Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Veronmaksajien Lehtinen Talouselämälle: Vain yhdellä puolueella riittävän konkreettinen vero-ohjelma

Veronmaksajien keskusliiton toimitusjohtaja Teemu Lehtinen vaatii Talouselämässä puolueilta täsmällisempiä verosuunnitelmia.

Demokraatti

Demokraatti

Lehtisen mukaan toistaiseksi vain sosiaalidemokraattisen puolueen vero-ohjelmat ovat riittävän konkreettisia.

– Tosin heilläkin varjobudjetti koskee vain tätä vuotta, mutta se osoittaa suuntaa, hän sanoo lehdelle.

Lehtinen ei nyt ota kantaa demareiden ohjelman yksityiskohtiin, mutta antaa puolueelle kiitosta siitä, että he ovat paneutuneet asiaan. ”Muut ovat kovin yleisluontoisella linjalla”, Lehtinen sanoo ja vaatii kaikilta ”kortteja pöydälle”.

Talouselämä kysyi tällä viikolla myös eduskunnan talouspoliitikoilta, mitä valtion menoja ja kuinka paljon he leikkaisivat ensi vaalikaudella verotuspaineen hillitsemiseksi.

Vastausten perusteella vain kokoomus on valmis leikkaamaan valtion menoja.

Sosiaalidemokraattien kansanedustaja Timo Harakka ilmoitti vastustavansa sanaa ”verotuspaine”. Hänen mukaansa Sdp:n tavoitteena ei ole leikkaaminen, mutta sen sijaan ”verotuista aiheutuvia valtion menoja olemme valmiit supistamaan useilla sadoilla miljoonilla euroilla vuosittain”.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE