Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Venevero puhuttaa – Wallin: “Perussuomalaisilla on oma pakka täysin sekaisin”

Ruotsalaisen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Stefan Wallin iloitsee hallituksen päätöksestä luopua suunnitellusta vene- ja moottoripyöräverosta.  Ruotsalainen eduskuntaryhmä esitti jo syksyllä omassa vaihtoehtobudjetissaan, että vene- ja moottoripyörä verosta luovutaan.

– Hallitus teki tänään yhden koko vaalikautensa parhaista päätöksistä peruuttamalla itse keksimänsä vene- ja moottoripyöräveron. RKP on vastustanut tätä järjetöntä veroa siitä asti, kun ulkoministeri Soini ylpeästi julkisti sen budjettiriihen jälkeen, Wallin sanoo.

– Tämän jälkeen hallituksen omatkin laskelmat ovat osoittaneet, että verojen tuotto olisi heikko ja että verot aiheuttaisivat häiriöitä ja työttömyyttä vene- ja moottoripyörä-aloilla. Hyvä, että järjen ääni nyt voitti. Samalla voi kysyä miksi tätä veroa ylipäätänsä esitettiin.

Wallinin mielestä veneveroa koskeva soutaminen ja huopaaminen osoittaa, että erityisesti perussuomalaisilla on oma pakkansa täysin sekaisin.

– On huvittavaa, että ensin Perussuomalaiset ottivat kaiken kunnian moottoripyörä- ja veneverosta, joilla Soinin sanoin piti verottaa “herrojen huvikuunarit ja juppiskootterit”. Sitten kun lähes kaikki olivat tyrmänneet veron, tuli Perussuomalaisille kiire syyttää hallituskumppaneita veron keksimisestä. Voi tätä hutkintaa! Tyylipisteitä tästä ei heru, sanoo Wallin.

Toisin kuin Wallin kirjoittaa, Soini itse on sanonut puhuneensa juppikoottereista ja tarkoittaneenssa niillä vesijettejä.

“Hallituksen on ponnisteltava entistä määrätietoisemmin.”

Lisää aiheesta

Keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtajan Antti Kaikkosen mukaa hallituksen johtotrio on päättänyt, että moottoripyörä- ja veneveroa ei toteuteta. Kaikkosen mukaan kyseessä on järkipäätös.

– Tarkemmassa tarkastelussa osoittautui, että verotuotto olisi jäänyt selvästi tavoiteltua pienemmäksi. Luonnollisesti verosta olisi ollut harmia monelle moottoripyöräilijälle, veneilijälle ja alan harrastajalle. Alan ihmiset joka tapauksessa maksavat veroja mm. arvonlisäveron ja polttoaineverojen kautta, Kaikkonen sanoo.

– Valtiontalouden kannalta oleellista on, että myönteiseksi kääntynyt talous- ja työllisyyskehitys vahvistuu. Tämän kehityksen vauhdittamiseksi hallituksen on ponnisteltava entistä määrätietoisemmin, hän jatkaa.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE