Kolumni

Jermu Laine

Kirjoittaja on entinen SDP:n kansanedustaja ja kolminkertainen ministeri.

Kirjoittaja on entinen SDP:n kansanedustaja ja kolminkertainen ministeri.

Venäjän motiivit eivät välttämättä ole aina aggres­siivisia, mutta lännen taipumus on nähdä ne mahdollisimman vallanhaluisessa valossa

Francis Fukuyama – Yhdysvaltain historiallisen todellisuuden strateginen ammattiarvioija – eritteli poikkeuksellisella syvällisyydellä ja tarkkanäköisyydellä kylmän sodan päättymisen todellisuutta kirjoituksessaan jo vuonna 1994.

Fukuyama kirjoitti, että USA:n haukat ja kyyhkyt olivat saavuttanet yhteisymmärryksen siitä, että oli ollut naivia odottaa kommunismin konkurssin merkitsevän maailman kääntymistä demokratiaan. Vain neljä vuotta kylmän sodan päättymisestä unelma ”maailmankylästä” pakeni horisontin taakse; näköpiiriin tulivat polarisoitumisen elpymysilmiöt.

Räikeyksiä alkoi levitä etnisinä puhdistuksina ja atavistisina kansalliskiihkoina. Balkanista oli tullut jälleen ruutitynnyri, jota se oli ollut ennen ensimmäistä maailmansotaa.

Fukuyama käsitteli 1994 muun ohella Ukrainan tilannetta hätkähdyttävän kaukonäköisesti.

Kansallistunnon voimistumiseen perustuva kiihko on herännyt uudelleen henkiin laajalti Itä-Euroopassa eli Neuvostoliiton entisissä lähinaapureissa ja selvästi myös itse Venäjällä. Kulttuuriasiantuntijat osoittavat, että ennakkoluuloihin ja kansallisen itsetunnon paineisiin perustuvat vihanpurkaukset eivät ole suinkaan tuntemattomia Länsi-Euroopassakaan.

Fukuyaman mielestä presidentti George Bushin profetoimaa ”uutta maailmanjärjestystä” ei ole tullut, sen sijaan maailma on nyt paljon vaarallisempi ja epävarmempi kuin kylmän sodan vallitessa. Mutta Fukuyama ei täysin yhdy pessimistien epätoivoon.

Fukuyama käsitteli 1994 muun ohella Ukrainan tilannetta hätkähdyttävän kaukonäköisesti ja siihen liittyvää Venäjän ongelmaa luovalla tuoreudella. Hän näki, että Jugoslavian tapahtumat ovat jonkinlainen ennakkotapaus. Entisessä Neuvostoliitossa ja sen lähinaapureissa orastavat tulevaisuusodotukset ja hallitsemattomat kansallistunnot luovat ristiriitoja, jotka kehittyvät konflikteiksi.

Fukuyama ennakoi profeetallisesti, että ainoan todella vakavan uhan Euroopan turvallisuudelle tulee muodostamaan Venäjän ja Ukrainan keskinäisen tilanteen kehitys. Tätä jatkuvasti ajankohtaista kysymystä ei pidä jättää huomiotta. Näin Fukuyama jo 1994.

Venäjän motiivit eivät aina näyttäydy yksiselitteisinä

Joulukuussa 1991 enemmistön muodostamat kymmenen miljoonaa Ukrainassa asuvaa etnistä venäläistä äänesti riippumattoman Ukrainan puolesta, nimenomaan sillä perusteella, että itsenäisellä Ukrainalla olisi paremmat mahdollisuudet talou­dellisten reformien toteuttamiseen kuin Venäjään sidottuna olevalla maalla.

Fukuyama kirjoittaa: ”Näitä odotuksia kyvyttömät entiset kommunistit eivät pystyneet toteuttamaan. On vain ajan kysymys, milloin Ukrainan etniset venäläiset päättävät, että olisi parempi liittyä takaisin Venäjään.” Tällaisessa tapauksessa Venäjä joutuisi pahempaan kuin kiusalliseen tilanteeseen: selän kääntäminen näille venäläisille ei olisi ajateltavissa.

Suorasukaisena realistina Fukuyama sanoo sen, mitä kliseemäisessä Ukraina-keskustelussa on meidän päiviimme asti jätetty selkokielellä sanomatta. ”Ukrainan hajoaminen olisi helpompaa käsitellä, jos Venäjästä kehittyisi autoritäärinen ja aggressiivinen. Yhdysvallat yksinkertaisesti vastustaisi Venäjän voimakkaita pyrkimyksiä vetää Ukraina uudelleen puoleensa; näin tietenkin palaisimme onnettomaan mutta meille tuttuun Eur-Aasian polarisoitumiseen. Tämä synnyttäisi nykyistä paljon suurempaa ymmärtämystä sille, että Unkari, Puola ja muut uhanalaiset Itä-Euroopan maat otettaisiin Naton jäseniksi.”

Fukuyaman mukaan USA:n ulkopoliittinen ”uhka” olisikin siinä, että Venäjä ei sittenkään välttämättä tule olemaan kyllin aggressiivinen, vaan uudistushakuinen reformivaltio. Yhdysvaltalaista yleistä mielipidettä olisi mahdotonta saada tukemaan vaihtoehtoa, jonka päätepisteenä olisi tasavahvan, vakaan ja demokratiaan sitoutuvan eur-aasialaisen rinnakkaisimperiumin syntyminen. Historian viekkautta vai ironiaa: mieluummin heikko ja epäluuloja herättävä Venäjä kuin nopeaa talouskasvua toteuttava ja demokraattisia instituutioita vankistava kilpaileva suurvalta?

Venäjän motiivit eivät aina näyttäydy yksiselitteisinä. Ne eivät välttämättä ole aina aggres­siivisia, mutta lännen taipumus on nähdä ne mahdollisimman vallanhaluisessa valossa. Näiden asenteiden paineessa on erittäin hankalaa osoittaa Venäjää kohtaan pehmeyttä ja suostuvaisuutta, jotta se voisi saavuttaa takaisin entisen imperiuminsa.

”Tällaisessa tilanteessa USA saattaisi joutua ajetuksi rikkomaan välit kömpelön mutta kuitenkin modernisoituvan Venäjän kanssa. Vetäisiköhän Yhdysvallat silloin hätäisesti ja tarpeettomastikin maton Venäjän demokraattisen kokeilun polulta”, Fukuyama kirjoitti.
Mutta siirtymäkauden rauhattomuutta ei pidä nähdä pysyvänä ilmiönä. Ääritapaukset on taltutettavissa ajan kanssa. Maailmassa on kaiken aikaa myös paljon ja yleisesti järjestystä ja kehitystä eteenpäin vieviä voimia.

Kirjoittaja on entinen SDP:n kansanedustaja ja kolminkertainen ministeri. Jermu Laine

Kirjoittaja on entinen SDP:n kansanedustaja ja kolminkertainen ministeri.

Kolumni

Yle-muistio vuodelta 2011 kertoo syvistä erimielisyyksistä — Timo Harakka: Moni on kysynyt, miksi lähdin 2014 — Jääskeläinen: ”Ylessä nyt vakava ilmapiiriongelma”

Ylellä pitkään toimittajana työskennelleen Timo Harakan muistio kesältä 2011 avaa jälleen uuden näkökulman Ylen journalistiseen kulttuuriin ja toimittajien ja toimituksen johdon ja ennen kaikkea päätoimittaja Atte Jääskeläisen väliseen suhteeseen.

Suureen toimituskokoukseen valmisteltiin muistio ajankohtaistoimituksen kokemista epäkohdista, joihin Atte Jääskeläinen joutui vastaamaan kohta kohdalta.

Muistio on ollut esille aiemminkin, vuonna 2011 Jääskeläinen kommentoi sen sisältämiä tietoja yksityiskohtaisesti Voima-lehdessä. Uutta tietoa muistion osalta on se, että muistion on laatinut Timo Harakka.

Viime ja tällä viikolla ryöpsähtänyt keskustelu Jääskeläisen toimista Ylen johdossa myös nostaa tapahtumat viiden vuoden takaa uuteen valoon. Harakka kommentoi muistiota Demokraatille perjantaina uudempien tapahtumien valossa.

— Moni on kysynyt, miksi erosin Yleisradiosta loppuvuonna 2014 lähes 17 vuoden uran jälkeen. Kuten Pekka Ervasti, olen erosopimuksessa sitoutunut olemaan kertomatta irtisanoutumiseen liittyvistä syistä. Sen voin kuitenkin sanoa, että oma uskoni Ylen journalismiin, josta olin hyvin ylpeä, alkoi horjua kesällä 2011.

Ylellä pyöri samaan aikaan 10 kirjaa rahasta -sarja, joka palkittiin Kultaisella Venlalla. Se ei Harakkaa paljon lohduttanut.

— Lähtölaskenta alkoi, Harakka sanoo.

Koska työhömme on puututtu poikkeuksellisen tiheään ja vieläpä vaalien alla, on syntynyt kuva, että suuria poliittisia puolueita, varsinkaan keskustaa, ei sovi käsitellä tavalla, josta ne itse saattavat ärsyyntyä.

Demokraatti nostaa nyt esiin otteita, joita nykyinen SDP:n kansanedustaja Harakka kirjasi 15.6.2011 päivättyyn muistioonsa isoa toimituskokousta varten Ylellä vuonna 2011. Jo tuolloin toimittajien parissa oli Harakan mukaan kovaa kritiikkiä Atte Jääskeläistä kohtaan.

Muistioon kirjatut kohdat liittyvät etenkin Jääskeläisen tapaan käsitellä keskustaa koskenutta uutisointia.

Ylen keskusta-uutisointi on jälleen noussut tikun nokkaan pääministeri Juha Sipilän (kesk.) Terrafame-uutisoinnissa.

Seuraavassa Demokraatti nostaa esiin lainauksia Timo Harakan muistiosta. Muistio on tehty hänen omissa nimissään ja siihen on siis kirjattu hänen henkilökohtaiset näkemyksensä asioiden kulusta, vaikka hän käyttääkin siinä me-muotoa viitaten laajemmin toimittajayhteisöön.

Harakan muistio on otsikoitu: ”Luotettavaa journalismia – kenen silmissä?” Alaotsikkona on ”Puuttuminen riippumattomaan ajankohtaisjournalismiin lopetettava”.

– Päätoimittaja Atte Jääskeläinen on viime kuukausina puuttunut Ylen Ajankohtaistoimituksen juttuihin tavalla, joka on toisaalta aiheuttanut pelkoa journalismimme riippumattomuuden puolesta ja toisaalta viestinyt epäluottamusta toimittajien ammattitaitoa ja etiikkaa kohtaan, Harakka aloittaa muistionsa johdannossa.

– Koska työhömme on puututtu poikkeuksellisen tiheään ja vieläpä vaalien alla, on syntynyt kuva, että suuria poliittisia puolueita, varsinkaan Suomen Keskustaa, ei sovi käsitellä tavalla, josta ne itse saattavat ärsyyntyä. Tätä kuvaa vahvistavat päätoimittaja Jääskeläisen toteamukset, joiden mukaan Yleisradion rahoitusratkaisu liittyy Ylen journalismin ”luotettavuuteen” (viimeksi HS 27.5.). Nämä viestit ovat ristiriidassa journalistisen riippumattomuuden periaatteittemme kanssa. Toisekseen ne voivat johtaa itsesensuuriin, kun toimittaja haluaa välttää johdolle epämieluisia aiheita, Harakka kirjoittaa.

Tämän jälkeen seuraa Harakan argumentointia tukevia esimerkkejä. Yksi tapauksista liittyy pääministeri Mari Kiviniemeen ja Nuorisosäätiö-uutisointiin. Yle teki asiassa oikaisun.

– Tämä ei kuitenkaan vielä riittänyt. Pidettyään sekä Tampereella että Helsingissä toimituksille jyrkät puhuttelut päätoimittaja Jääskeläinen pyysi virhettä anteeksi julkisesti ja näyttävästi, Harakka kirjoittaa.

– Oliko vaihetta anteeksipyyntöön vielä kiistämisten ja oikaisujen jälkeen? Olisiko siihen ryhdytty, jos kyseessä olisi ollut vähäisempi taho kuin johtava poliitikko? Olisiko toimittu näin myös muulloin kuin vaalien alla? hän jatkaa ja katsoo, että anteeksipyyntö lähetti viestin alttiudesta poliittiselle painostukselle.

– Päätoimittajan voimakas reaktio sattumanvaraiseen virheeseen antoi merkin siitä, että toimittajien on syytä ennakoida poliittisten päättäjien kielteiset reaktiot ja välttää niitä. Toimittajan tulee ajatella Yleisradio Oy:n etua, ennen kaikkea yhtiön rahoitusta. Tämä johtaa helposti itsesensuuriin, kun suunnitellaan poliittisia aiheita.

– Toimituksen johdon paniikkimielialasta kertoo myös se, että torstaina 26.1. hyllytettiin A-Talk-ohjelman puffi, joka oli jo ehtinyt pyöriä televisiossa. Yksikään keskustapoliitikko ei ollut suostunut Nuorisosäätiö-aiheiseen keskusteluun, mutta kohun keskushenkilö oli silti antanut haastattelun. Puffi kuului näin: ”Vaalirahakohu paisuu. Keskusta vaikenee, mutta Antti Kaikkonen puhuu. Katso A-Talk.” Tämä oli siis liikaa.

Toisena esimerkkikokonaisuutena Timo Harakan muistiossa nousee esiin kevään 2011 merkittävä teatteritapaus Eduskunta Helsingin Ryhmäteatterissa. Poliittisena näytelmänä Eduskunta ottaa kantaa myös vuoden 2009 lautakasajupakkaan eli Silminnäkijä-ohjelmaan, jossa väitettiin silloisen pääministerin Matti Vanhasen saaneen Nuorisosäätiön ansiosta rakennustarvikkeita ilmaiseksi. Vanhanen kiisti väitteet, joita ei voitu julkisesti vahvistaa.

Harakka kirjoittaa muistiossaan siitä, mitä hänen mukaansa tapahtui, kun A-Studio 2.3. käsitteli näytelmää.

– Toimituspäällikkö Matti Virtanen hyväksyi 2.3. A-Studioon tehdyn jutun käsikirjoituksen, mutta päätoimittaja Jääskeläinen tulkitsi, että nimenomaan Yle ottaa kantaa itse lautakasa-asiaan. Hän vaati muutoksia juontoihin, joita toimittajat itse pitivät neutraaleina. Virtanen muokkasi juontoja Jääskeläisen toiveiden mukaisesti, niin että mm. korostetaan: ”Teatterissa eivät kuitenkaan päde journalismin eettiset ohjeet, joten julkisuuteen voidaan päästää myös varmistamattomia väitteitä.”, Timo Harakka kirjoittaa.

Tämäkään ei Harakan mukaan riittänyt, vaan näytelmäkatkelmasta piti myös poistaa yksi Vanhaseen ja lautakasaan liittynyt fiktiivisen henkilön repliikki, joka kuului seuraavasti: ”no mutta siis ihan oikeesti, et sille on rakennettu kämpät ilmaseks, ja sitten jotkut toiset on velkavankeudessa.”

Päätoimittajan tukea tarvitaan ennen kaikkea silloin, kun merkittävät poliitikot arvostelevat meitä voimakkaasti. Nyt saatu viesti on päinvastainen: poliitikkoja ei pidä ärsyttää.

Kolmas Harakan muistion tapaus liittyy vaalikampanjaan, jossa Ylessä oli Harakan mukaan syntynyt oivallus, että perussuomalaisten menestys mielipidetutkimuksissa on raakadatassa vielä hurjempaa kuin korjauskertoimin käsitellyissä julkaistuissa tuloksissa.

– Aivan yllättäen lupa jutuntekoon oli haettava itse päätoimittajalta, joka suhtautui aiheeseen kielteisesti. Syyksi kerrottiin, että Ylen ja Taloustutkimuksen ennusteet epäonnistuivat 2007, mikä on edelleen arka asia.

– Toimittajan oli poikkeuksellisesti esitettävä suoraan päätoimittajalle käsikirjoitusluonnoksia. Jääskeläinen ei luottanut toimittajan ammattitaitoon. Jutuntekolupaa anoessa kului useita viikkoja kuuminta vaalikampanjaa, niin että Helsingin Sanomat ehti tarttua aiheeseen ennen A-Studiota, samoin ainakin Aamulehti. Lopullista juttua leikattaessakin päätoimittaja oli läsnä ja vaati varsin yksityiskohtaisia korjauksia, sanamuotoja myöten, Harakka kirjoittaa.

Neljäntenä tapauksena Harakka nostaa esiin Pressiklubin toukokuulta 2011. Tässä oli kyse siitä, saako Pressiklubissa näyttää jo A-studiossa esitetyn vuoden 1980 videon, jossa presidentti Urho Kekkonen kaatui. Kaatumista oli verrattu Suomen MM-kultajoukkueen Pasi Nurmisen kaatumiseen lentokoneen portaiden alapäässä. Keskustan Suomenmaa-lehti oli pääkirjoituksessaan närkästynyt Kekkos-videon rinnastamisesta jääkiekkolijoiden koheltamiseen.

Suomenmaan pääkirjoituksessa todettiin, että Ylen johdon on syytä pitää vähintään puhuttelu talon sisällä, ”eikä haittaisi, vaikka laajempikin anteeksipyyntö tulisi jakeluun”.

Ylen ajankohtaisohjelmien päällikkö Jyrki Richt perusteli päätöstä näyttää Kekkosen kaatumisesta Pressiklubissa lyhennetty otos sillä, että päätös lyhentää kohta johtui siitä, että A-studion jutusta tuli varsin runsaasti kielteistä palautetta eikä haluttu tökkiä uudestaan ihmisten tunteita.

Esimerkkitapausten jälkeen Harakka kirjoittaa otsikolla ”Luottamus on palautettava”, miten toimituksen työnjohto on hänen mukaansa ontunut pahasti jokaisessa mainitussa tapauksessa. Toisaalta hän myös antaa ymmärrystä viittaamalla johdon työpaineisiin.

– Ilmeisesti toimituksen johtoa kuormitetaan niin paljon hallinnollisilla tehtävillä, että he eivät pysty paneutumaan journalistiseen työhön, josta kantavat vastuuta. Kiire on tuottanut virheitä, vääriä tilannearvioita ja hätiköityjä ratkaisuja. Sisältöjen johtaminen on alimitoitettua.

Harakka kuitenkin jatkaa, että aidosti riippumaton, rohkea journalismi on mahdollista vain, jos toimituksen johto tukee ja kannustaa toimittajia.

– Päätoimittajan tukea tarvitaan ennen kaikkea silloin, kun merkittävät poliitikot arvostelevat meitä voimakkaasti. Nyt saatu viesti on päinvastainen: poliitikkoja ei pidä ärsyttää. Jos täytyy valita, toimituksen johto on vallanpitäjien eikä journalistien puolella, Harakka kirjoittaa.

– Luotettavuus on Ylen uutisten ydinarvo. Näyttää siltä, että journalismimme pitää olla nimenomaan vallanpitäjien kannalta luotettavaa. Poliittisen vallan pitää voida luottaa Yleen. Parhaassa tapauksessa yllämainitut puuttumiset ovat ylimenokauden ongelma, kahden toimituskulttuurin törmäys. Pahimmillaan on niin, että ajankohtaistoimitusta halutaan kesyttää, vaimentaa ja vaientaa, hän jatkaa.

– Toivomme, että päätoimittaja Jääskeläinen vakuuttaa meidät siitä, että ajankohtaistoimitukseen luotetaan. Että hän jopa toivoo kovia juttuja aiheista, jotka päättäjät mieluiten pitäisivät salassa. Että jutuista mahdollisesti syntyvä meteli ei ole missään tapauksessa julkaisemisen este – että johto kokee tärkeäksi tehtäväkseen olla tarvittaessa puskurina, Harakan muistio päättyy.

(juttu jatkuu kuvan alla)

Atte Jääskeläinen.

Atte Jääskeläinen.

Journalistietiikkaani sisältyy ajatus siitä, että pitää olla kohteille reilu.

Atte Jääskeläinen sanoo perjantaina Demokraatille muistavansa, että Harakka laati muistion. Jääskeläisenkin mukaan muistion tapahtumat myös käsiteltiin toimituksen kanssa kokouksessa. Jääskeläisen mielestä muistiossa oli virheitä joka kohdassa.

Jääskeläinen sanoo myös, että muistion asiat liittyvät paljolti vaalirahajupakkaan 2011 ja lautakasaan.

— Ne olivat siihen aikaan poliittisen journalismin keskeisimmät aiheet. Niihin liittyi se, että lautakasa oli Ylelle aika traumaattinen aihe.

Jääskeläinen vertaa silloista tilannetta Ylen MOT-ohjelman viime kevään Sipilä-uutisointiin.

— Jos on kerran ajautunut tilanteeseen, jossa yhtiön journalismi ei pysty osoittamaan oikeaksi väitettä siitä, että pääministeri (Vanhanen) on ottanut vastaan korruptiota, silloin on kohtuullisen huolella mietittävä uudelleen sen väitteen uudelleen esittämistä.

Lautakasajupakka ei johtanut lopulta Vanhasen kohdalla edes esitutkintaan.

Miten kommentoit syytöksiä, että asetut vallanpitäjien puolelle toimittajia vastaan?

— Journalistietiikkaani sisältyy ajatus siitä, että pitää olla kohteille reilu. Se tarkoittaa muun muassa sitä, että jos julkaistaan vallanpitäjistäkin negatiivisia tietoja, niiden pitää pitää paikkansa ja kritiikin pitää perustua tosiasioihin ja sen lisäksi heitä pitää kuulla.

— Tässä muistiossa viitataan siihen, että ei olisi pitänyt pyytää anteeksi (Kiviniemeltä), ensinnäkin en ole silloin pyytänyt anteeksi vaan pahoitellut sitä, että julkaisimme yksittäisistä ihmisistä virheellisiä tietoja heitä etukäteen kuulematta. Sellaisessa tilanteessa koin tarpeelliseksi pahoitella heille aiheuttamaamme vahinkoa.

Jääskeläinen ei pidä toimintaansa tältä osin paheksuttavana.

Miksi fiktiivisen näytelmän repliikkiä ei voi esittää Ylen ohjelmassa?

— Pohdimme toimituspäällikkö Matti Virtasen kanssa asiaa eettisesti perusteellisesti. Eduskunta-näytelmähän oli journalismin ja fiktion välimuoto. Se oli näytelmä, jonka sanottiin perustuvan autenttisiin lähteisiin. Kannattaa muistaa, että meillä oli alla oikea lautakasa-väite.

Jääskeläinen on kommentoinut kysymystä myös Voima-lehdessä 2011. Demokraatille hän sanoo nyt:

— En halunnut ja muistaakseni Matti Virtanen oli samaa mieltä, että jutun olemus ei muuksi muuttunut, kun siitä poistettiin kyseinen lause.

Ymmärrätkö, miksi moni tuntee, ettei uskalla tai saa tehdä sellaista journalismia Ylellä kuin haluaisi?

— Viisi vuotta sitten oli tilanne, että Yleisradion uutistoiminta, jota olin johtanut jo aika monta vuotta, ja ajankohtaistoiminta yhdistettiin samaa yksikköön. Uutistoiminnan puolella tällaisia kulttuuriongelmia ei oikeastaan koskaan ollut. Oli totuttu siihen, että ollaan hyvin huolellisia faktojen kanssa ja siihen, että toimituksen johto on mukana myös silloin, kun on vaativia harkinnan paikkoja. Ajankohtaistoiminnan puolella tällaista kulttuuria ei ollut, vaan siellä toimitus itse vastasi pitkälti kaikesta. Kun siirryimme yhdenmukaisiin toimintoihin uutis- ja ajankohtaistoiminnassa, tuli ajankohtaistoiminnassa kulttuurishokki siitä, että heidän juttujaan tarkastetaan enemmän kuin he olivat tottuneet. Ja siitä itse asiassa taitaa olla kysymys tässä viime päivienkin asiassa.

Kysymykseen keskusta-yhteyksistään Jääskeläinen vastaa, ettei hänellä ole ”mitään yhteyksiä keskustaan eikä mitään sympatioitakaan”. Hän sanoo olleensa ”maalaistalon poikana” keskustanuorissa teinivuosinaan.

— Olen varmaan pragmaattinen porvari, hän kuvailee nykyistä poliittista suuntautuneisuuttaan.

Jääskeläinen myöntää, että Ylessä on vakava ilmapiiriongelma. Osa porukasta ei luota Jääskeläiseen ja osa taas luottaa, mutta kokee ”ajojahdin” Yleä ja häntä kohtaan kohtuuttomaksi.

Hän kertoo pitäneensä perjantaina puolentoista tunnin keskustelun työntekijöiden kanssa.

— Tilanne on paha kaikille. Mutta siellä oli erittäin rakentavia puheenvuoroja. Koen, että se oli hyvä pohja rakentaa jatkoa.

Koetko oman asemasi turvatuksi?

— Se ei ole relevantti kysymys. Tehtäväni on kantaa päätoimittajan vastuuta niin kauan tehtävässä olen. Sen mandaatin antaa Ylen hallitus.

Pääministeri Juha Sipilästä (kesk.) Jääskeläinen sanoo, ettei tämä anna palautetta usein. Jääskeläisen mukaan hän ei ole saanut pääministeriltä palautetta kuin asioista, jotka liittyvät Sipilän henkilökohtaiseen varallisuuteen, yritystaustaan tai uskonnolliseen vakaumukseen. Näissä kysymyksissä Sipilä on kokenut Jääskeläisen mukaan tulleensa loukatuksi.

— On johtavia suomalaisia poliitikkoja, jotka reagoivat paljon useammin kuin Sipilä, mutta kyllä Sipilän viime perjantain reaktio oli ihan omaa luokkaansa rajuudessaan.

Toimittajat: Rane Aunimo, Johannes Ijäs

Kolumni

LKLAPA20160928180842S465

LKS 20161203 Meilahden sairaala 28. syyskuuta 2016. LEHTIKUVA / ANTTI AIMO-KOIVISTO

LKS 20161203 Meilahden sairaala 28. syyskuuta 2016. LEHTIKUVA / ANTTI AIMO-KOIVISTO

Iltalehti: Vaativaa päivystyshoitoa saa pian vain 12 paikkakunnalla

Hallituksen ajama päivystysuudistus perustuu puutteellisiin laskelmiin, kirjoittaa Iltalehti.

Uudistuksessa laaja päivystysvastuu keskitettäisiin 12 sairaalalle, ja hallituksen mukaan uudistus toisi kokonaisuudessaan 350 miljoonan euron säästöt kuntien sosiaali- ja terveydenhuollon menoihin vuosikymmenen loppuun mennessä.

Kuntaliiton mukaan arviot ovat epärealistisia. Liiton johtavan lakimiehen Sami Uotisen mukaan lisäkustannusten oletetaan kompensoituvan epämääräisillä säästöillä, joiden toteutuminen on epävarmaa.

Myös lainsäädännön arviointineuvosto on huomauttanut uudistuksen säästöarvioiden puutteellisuudesta.

Eduskunnalle annettuun lakiesitykseen tehtiin maininta vaikutusarvioiden täsmennyksestä, mutta toimet eivät ole arviointineuvoston puheenjohtajan Kalle Määtän mukaan riittäviä.

Iltalehden mukaan Suomen Potilasliitto pelkää, että potilasturvallisuus voi heikentyä hoitomatkojen pidentyessä.

Päivystysuudistusta koskevat lait tulevat voimaan vuoden 2017 alussa.

LKS 20161203 Meilahden sairaala 28. syyskuuta 2016. LEHTIKUVA / ANTTI AIMO-KOIVISTO LKLAPA20160928180842S465

LKS 20161203 Meilahden sairaala 28. syyskuuta 2016. LEHTIKUVA / ANTTI AIMO-KOIVISTO

Kolumni

Presidentin kyselytunti

LKS 20161203 Tasavallan presidentti Sauli Niinistö oli haastateltavana suorassa radiolähetyksessä Yle Radio 1:ssä lauantaina 3. joulukuuta 2016. LEHTIKUVA / MARKKU ULANDER

LKS 20161203 Tasavallan presidentti Sauli Niinistö oli haastateltavana suorassa radiolähetyksessä Yle Radio 1:ssä lauantaina 3. joulukuuta 2016. LEHTIKUVA / MARKKU ULANDER

”Hyvinvoivatkin voivat sitä paremmin, mitä vähemmän on pahoinvoivia” – presidentiltä kysyttiin kasvavasta eriarvoisuudesta

Presidentti Sauli Niinistön mielestä hyvinvoivien kannattaa ymmärtää, että he voivat sitä paremmin, mitä vähemmän on pahoinvoivia.

Niinistö vastaili tänään Ylellä radion kuuntelijoiden kysymyksiin.

Monet suomalaisia askarruttavat kysymykset koskivat kasvavaa eriarvoisuutta, poliitikkojen etäisyyttä kansasta, työttömyyttä ja nuorten syrjäytymistä.

Presidentti sanoi Suomen vahvuuden olevan yhteiskunnallinen eheys. Hänen mielestään pahoinvointi heikentää tätä eheyttä.

