Veropolitiikkaa Hiilamon opein

Alkukesän virkistävimmän poliittisen puheenvuoron käytti Helsingin yliopiston sosiaalipolitiikan professori Heikki Hiilamo. Hän summasi Kalevi Sorsa -säätiön pamflettiin edesmenneen London School on Economics -yliopiston prosessorin Anthony Atkisonin elämäntyön, jossa esitetään 15 reseptiä tuloerojen kaventamiseksi.

Hiilamo on katsellut rohkeasti Atkinsonin teesejä suomalaisen yhteiskunnan silmälasien läpi. Hänen teesinsä mukailee Atkinsonin ajatuksia ja kuuluu seuraavasti: ”Maailman suurin ongelma ei olekaan ilmastonmuutos vaan ihmisten räjähdysmäinen eriarvoistuminen”.

Hiilamo ei päästä nykypoliitikkoja helpolla. Hänen mukaansa 1990-luvulta alkanut tuloerojen kasvu nakertaa ihmisten luottamusta toisiinsa ja uhkaa talouskasvua. Hiilamo muistuttaa pamfle­tissaan viisaasti, ettei tuloerojen kasvu ole väistämätöntä: siihen voidaan politiikalla vaikuttaa.

Hiilamon teesit ovat kuin suora syöttö SDP:n halvaantuneeseen maalintekokykyyn. Hän tarjoilee kultalautasella sellaisia yhteiskuntapolitiikan avauksia, joihin SDP:n toivoisi tarttuvan nuoren sulhasen innolla.

Hiilamon teesit ovat kuin suora syöttö SDP:n halvaantuneeseen maalintekokykyyn.

Onneksi Demarinuorten ”sulhaspoika” Mikkel Näkkäläjärvi ymmärsi vanhana jääkiekkoilijana heti tilanteen ja laukoi tyylikkäästi Hiilamoa mukaillen: ”Perintöveroa on paikallaan kiristää, koska se on oikeudenmukainen tapa kerätä varoja hyvinvointivaltion rahoittamiseksi. Tiukempi perintövero kaventaisi myös varallisuuseroja. Samalla voisimme poistaa alemmat alv-kannat ja ohjata näiden tuotot kaikista pienituloisimmille. Eriarvoisuuden vähentämiseksi on olemassa roppakaupalla keinoja, mutta päättäjien rohkeudesta on akuutti puute.”

Hiilamon ainoa varteenotettava veropoliittinen avaus ei liity perintöveroon. Hän ehdottaa, että jatkossa pääomatulot ja ansiotulot verotettaisiin samalla prosentilla, mutta alimmalla tulotasoilla ansiotuloista olisi mahdollista tehdä tuntuva vähennys.

Hän moittii yritysverotusta ”surulliseksi esimerkiksi poliittisen järjestelmän kyvyttömyydestä tehdä yleistä etua palvelevia päätöksiä.” Jos yritysverotus ja pääomaverotus kytkettäisiin yhteen, syntyisi yrityksille kannustava väylä yritystoiminnan laajentamiseen ja riskisijoituksiin. Lisäksi lapsilisien verottaminen ja samalla tuntuva korottaminen voisivat luoda köyhille lapsiperheille hieman pelivaraa entistä kallistuvammassa yhteiskunnassa.

SDP sukelsi Ylen kesäkuun alussa julkaistussa gallupissa hälyttävälle 17,7 prosenttiyksikön tasolle. Hiilamon kaltaiset syötöt palvelevat juuri nyt uusia avauksia etsivää puoluejohtoa.

Jos eriarvoistumista hillitseviä veropoliittisia avauksia uskalletaan kunnolla tehdä, voi alavireinen gallup-kehitys kääntyä kasvu-uralle. Nyt kyse on vain uskalluksesta. Miten on Antti, uskallatko tehdä maalin?

Keskustelua aiheesta

Hallitus kepittää ja syyllistää työttömiä, ja monesta pienituloisesta on tullut toimeentulotukiriippuvainen

Eduskunnassa on väännetty tällä kaudella moneen kertaan tuloerojen kasvusta. Prosentit ja muut luvut ovat viuhuneet, mutta pienituloisen todellinen arki on näissä keskusteluissa usein unohtunut.

Tuloerojen kasvusta puhuttaessa suurimpia häviäjiä ovat juuri pienituloiset. Heistä monet elävät luukkukierteessä, kun toimeentulo on erilaisten tukien varassa. Säännöllistä kuukausipalkkaa nauttivan voi olla esimerkiksi vaikea hahmottaa, kuinka hallituksen aktiivimalliin kuuluva työttömyyskorvauksen 4,63 prosentin leikkaus voi vaikuttaa pienituloisen arkeen.

Esimerkiksi peruspäivärahalla (32,40 euroa päivässä) elävän tuloissa noin viiden prosentin prosentin pudotus voi vaatia jo muutenkin niukan arjen menojen miettimistä uudelleen.

Hallituksen politiikka on kepittää työttömiä töihin heitä syyllistämällä ja pienituloisten etuuksia heikentämällä. Työ onkin avain moneen yksilön ja yhteiskunnan ongelmaan, mutta hallitus tarjoaa yhtä ja samaa keppiä kaikille työttömille huomioimatta erilaisia elämäntilanteita.

Leikkaukset ovat heikentäneet etenkin työttömien, pienituloisten lapsiperheiden ja opiskelijoiden asemaa.

Hallitus edelleen väittää, että sen politiikka ei ole kasvattanut tuloeroja. Useat selvitykset kertovat muuta. Niistä viimeisin on sosiaali- ja terveysalan järjestöjä edustavan Sosten selvitys, jossa tutkittiin keskeisiä sosiaaliturvaetuuksia ja verotusta vuodesta 2012 alkaen. Selvityksen mukaan vuosina 2012–2015 sosiaalietuuksiin tehdyt muutokset olivat pienituloisia suosivia ja tuloerot pysyivät ennallaan. Tilanne muuttui vuonna 2015, jonka jälkeen tehdyt muutokset ovat heikentäneet pienituloisten asemaa.

Sosten mukaan jo vuodesta 2016 alkaen hallituksen toimet ovat lisänneet eriarvoisuutta. Leikkaukset ovat heikentäneet etenkin työttömien, pienituloisten lapsiperheiden ja opiskelijoiden asemaa.

Sosten mukaan yksi merkittävä tekijä tuloerojen kasvussa on useiden perusturvaetuuksien indeksijäädytys, mikä on heikentänyt perusturvaetuuksien ostovoimaa. Lisäksi monien näiden etujen, kuten työttömyysturvan, kiristynyt verotus heikentää entisestään pienituloisten toimeentuloa. Samaan aikaan asumistuen osuus vuokrasta on koko ajan pienentynyt.

Perusturvaan liittyvien etujen ”arvon heikkeneminen” on johtanut siihen, että monesta pienituloisesta on tullut toimeentulotukiriippuvainen, vaikka tämä tuki on ensisijaisesti tarkoitettu vain tilapäiseksi avuksi.

Soste vaatii indeksijäädytysten perumista ja aiempien leikkausten kompensointia. Tämän hinnaksi Soste arvioi noin 300 miljoonaa euroa. Summa on suunnilleen sama kuin vuodelle 2018 tehtyjen tuloveroalennusten yhteisvaikutus julkistalouteen.

Sipilän mahtislogan ”Tekemättäkään ei voi jättää” tuntuu nyt erityisen orpolta – mutta kuka ajattelisi lapsia?

Ehkä eduskunnan pitkä istuntotauko sai unohtamaan hallituspuolueiden perimmäiset ongelmat. Kenties talouden myönteinen kehittyminen ja työllisyyden parantuminen saivat luulemaan, että repivimmät hallitusmyrskyt ovat jo takana.

Ja katin kontit!

Pitkään ja hartaasti odotettu ja kaivattukin perhevapaauudistus tai ainakin sen valmistelu nytkähti liikkeelle vain kaatuakseen surkuhupaisaan mahalaskuun maanantaina.

Toteutuessaan uudistus olisi vienyt Suomea lähemmäs pohjoismaisia verrokkejaan, mutta tavoitteeseen päästään vasta kykenevämpien voimien johdolla. Pääministeri Juha Sipilän mahtislogan ”Tekemättäkään ei voi jättää” tuntuu nyt erityisen orpolta.

Uudistusta märehtineen ministeriryhmän puheenjohtaja, perhe- ja peruspalveluministeri Annika Saarikko (kesk.) kuulutti jo viime perjantaina, ettei uudistus toteudu. Siitä alkoi aggressiivinen, tietysti julkisuudessa käyty riitely-show.

Aito pettymys on yksi asia, mutta kokoomuslainen räyhätyyli kokonaan toinen.

Uudistuksen kaatuminen tarkoittaa muun muassa sitä, ettei isien nykyinen osuus vanhempainvapaasta pitene, eikä nuorten naisten työmarkkinasema parane. Flopista kertonut Saarikko vetosi ensin rahapulaan, mutta esimerkiksi ulkoministeri Timo Soini julisti sunnuntaina rehellisemmin, että kyse on ideologiasta: ”Sininen ei aja punaista politiikkaa”.

Oma lukunsa on perinteisen ja sosiaalisen median puolella jo tutuksi tullut kokoomuslainen viestintäinferno, jonka kohteiksi Saarikko ja keskusta lukittuivat. Aito pettymys on yksi asia, mutta kokoomuslainen räyhätyyli kokonaan toinen.

Vuorollaan kokoomuksen kyljessä hallituksessa ovat käyneet pettymässä niin SDP kuin keskustakin.

