Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

16.2.2017 08:29 ・ Päivitetty: 16.2.2017 08:29

Veroparatiisikytkökset ja myrkkylastit epäilyttävät – ”Ei lisää luottamusta Terrafameen”

Vasemmistoliiton eduskuntaryhmä on jättänyt kirjallisen kysymyksen hallitukselle Terrafamen uuden omistajan Trafiguran taustoista.

Terrafame ilmoitti viime perjantaina yhtiön rahoitusjärjestelyistä. Vasemmistoliitto on huolestunut siitä, että sen jälkeen uudesta yhtiökumppanista on paljastunut huolestuttavia tietoja. Trafigura on saanut sakot laittoman myrkkylastin viemisestä Norsunluurannikolle, ja nyt on paljastunut yhtiön johdon runsaat kytkökset veroparatiiseihin.

Veroparatiisien käyttö ei ole hyväksyttävää.

– Talvivaaran kaivos on aiheuttanut suuria ympäristöongelmia Kainuussa. Uuden omistajan ympäristörikokset eivät anna vaikutelmaa, että ympäristöasioista huolehdittaisiin tulevaisuudessa aiempaa vastuullisemmin, ympäristövaliokunnan varapuheenjohtaja, kansanedustaja Silvia Modig (vas.) huomauttaa.

Kansanedustaja, vasemmistoliiton varapuheenjohtaja Hanna Sarkkinen painottaa, että yhteiskuntavastuu on valtion omistajaohjauksen periaate.

– Se tarkoittaa, ettei veroparatiisien käyttö ole hyväksyttävää. Nyt kuitenkin omistajaksi on valittu yhtiö, jolla on satoja kytköksiä veroparatiiseihin. Tämä ei lisää luottamusta Terrafamen toimintaan, talousvaliokunnan jäsen Sarkkinen toteaa.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

Demokraatti.fi

Tilaa Demokraatti

Demokraatti on politiikkaan, työelämään ja kulttuuriin erikoistunut aikakauslehti, joka on perustettu Työmies-nimellä vuonna 1895.

Kaikki ei ole sitä miltä näyttää.

Tilaa demokraatti →
2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE
KIRJAUDU