LKS 20161203 Tasavallan presidentti Sauli Niinistö oli haastateltavana suorassa radiolähetyksessä Yle Radio 1:ssä lauantaina 3. joulukuuta 2016. LEHTIKUVA / MARKKU ULANDER Presidentin kyselytunti

LKS 20161203 Tasavallan presidentti Sauli Niinistö oli haastateltavana suorassa radiolähetyksessä Yle Radio 1:ssä lauantaina 3. joulukuuta 2016. LEHTIKUVA / MARKKU ULANDER

Kolumni

Eduskunnan täysistunto

LKS 20161129 SDP:n Antti Lindtman menossa eduskunnan täysistuntoon Helsingissä tiisataina 29. marraskuuta 2016. LEHTIKUVA / RONI REKOMAA

LKS 20161129  SDP:n  Antti Lindtman menossa eduskunnan täysistuntoon Helsingissä tiisataina 29. marraskuuta 2016. LEHTIKUVA / RONI REKOMAA

Antti Lindtman löysi oman extremelajinsa – HS: Luki valtiotieteen kandidaatiksi politiikan töiden ohella

– Näin tässä nyt sitten kävi.

Noilla sanoilla SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Lindtman kirjoitti tänään puoliltapäivin Twitter-tilillään ja linkitti kommentin alle Helsingin Sanomien jutun.

Kyseisessä HSTV-jutussa toimittaja Marko Junkkari testaa Lindtmanilta yhteiskuntapolitiikan perusasioita. Kysymykset pohjautuvat pääosin valtiotieteellisen tiedekunnan pääsykokeisiin.

Syy on selvä: Antti Lindtman, 34, on valmistunut viikko sitten Helsingin yliopistosta valtiotieteiden kandidaatiksi. Tutkinnon pääaine on yhteiskuntapolitiikka.

Lindtman ei ole pitänyt ääntä opintojensa edistymisestä. Hän hankki kandin paperit runsaassa kolmessa vuodessa. Se on rivakka tahti.

Hatun noston avoinen suoritus on erityisesti sen vuoksi, että hän on samalla koko ajan paiskinut töitä politiikan laduilla – eduskunnan ohella myös Vantaan kaupunginvaltuuston puheenjohtajana.

– Tämä on extremelaji. Toiset menevat napapiirille ja Huippuvuorille. Minä päätin katsoa, onnistuuko opiskelu stressaavan työn ohessa, Lindtman kertoo HS-haastattelussa.

Myös HSTV:n tentistä Lindtman suoriutui puhtain paperein.

Toiset menevat napapiirille ja Huippuvuorille. Minä päätin katsoa, onnistuuko opiskelu stressaavan työn ohessa.

Kandidaatintutkielmansa hän teki Helsingin alueellisesta eriytymisestä.

Antti Lindtman ilmoitti viime viikonloppuna, ettei hän lähde kisaamaan SDP:n puheenjohtajan paikasta ensi helmikuun puoluekokouksessa.

Mietittyään asiaa monelta kantilta hän kertoi päätöksestään Iltalehden haastattelussa ja sanoi, eduskunta on hänen paikkansa.

Vantaalainen Lindtman on ollut SDP:n kansanedustaja vuodesta 2011 lähtien.

Jutun otsikkoon on lisätty lähde: Helsingin Sanomat.

LKS 20161129  SDP:n  Antti Lindtman menossa eduskunnan täysistuntoon Helsingissä tiisataina 29. marraskuuta 2016. LEHTIKUVA / RONI REKOMAA Eduskunnan täysistunto

LKS 20161129 SDP:n Antti Lindtman menossa eduskunnan täysistuntoon Helsingissä tiisataina 29. marraskuuta 2016. LEHTIKUVA / RONI REKOMAA

Kolumni

Heinäluoma MTV:lle: Finavia-tutkinnassa haetaan yksimielistä näkemystä

Eduskunnan tarkastusvaliokunnan Finavia-tutkinta on valmistumassa ensi viikon perjantaiksi, kertoi tarkastusvaliokunnan puheenjohtaja Eero Heinäluoma (sd.) MTV:lle.

– Oletan, että pääsemme lopputulokseen viikon päästä perjantaina, jolloin voidaan kertoa, mikä on valiokunnan toivottavasti yksimielinen mielipide, sanoi Heinäluoma MTV:n Uutisextra-ohjelmassa.

Valiokunta käy nyt kuulemisten jälkeen läpi johtopäätöksiä siitä, ohjasiko liikenne- ja viestintäministeri Anne Berner (kesk.) Finavian hallitusta asianmukaisesti johdannaiskauppojen korvausasiassa.