Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Talous

Verohallinto havainnut yrityksiin kohdistuvia identiteettivarkauksia

Verohallinto kertoo paljastaneensa, että yrityksiin on kohdistunut identiteettivarkauksia, joiden avulla on yritetty päästä käsiksi perusteettomiin arvonlisäveron palautuksiin. Verohallinto on yhteydessä yrityksiin, joita asia koskee.

Osana jatkuvaa valvontaansa Verohallinto on havainnut, että suomalaisiin yrityksiin on kohdistunut identiteettivarkauksia, joiden avulla on yritetty saada arvonlisäveron palautuksia.

Verohallinnon mukaan tapauksilla olisi yhteys järjestäytyneeseen rikollisuuteen Virossa.

Verohallinto ottaa yhteyttä niihin yrityksiin, jotka ovat sen mukaan joutuneet identiteettivarkauden kohteeksi.

Asian laajuutta tutkitaan Verohallinnossa, joten uusia tapauksia saattaa ilmetä.

Suomessa arvonlisäverovalvonta rakentuu asiakastietojen hallintaan, ilmoitus- ja maksuvalvontaan, riskienhallinnan analyyseihin ja näitä kaikkia hyödyntävään verotarkastukseen.

Kansainvälisen valuuttarahaston IMF:n tänä vuonna julkaiseman tutkimuksen mukaan Suomen arvonlisäverovaje on kansainvälisesti vertailtuna hyvin pieni. Verohallinto on aktiivinen toimija EU-tason ALV-petostorjunnassa.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE