Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Venäjän pääministeri Medvedev tänään Suomeen

Medvedev ja Sipilä tapaavat nyt neljättä kertaa.

Venäjän pääministeri Dmitri Medvedev saapuu tänään Suomeen. Medvedevin vierailua isännöi pääministeri Juha Sipilä (kesk.).

Pääministerit keskustelevat muun muassa maiden kahdenvälisistä suhteista sekä alueellisista ja kansainvälisistä kysymyksistä. Tapaamisesta tekee Venäjälle erityisen kiinnostavan se, että Suomessa suunnitellaan paraikaa Suomen ensi kesänä alkavaa EU-puheenjohtajakautta.

Venäläiset toivovat Suomen osaltaan edistävän EU:n ja Venäjän välistä suhdetta ja yhteistyötä. Suomi on perinteisesti pitänyt esillä dialogin jatkamisen tärkeyttä, joskin edellyttäen samalla, että Venäjän tulisi muuttaa Ukraina-politiikkaansa.

Suurvaltapolitiikkaa ja pitkiä kriisejä

Kansainvälisistä kysymyksistä keskustelun kannalta polttavimmat ovat Ukraina, Syyrian tilanne, Itämeren turvallisuus ja Yhdysvaltojen ja Venäjän suhteet.

Kahdenvälisistä asioista pääministerit käsittelevät joitain yksityiskohtia liittyen raja-, ympäristö- ja kaupalliseen yhteistyöhön, joita myös sektoriministerit hoitavat säännöllisesti omissa tapaamisissaan.

Ennakkoon ei ole tiedossa, keskustelevatko pääministerit Suomen viranomaisten viime viikonlopun jättioperaatiosta Turun saaristossa. Median odotetaan kuitenkin varmuudella nostavan teeman esiin. Airiston Helmi -jutussa vangittiin eilen kaksi miestä talousrikoksista epäiltynä, ja heistä toinen on venäläinen.

Edellisen kerran Sipilä ja Medvedev tapasivat toisensa Pietarissa viime vuoden syyskuussa. Tämänpäiväinen on heidän neljäs tapaamisensa.

Vierailun vuoksi tänään on syytä varautua lyhyisiin liikennekatkoksiin erityisesti Helsingin keskustassa, poliisi kertoo. Poliisi ohjaa liikennettä poikkeusjärjestelyjen aikana.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE