Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Ulkomaat

Venezuelaan haetaan sopua Uruguayssa – tapaamisessa mukana EU

EU sekä ryhmä eurooppalaisia ja Latinalaisen Amerikan maita kokoontuu Uruguayssa tänään käsittelemään tilannetta valtataistelun repimässä Venezuelassa. Tavoitteena on edistää rauhanomaista poliittista prosessia.

Tapaamisessa on mukana EU:n lisäksi kahdeksan Euroopan maata ja viisi maata Latinalaisesta Amerikasta. EU:n valtuuskuntaa johtaa unionin ulkopoliittinen edustaja Federica Mogherini.

EU-lähteen mukaan tapaamisessa yritetään löytää kompromissi, toisaalta Yhdysvaltojen, toisaalta Venäjän ja Turkin linjojen välillä.

Hanke ei ole helppo, sillä EU:kin on jakaantunut. 28 EU-maasta 21 on tunnustanut Juan Guaidon julistautumisen väliaikaiseksi presidentiksi, mutta Italia ei ole joukossa mukana.

Venezuelan presidentti Nicolas Maduro on antanut tapaamiselle tukensa, mutta Guaido on torjunut yritykset viritellä neuvotteluja Maduron hallinnon kanssa. Guaido, jonka 40 maata tunnustaa Venezuelan väliaikaiseksi presidentiksi, pitää neuvottelujen virittelemistä Maduron yrityksenä ostaa lisää aikaa.

– Emme osallistu mihinkään epäaitoon vuoropuheluun, Guaido tuomitsi tapaamisen aattona.

Maduro: Humanitaarista apua ei tarvita

Guaido vaati samalla Venezuelan armeijaa lopettamaan keskeisen sillan tukkimisen, jotta humanitaarinen apu saataisiin tuotua vakavasta elintarvike- ja lääkepulasta kärsivään maahan.

Venezuelan armeijan tulee valita “diktatuuri, jolla ei ole rahtuakaan inhimillisyyttä, tai asettua perustuslain puolelle”, Guaido sanoi radiohaastattelussa.

Yhdysvaltojen ulkoministerin Mike Pompeon mukaan Venezuelan armeija estää avun läpipääsyn Maduron käskystä. Yhdysvallat on luvannut Venezuelaan 20 miljoonan dollarin edestä apua, Kanada 40 miljoonaa ja EU 7,5 miljoonaa.

Maduron mukaan Venezuela ei tarvitse minkäänlaista humanitaarista apua. Avun päästäminen maahan avaisi hänen mukaansa tien Yhdysvaltojen hyökkäykselle. Puheet avusta ovat hänen mukaansa “poliittista peliä”.

– Imperialismi ei auta ketään, Maduro sanoi Russia Todaylle.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE