Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Venäjän ilmoitus säikäytti – kansanedustaja vaatii budjettiriihen päätöstä “heti uuteen käsittelyyn”

Johannes Ijäs
Hannu Hoskonen (kesk.).

Hallituksen budjettiriihen päätöksellä ollaan korottamassa turpeella tuotetun energian veroa 2,7 eurolla megawattitunnilta vuoden 2021 alusta.

Demokraatti

Demokraatti

– Veron nostaminen tuntuu vähäiseltä, mutta sen vaikutus Suomen kansantalouteen on vaarallinen. Jo nyt ajetaan suuriin voimalaitoksiin poltettavaksi niin suomalaista kuitupuuta kuin tukkiakin. Hallitusohjelmassa nimenomaan vaaditaan, että ainespuu ei saa ohjautua polttoon, ympäristövaliokunnan puheenjohtaja, kansanedustaja Hannu Hoskonen (kesk.) kirjoittaa tiedotteessaan.

Eilisen tiedon mukaan Venäjä kieltää jalostamattoman havupuun viennin maasta vuoden 2022 alusta alkaen.

Hoskonen toteaa, että viime aikoina Venäjältä on tuotu puuta Suomeen keskimäärin kymmenen miljoonaa mottia vuodessa.

– Viime vuonna Venäjältä tuotiin Suomeen yhteensä 8,7 miljoonaa mottia puuta. Kuitupuuta tuonnista oli 53 prosenttia ja hakkeena tuotiin 34 prosenttia koko määrästä. Varsinkin hakkeen tuonti on ollut voimakkaassa kasvussa. Itä-Suomen voimalaitoksissa palaa nyt ennätysmäärät venäläistä haketta. Vaikka uutisoitu myyntikielto koskee vain sahapuuta, on sillä suuret vaikutukset Suomen sahojen toimintaan ja koko puumarkkinaan.

Hoskosen mukaan turpeen energiakäytön nopea väheneminen tietää, että kotimaista runkopuuta palaa voimalaitosten kattiloissa ensi vuonna miljoonia motteja.

– Koko energiaturpeen käytön loppuminen tietää kymmenen miljoonan motin verran puun polttamista vuosittain. Venäjän tuonnin loppuessa kotimainen metsäteollisuus tarvitsee joka ainoa ainoan motin runkopuuta sellutehtailleen ja sahoille tuotannon jatkumiseksi. Samoin voimalaitoksille tullut venäläinen hake loppuessaan tietää välitöntä kriisiä energiantuotannossa. Kotimainen turve tarvitaan välttämättä niin metsäteollisuuden raaka-ainehuollon kuin kotimaisen energiatuotannon huoltovarmuuden turvaamisessa.

– Hallituksen budjettiriihessä juuri tehty päätös energiaturpeen veron korottamisesta on otettava heti uuteen käsittelyyn, jotta varmistetaan kotimaisen metsäteollisuuden toiminta uudessa tilanteessa ja samalla on varmistettava energiantuotannon häiriötön toiminta Suomessa kotimaisilla polttoaineilla, Hoskonen päättää.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE