergei Kirijenko ja turvallisuuspalvelu FSB:n johtaja Aleksandr Bortnikov. Kirijenko on aikanaan toiminut muun muassa Venäjän pääministerinä.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE