Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Ulkomaat

Venäjän toiminta herätti Ruotsin – puolustusvoimat vahvisti valmiuttaan Gotlannissa ja Oskarshamnissa

Ruotsin puolustusvoimat on lähettänyt lisää kalustoa ja sotilaita muun muassa Oskarshamniin ja Gotlantiin, kertoo maan media. Oskarshamnissa Etelä-Ruotsissa on tärkeä satama, josta on lauttayhteys Gotlantiin.

Kaluston siirrot alkoivat, kun Itämerelle tuli aikaisemmin tällä viikolla kolme venäläistä sota-alusta.

Ruotsin puolustusvoimien lehdistöedustaja Therese Fagerstedt myönsi Aftonbladetille, että siirtojen syynä on juuri Itämeren heikentynyt turvallisuustilanne. Fagerstedt ei kuitenkaan suostunut yksilöimään, kuinka paljon sotilaita ja millaista kalustoa alueelle on lähetetty. Fagerstedtin mukaan syytä ylenmääräiseen huolestumiseen ei kuitenkaan ole.

– Sellainen johtaa harvoin mihinkään hyvään. Meillä on hyvä tilannekuva venäläisten toiminnasta, joten syytä huoleen ei ole. Tulemme tekemään sen, mitä tarvitaan, Fagerstedt vakuutti.

-  En ajattele, että tätä pitäisi nähdä erityisen dramaattisena, vaan päivänselvänä varautumisena siihen, mitä ulkomaailmassa tapahtuu, sanoi myös Ruotsin puolustusvoimien operaatiopäällikkö, kenraaliluutnantti Michael Claesson Ruotsin radiolle.

Päivänselvää varautumista siihen, mitä ulkomaailmassa tapahtuu

Ruotsin media kertoi niin ikään lauantaina, että maan itäosassa Forsmarkin ydinvoimalan alueella oli havaittu drone eli robottilennokki perjantai-iltana.

Poliisi sai ilmoituksen dronesta ydinvoimalan vartijalta. Poliisi yritti jäljittää lennokkia, mutta kadotti sen näkyvistään. Lennokin kerrottiin kadonneen näkyvistä, kun se oli lentämässä Gräsön saaren suuntaan.

Lennokin on kerrottu olevan kookkaampaa mallia, koska se oli onnistunut lentämään kovasta tuulesta huolimatta.

Forsmarkin ydinvoimalan lehdistöpäällikkön Josef Nylenin mukaan ydinvoimalan yllä on lentokielto. Hän ei kommentoi, onko ydinvoimalassa lisätty esimerkiksi turvatoimia tapahtuman jälkeen.

Poliisin mukaan sille ilmoitettiin myös Ringhalsin ja Oskarshamnin ydinvoimaloiden lähellä lentäneestä lennokista, mutta Aftonbladetin mukaan tieto on todettu perättömäksi.

Uutistoimisto TT:n mukaan taas Ringhalsin ja Oskarshamnin ydinvoimalan työntekijät olisivat ilmoittaneet droneista poliiseille, jotka eivät kuitenkaan onnistuneet saamaan niistä havaintoja.

Poliisi on kuvannut tapausta epätavalliseksi. Se ei ole nimennyt ketään epäiltyä tapauksessa.

Asiasta on kirjattu poliisille ilmoitus muun muassa kohteiden luvattomasta kuvaamisesta ja ilmailulain rikkomisesta.

Myös Ruotsin puolustusvoimia on informoitu tapahtuneesta.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE