Palkittu politiikan aikakauslehti.
Katso hinnat!

Työmarkkinat

3.9.2024 07:33 ・ Päivitetty: 3.9.2024 07:33

Verohallinto aloittaa yt-neuvottelut – virkasuhde voi päättyä enintään kahdeltasadalta

LEHTIKUVA / EELIS BERGLUND

Verohallinto aloittaa yhteistoimintaneuvottelut, jotka koskevat kaikkiaan 900 verotus- ja hallintotehtävissä työskentelevää virkamiestä.

Demokraatti

Demokraatti

Neuvottelut voivat tämän hetken arvion mukaan johtaa enintään 200 henkilön virkasuhteen päättymiseen.

Yhteistoimintaneuvottelut käynnistyvät tuotannollisista ja toiminnan uudelleen järjestämiseen liittyvistä syistä.

– Olemme tilanteessa, jossa osalla virkamiehistämme tehtävät ovat vähentyneet tai vähenevät olennaisesti ja muutoin kuin tilapäisesti. Tietyt tehtävät ovat vähentyneet muun muassa automatisaation, suunniteltujen asiakaspalvelutavoitteiden uudelleen mitoituksen, työtapojen muokkaamisen sekä tehtävien tai organisaation uudelleenjärjestelyjen takia, sanoo pääjohtaja Markku Heikura tiedotteessa.

Tilanteeseen vaikuttaa Verohallinnon määrärahojen merkittävä pienentyminen. Valtionhallinnon säästöjen vuoksi Verohallinto joutuu sopeuttamaan toimintaansa ainakin 60 miljoonalla eurolla vuoden 2027 loppuun mennessä.

Verohallinnossa työskentelee kaikkiaan noin 5 000 henkilöä.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

Demokraatti.fi

Tilaa Demokraatti

Demokraatti on politiikkaan, työelämään ja kulttuuriin erikoistunut aikakauslehti, joka on perustettu Työmies-nimellä vuonna 1895.

Kaikki ei ole sitä miltä näyttää.

Tilaa demokraatti →
2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE
KIRJAUDU