Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Urheilu

Venäläisurheilijat käynnistivät valitusprosessin vain kolme päivää ennen olympialaisia

Korealaissyntyinen kaukalopikaluistelija Victor Ahn ja 31 muuta venäläistä ovat käynnistäneet valitusprosessin heidän Kansainväliseltä olympiakomitealta (KOK) saamansa olympiakiellon purkamiseksi.

Urheilijoiden joukossa ovat myös esimerkiksi ampumahiihdon olympiakultamitalisti Anton Shipulin ja maastohiihdon maailmanmestari Sergei Ustjugov. Talviolympialaiset alkavat perjantaina Etelä-Korean Pyeongchangissa.

Urheilun kansainvälinen vetoomustuomioistuin (CAS) ottaa tapauksen kiireelliseen käsittelyyn.

– Kantajat riitauttavat KOK:n päätöksen, joka kieltää urheilijoita osallistumasta vuoden 2018 talviolympialaisiin, CAS:n selvityksessä kerrottiin.

– He pyytävät, että CAS kumoaa KOK:n päätöksen ja antaa urheilijoiden kilpailla OAR-ryhmässä.

Venäjä suljettiin jo aiemmin maana olympialaisista, mutta sen 168 puhtaaksi todettua urheilijaa saa osallistua kisoihin ilman kansallistunnuksia. Venäläiset kilpailevat neutraalin lipun alla ryhmänä OAR (Olympiaurheilijat Venäjältä).

CAS hyväksyi viime viikolla kaikkiaan 28 venäläisen valituksen, mutta KOK tiedotti maanantaina ettei 15 CAS-päätöksen saanutta venäläistä saa osallistua Etelä-Korean talviolympialaisiin.

Lisää aiheesta

Uutistoimisto Tassin mukaan näiden 15 urheilijan ja toimihenkilön joukossa olivat esimerkiksi maastohiihtäjät Aleksandr Legkov, Jevgeni Belov, Maksim Vilegzhanin, Aleksandr Bessmertnih.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE