tuntematonsotilas
kaisaniemi
Juhannustupla

Kolumni

Jermu Laine

Kirjoittaja on entinen SDP:n kansanedustaja ja kolminkertainen ministeri.

Venäjän motiivit eivät välttämättä ole aina aggres­siivisia, mutta lännen taipumus on nähdä ne mahdollisimman vallanhaluisessa valossa

Francis Fukuyama – Yhdysvaltain historiallisen todellisuuden strateginen ammattiarvioija – eritteli poikkeuksellisella syvällisyydellä ja tarkkanäköisyydellä kylmän sodan päättymisen todellisuutta kirjoituksessaan jo vuonna 1994.

Fukuyama kirjoitti, että USA:n haukat ja kyyhkyt olivat saavuttanet yhteisymmärryksen siitä, että oli ollut naivia odottaa kommunismin konkurssin merkitsevän maailman kääntymistä demokratiaan. Vain neljä vuotta kylmän sodan päättymisestä unelma ”maailmankylästä” pakeni horisontin taakse; näköpiiriin tulivat polarisoitumisen elpymysilmiöt.

Räikeyksiä alkoi levitä etnisinä puhdistuksina ja atavistisina kansalliskiihkoina. Balkanista oli tullut jälleen ruutitynnyri, jota se oli ollut ennen ensimmäistä maailmansotaa.

Fukuyama käsitteli 1994 muun ohella Ukrainan tilannetta hätkähdyttävän kaukonäköisesti.

Kansallistunnon voimistumiseen perustuva kiihko on herännyt uudelleen henkiin laajalti Itä-Euroopassa eli Neuvostoliiton entisissä lähinaapureissa ja selvästi myös itse Venäjällä. Kulttuuriasiantuntijat osoittavat, että ennakkoluuloihin ja kansallisen itsetunnon paineisiin perustuvat vihanpurkaukset eivät ole suinkaan tuntemattomia Länsi-Euroopassakaan.

Fukuyaman mielestä presidentti George Bushin profetoimaa ”uutta maailmanjärjestystä” ei ole tullut, sen sijaan maailma on nyt paljon vaarallisempi ja epävarmempi kuin kylmän sodan vallitessa. Mutta Fukuyama ei täysin yhdy pessimistien epätoivoon.

Fukuyama käsitteli 1994 muun ohella Ukrainan tilannetta hätkähdyttävän kaukonäköisesti ja siihen liittyvää Venäjän ongelmaa luovalla tuoreudella. Hän näki, että Jugoslavian tapahtumat ovat jonkinlainen ennakkotapaus. Entisessä Neuvostoliitossa ja sen lähinaapureissa orastavat tulevaisuusodotukset ja hallitsemattomat kansallistunnot luovat ristiriitoja, jotka kehittyvät konflikteiksi.

Fukuyama ennakoi profeetallisesti, että ainoan todella vakavan uhan Euroopan turvallisuudelle tulee muodostamaan Venäjän ja Ukrainan keskinäisen tilanteen kehitys. Tätä jatkuvasti ajankohtaista kysymystä ei pidä jättää huomiotta. Näin Fukuyama jo 1994.

Venäjän motiivit eivät aina näyttäydy yksiselitteisinä

Joulukuussa 1991 enemmistön muodostamat kymmenen miljoonaa Ukrainassa asuvaa etnistä venäläistä äänesti riippumattoman Ukrainan puolesta, nimenomaan sillä perusteella, että itsenäisellä Ukrainalla olisi paremmat mahdollisuudet talou­dellisten reformien toteuttamiseen kuin Venäjään sidottuna olevalla maalla.

Fukuyama kirjoittaa: ”Näitä odotuksia kyvyttömät entiset kommunistit eivät pystyneet toteuttamaan. On vain ajan kysymys, milloin Ukrainan etniset venäläiset päättävät, että olisi parempi liittyä takaisin Venäjään.” Tällaisessa tapauksessa Venäjä joutuisi pahempaan kuin kiusalliseen tilanteeseen: selän kääntäminen näille venäläisille ei olisi ajateltavissa.

Suorasukaisena realistina Fukuyama sanoo sen, mitä kliseemäisessä Ukraina-keskustelussa on meidän päiviimme asti jätetty selkokielellä sanomatta. ”Ukrainan hajoaminen olisi helpompaa käsitellä, jos Venäjästä kehittyisi autoritäärinen ja aggressiivinen. Yhdysvallat yksinkertaisesti vastustaisi Venäjän voimakkaita pyrkimyksiä vetää Ukraina uudelleen puoleensa; näin tietenkin palaisimme onnettomaan mutta meille tuttuun Eur-Aasian polarisoitumiseen. Tämä synnyttäisi nykyistä paljon suurempaa ymmärtämystä sille, että Unkari, Puola ja muut uhanalaiset Itä-Euroopan maat otettaisiin Naton jäseniksi.”

Fukuyaman mukaan USA:n ulkopoliittinen ”uhka” olisikin siinä, että Venäjä ei sittenkään välttämättä tule olemaan kyllin aggressiivinen, vaan uudistushakuinen reformivaltio. Yhdysvaltalaista yleistä mielipidettä olisi mahdotonta saada tukemaan vaihtoehtoa, jonka päätepisteenä olisi tasavahvan, vakaan ja demokratiaan sitoutuvan eur-aasialaisen rinnakkaisimperiumin syntyminen. Historian viekkautta vai ironiaa: mieluummin heikko ja epäluuloja herättävä Venäjä kuin nopeaa talouskasvua toteuttava ja demokraattisia instituutioita vankistava kilpaileva suurvalta?

Venäjän motiivit eivät aina näyttäydy yksiselitteisinä. Ne eivät välttämättä ole aina aggres­siivisia, mutta lännen taipumus on nähdä ne mahdollisimman vallanhaluisessa valossa. Näiden asenteiden paineessa on erittäin hankalaa osoittaa Venäjää kohtaan pehmeyttä ja suostuvaisuutta, jotta se voisi saavuttaa takaisin entisen imperiuminsa.

”Tällaisessa tilanteessa USA saattaisi joutua ajetuksi rikkomaan välit kömpelön mutta kuitenkin modernisoituvan Venäjän kanssa. Vetäisiköhän Yhdysvallat silloin hätäisesti ja tarpeettomastikin maton Venäjän demokraattisen kokeilun polulta”, Fukuyama kirjoitti.
Mutta siirtymäkauden rauhattomuutta ei pidä nähdä pysyvänä ilmiönä. Ääritapaukset on taltutettavissa ajan kanssa. Maailmassa on kaiken aikaa myös paljon ja yleisesti järjestystä ja kehitystä eteenpäin vieviä voimia.

Jermu Laine

Kirjoittaja on entinen SDP:n kansanedustaja ja kolminkertainen ministeri.

Kolumni

Eduskunnan täysistunto

LKS 20170517 - Timo Soini eduskunnassa ennen täysistuntoa, 17. toukokuuta 2017. LEHTIKUVA / ANTTI AIMO-KOIVISTO

Professori puolueloikkareista: Tulevaisuus yleensä kehno – Edes Soini ei voi taata menestystä

 

– Loikkareiden tulevaisuus on puoluehajaannuksissa yleensä huono, muistuttaa professori Heikki Paloheimo tuoreessa Facebook-päivityksessään.

– SDP:n puoluehajaannuksessa 1950-luvun lopulla puolueesta eronnut oppositio sai vuoden 1962 eduskuntavaaleissa eduskuntaan vain kaksi kansanedustajaa. Kun SMP hajosi vuoden 1972 eduskuntavaalien jälkeen, loikkarit (SKYP) saivat seuraavissa eduskuntavaaleissa eduskuntaan vain yhden kansanedustajan, Paloheimo sanoo.

– Edes se, että puoluehajaannuksessa loikkareiden joukossa on puolueen valovoimainen johtaja, ei takaa loikkaripuolueelle menestystä. Itävallassa Jörg Haiderin johtama maahanmuuttovastainen ja EU-kriittinen Vapauspuolue (FPÖ) nousi vuoden 1999 vaaleissa maansa toiseksi suurimmaksi puolueeksi ja pääsi hallitukseen.

– Vaikka puolueen kannatus seuraavissa vaaleissa putosi alle puolueen edellisistä vaaleista, puolue jatkoi hallituksessa vielä seuraavalla vaalikaudella. Sitten puolue hajosi, kun sen sisälle kasvoi ja nousi enemmistöksi vielä Haiderin linjaa radikaalimmin kansallismielinen ryhmittymä.

– Siinä vaiheessa Jörg Haider ja moni muu FPÖ:n johtoon kuulunut henkilö perusti uuden puolueen, Itävallan tulevaisuuden allianssi (BZÖ). Se ei kuitenkaan vaaleissa menestynyt yhtä hyvin kuin FPÖ. Vuoden 2013 kansallisneuvoston vaaleissa BZÖ ei saanut kansanedustuslaitokseen enää yhtään kansanedustajaa, Paloheimo muistuttaa.

Helsingin Sanomien tänään julkaisemassa kannatusmittauksessa Uusi vaihtoehto sai vähän suuremman ja perussuomalaiset vähän pienemmän kannatuksen YLE:n mittaukseen verrattuna. Siinäkin Uuden vaihtoehdon kannatus jäi kuitenkin Perussuomalaisten kannatusta pienemmäksi. Tästä ei voida kuitenkaan päätellä, että halla-aholaisten suosio on suurempi kuin soinilaisten, niin kuin Helsingin Sanomat painetun lehden otsikossaan väittää, Paloheimo kommentoi.

Eduskunnan täysistunto

LKS 20170517 - Timo Soini eduskunnassa ennen täysistuntoa, 17. toukokuuta 2017. LEHTIKUVA / ANTTI AIMO-KOIVISTO

Kolumni

39740948

Kommentti: Missä vaiheessa sunnuntaina, Juha Sipilä? – hallituskriisin ratkaisun yksityiskohdat hämärän peitossa

Juha Sipilän (kesk.) uuden hallituksen syntyminen, korjataan Sipilän hallituksen jatkaminen, oli prosessi, joka jättää paljon poliittisten päiväkirjojen, muistelmien ja historiakirjojen selvitettäväksi. Prosessi ei ollut kaunis. Demokratian kannalta voi tietysti nähdä hyvääkin, että poliittinen peli tulee läpinäkyväksi, mutta kansalaisten demokraattiseen osallistumiseen vaikutus lienee miinusmerkkinen.

Moni asia on yhä selvittämättä. Kuka oli keskeinen vaikuttaja Uusi vaihtoehto -eduskuntaryhmän syntymisessä? Milloin ryhmän synty tiedettiin? Mitä kukin poliittinen toimija tai asiantuntija ajatteli hallituksen hajottamisesta tai jatkamisesta? Miten keskusta ja kokoomus taipuivat siihen, että nyt jo yhden jäsenen loikan jälkeen 19 kansanedustajalla revitään hallituksessa viisi ministerin paikkaa?

Tasavallan presidentti Sauli Niinistö tuli julki Kainuun Sanomissa aprikoiden, että pääministeri Juha Sipilä olisi voinut kaikesta huolimatta jättää hallituksen eronpyynnön. ”Taisin olla vähän sitäkin mieltä”, Niinistö sanoitti pehmeästi sivallustaan. Tätä valtiosääntöasiantuntijoiden kanssa rupatellut Sipilä ei siis kuitenkaan tehnyt. Hallitus jatkoi.

Oli asiantuntijoita, jotka olivat toistakin mieltä. Yleisen oikeustieteen professori Panu Minkkinen lausui STT:lle 13.6., ettei hallitusta voi enää hyvällä tahdollakaan pitää samana kuin aiemmin. Valtiotieteen professori Göran Djupsund katsoi TT:n haastattelussa, että hallituksen legitimiteetti on kyseenalainen, koska ministerit eivät edusta enää puoluetta, josta heidät valittiin hallitukseen.

Kriisikokoksen paikka.

Mielenkiintoinen yksityiskohta on myös se, että Sipilä sanoi eduskunnan täysistunnossa tiedonannossaan hallituksen parlamentaarisen pohjan muuttumisesta seuraavasti: ”Mutta että syntyisi uusi ryhmä ja vielä näin iso ryhmä, niin tällaista keskustelua ei ole käyty. Sellaisesta en ole kuullut mitään ennen tuota viikonloppua. Sunnuntai-iltana kuulin ensimmäisen kerran jotakin mietintää olevan, maanantaina, sen jälkeen kun päätös tehtiin, että arvoeromme on kasvanut liian suureksi, nuo vaihtoehdosta keskustelut alkoivat voimistua.”

Sipilän esikunnasta on vahvistettu STT:lle, että pääministeri keskusteli valtiosääntöoikeuden emeritusprofessori Mikael Hidénin ja oikeusministeriön asiantuntijoiden kanssa sunnuntaina. Hidénin mukaan Sipilän kanssa selvitettiin käytännössä vain toteutuneen kaltaista hallitusvaihtoehtoa.

– Minun tehtäväni ei ollut silloin ja ei ole nyt jälkeenpäin yrittää miettiä, mikä keskustelun tarkoitus oli. Se oli kyselyä yhden mahdollisuuden varalta, Hidén sanoi STT:lle.

Demokraatti yritti kysyä niin Hidéniltä kuin Sipilältä, mihin aikaan sunnuntaina keskustelut käytiin. Ei vastausta. Jos Sipilä kuuli sunnuntai-iltana ”jotain mietintää isosta ja vielä näin isosta ryhmästä”, hänen on täytynyt tarttua oljenkorteen nopeasti ja suurella tarmolla.

Tänään tämä oljenkorsi on sen varassa, ettei Jussi Halla-aho onnistu puhumaan Kike Elomaan lisäksi juuri muita sinisiä takaisin perussuomalaisiin. Jos onnistuu, Suomi 100 -vuosi jatkuu entistä levottomampana.

Jos voi arvata, Sinisen tulevaisuuden juhannuslomille lähtö saattaa myöhästyä jonkin verran. Se on kriisikokouksen paikka, rivit on saatava suoriksi. RKP:n ja KD:n kansanedustajat sen sijaan ovat jo junassa kohti pohjoista.

39740948

Kolumni

39362053

Kaikkonen: Yle-verosta oikeudenmukainen ratkaisu

Noin 400 000 pienituloisimmalta suomalaiselta poistuu Yle-vero kokonaan. Pienituloisimpien suomalaisten verot pienenevät ratkaisun seurauksena noin 70 – 143 euroa vuodessa.

Vastaavasti Yle-vero nousee noin 20 euroa vuodessa niillä suomalaisilla, joiden vuositulot ylittävät 20 000 euroa. Keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Kaikkonen pitää ratkaisua oikeudenmukaisena.

– Esitän Keskustan eduskuntaryhmän puolesta kiitoksen siitä, että kaikkien puolueiden kesken päästiin ratkaisuun, vaikka se ei ollut helpon työn tulos, Kaikkonen sanoo.

– On tärkeää, että parannuksia heikompiosaisten tilanteeseen jatketaan, mikäli se talouden puitteissa suinkin on mahdollista, hän jatkaa.

39362053

Kolumni

Paatero: Lisää inhimillisyyttä turvapaikkapolitiikkaan – ”Kentältä kuuluu huolestuttavaa viestiä”

SDP:n presidenttiehdokkuutta tavoitteleva ex-kehitysministeri, kansanedustaja Sirpa Paatero pitää positiivisena valtiovarainministeri Petteri Orpon (kok.) linjausta kasvattaa kiintiöpakolaismäärää 300:lla.

Paateron mukaan suunta olisi oikea kasvattaa määrää nimenomaan kiintiöpakolaisissa, jotka ovat käytännössä kaikkein eniten hädänalaisessa asemassa olevia.

– Kun vuoden 2015 turvapaikanhakijoiden suuren määrän jälkeen on päästy enemmän normaalitilanteeseen, on aika pohtia Suomen turvapaikkapolitiikkaa uudella tavalla rauhassa ja pitkäjänteisesti. Tarvitsemme enemmän inhimillisyyttä ja ymmärtämystä erilaisia tilanteita kohtaan.

Paateron mukaan on huolestuttavaa, millaista viestiä kuuluu kentältä eli turvapaikanhakijoiden parissa työskentelevien taholta.

– Vastaanotin juuri 1 500:n vapaaehtoistyötä tekevän kannanoton, josta kaikuu suuri huoli nykyisestä turvapaikkapolitiikasta. Perheiden yhdistämisen vaikeus aiheuttaa surullisia tilanteita, eri ihmisryhmät ovat keskenään epätasa-arvoisessa asemassa ja lasten oikeudet eivät läheskään aina toteudu. Yksittäisen ihmisen kohdalla nämä aiheuttavat suuria tragedioita ja ongelmiin olisi nyt pureuduttava.

– Erityisesti perheenyhdistämisen mahdollisuuteen tulisi kiinnittää huomiota. On selvää, että integroituminen uuteen kotimaahan on vaikeaa jos turvapaikan saaneella on jatkuva huoli omasta perheestä ja käytännöt perheenyhdistymisten osalta eivät ole selkeitä.

Vastaanotin juuri 1 500:n vapaaehtoistyötä tekevän kannanoton, josta kaikuu suuri huoli nykyisestä turvapaikkapolitiikasta.

Paatero on huolissaan myös siitä, millaisen asenneilmapiirin jotkin poliittisessa keskustelussa esiin tuodut mielipiteet luovat.

– Suomalaiset ovat empatiakykyisiä ja auttamishaluisia ihmisiä. On väärin, että lainsäädännön tasolta annetaan viestiä kansalaisille, että heidän kokemuksensa oikeudenmukaisesta pakolaispolitiikasta esimerkiksi perheenyhdistämisten suhteen on jotenkin väärä.

Kolumni

D:scankuvascan�3anneli3.jpg

Mitä järkeä? – Jäätteenmäki havittelee EU:n lääkevirastoa Ranskaan, vaikka Suomikin siitä kilpailee

Euroopan parlamentin jäsen Anneli Jäätteenmäki (kesk.) siirtäisi EU:n lääkeviraston Ranskan Strasbourgiin. Näin siitä huolimatta, että Suomikin tavoittelee samaa virastoa tänne. Virasto vapautuu aikanaan briteiltä, kun nämä eroavat EU:sta. Usea muukin maa, mm. rakas naapurimme Ruotsi, havittelee samaa virastoa.

Jäätteenmäen vaa’assa ei paina edes, että lääkeviraston saaminen Suomeen on maamme keskustavetoisen hallituksen virallinen tavoite. Asiasta uutisoi maaliskuussa mm. Yle. Suomen pitäisi siis hänen mukaansa luopua virallisesta tavoitteestaan Ranskan hyväksi.

Jäätteenmäki perustelee tiedotteessaan kantaansa mm. raskaaksi käyvällä kahden istuntopaikan menettelyllä. Europarlamentikot joutuvat reissaamaan kahden istuntopaikan Brysselin ja Strasbourgin välillä.

Istuntopaikasta luopumisen vastineeksi Jäätteenmäki tarjoaa Strasbourgille lääkevirastoa.

– Lääkevirastosta ei pidä luoda uutta kiistaa jäsenmaiden välille. Päinvastoin, viraston siirrolla voidaan ratkaista yksi unionin uskottavuutta kaivertava ongelma: Euroopan parlamentin kaksi istuntopaikkaa, sanoo Jäätteenmäki ja lähettää terveisensä Brysselissä parhaillaan kokoontuville päämiehille.

Säästöjä toisesta istuntopaikasta luopumisesta on laskettu tulevan 180 miljoonaa euroa vuosittain.

– Ajankäytöllisesti tehoton ja ympäristöä kuormittava rekka- ja junaralli Brysselin ja Strasbourgin välillä loppuisi. Lääkevirasto saisi vastaavasti hyvät toimitilat parlamentin Strasbourgin-rakennuksista, Jäätteenmäki sanoo tänään julkaistussa tiedotteessaan.

Euroopan parlamentin jäsenistä kolme neljäsosaa tukee yhden istuntopaikan käytäntöä.

– Päätös ei ole meidän europarlamentaarikkojen käsissä. Istuntopaikan lakkauttaminen edellyttää perussopimusmuutosta sekä yksimielisyyttä jäsenmaiden neuvostossa, Jäätteenmäki harmittelee.

 

D:scankuvascan�3anneli3.jpg