Esimerkiksi tunnustuksellinen kokoomuksen, RKP:n ja vihreiden yhteisrintaman kannattaja, Espoon vihreiden puheenjohtaja Timo Kilpiäinen puuskahti tympääntyneenä, että kokoomuksen jatkuva voimainnäyttö ja mustamaalaaminen alkavat epäilyttää jo häntäkin. Vuorollaan kokoomuksen kyljessä hallituksessa ovat käyneet pettymässä niin SDP kuin keskustakin. Saarikkokin hätkähti ainakin sen verran vyörytyksestä, että syyllisiksi löytyivät myöhemmin myös työmarkkinajärjestöt.

Perhevapaauudistuksessa niin keskustaa kuin sinisiäkin riepoivat leikkaukset kotihoidontukeen. Soini määritteli, ettei uudistusta voi tehdä ”perheiden itsemääräämisoikeutta sortamalla”.

Elämänkatsomuksellista konservatiivisuutta ei taida päästä pakoon. Pääministeripuolue keskustan nihkeilyssä kyse on myös koetusta kakkosviulun soittamisesta hallituksessa, puolueen vaikeasta kannatustilanteesta ja penkin alle menneistä presidentinvaaleista, joiden kiusallisena häntänä roikkuu vanha isäntä Paavo Väyrynen.

Asiat linkittyvät niin, että keskustan johdossa arvellaan, ettei puolue kestä yhtään enempää keskustan taantumuksellisimman väen kiukkua. Väyrysen myyräntyölle keskustan vaalimenestyksen tärvelemiseksi ei haluta antaa lisää siimaa. Lähellä vaaleja suurten uudistusten tekeminen on tunnetusti vaikeaa, jos kohta ne eivät ole helppoja vaalien jälkeenkään.

Mutta kuka ajattelisi lapsia?

Sipilä pusersi pari kyyneltä liikuttuessaan viljelijöiden ahdingosta, mutta Senaatintorin mielenilmaus oli SDP:n masinoima poliittinen juoni

Elämä on jatkunut ennallaan viime perjantaina Senaatintorilla järjestetyn mielenilmauksen jälkeen. Kauhukuvia maalailtiin mielenilmauksen ja siihen liittyneiden työnseisausten vaikutuksista, mutta Suomi tai edes Helsinki ei pysähtynyt.

Huolestuttavampaa on, että mielenilmausta vastustanut ankara lobbaus kääntyi jo viikonloppuna etenkin somessa tympeäksi ja käsittämättömäksi työttömien haukkumiseksi. Ylemmän tason töräys tuli esimerkiksi Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulun työelämäprofessori Pekka Mattilalta, joka kolumnissaan kirjoitti muun muassa ”SAK:n itsetuhoisuudesta”, ”järjestön oman libidon testaamisesta” ja ”aktiivimallin kohdistumisesta kaikkein veltoimpiin työttömiin, jotka eivät saa mitään aikaan työllistyäkseen uudelleen”.

Kovaa tekstiä työelämäprofessorilta, jonka omaan kokemusmaailmaan ei taida työttömyys kuulua. Työttömien syyllistäminen vahvisti näkemystä, että Suomessa tarvitaan SAK:n kaltaisia toimijoita, jotka puolustavat työttömiä.

Mielenkiintoinen oli myös monen median luoma mielikuva siitä, että mielenilmaus oli SDP:n masinoima poliittinen juoni, jossa SAK toimi käsikassarana. Hallitus voi syyttää mielenilmauksesta lähinnä vain itseään ja jälleen luvattoman kehnosti valmisteltua aktiivimallia. Malli on kuin syöttö SDP:n lapaan, millaisen jokainen puolue olisi hyödyntänyt.

Mutta miksi mielenilmaus vasta nyt eikä mallin valmisteluvaiheessa?

On älyllisesti epärehellistä, että SAK:n ja SDP:n kytköksestä vaahtoavat ”unohtavat” kokoomuksen ja Elinkeinoelämän keskusliiton sekä keskustan ja MTK:n läheiset välit. Kun vajaa kaksi vuotta sitten MTK masinoi Helsinkiin noin 600 traktorin ja parin tuhannen maanviljelijän mielenilmauksen, paikalla oli pääministeri Juha Sipilä, joka pusersi pari kyyneltä liikuttuessaan viljelijöiden ahdingosta.

Samalla pitää myös muistaa, että ei SDP:ssä vastusteta työttömien järkeviä aktivoimistoimia, mutta kylläkin epätasa-arvoista ja epäoikeudenmukaista hallituksen aktivointimallia, joka ei huomioi työttömien erilaisia tilanteita.

Mutta miksi mielenilmaus vasta nyt eikä mallin valmisteluvaiheessa? Aktiivimallia vastustavan kansalaisaloitteen huikea allekirjoittajien määrä on tärkeä tekijä. Ehkä kyseessä myös oli viimeinen korsi, joka katkaisi kamelin selän. Hallitushan jo aiemmin leikkasi ansiosidonnaisen työttömyysturvan kestoa 100 päivällä ja pidensi työttömän omavastuuta viidestä seitsemään päivään.

Jos keskituloinen, 3 000 euroa kuussa tienaavaa työntekijä jää työttömäksi, hän voi jo pelkästään näiden leikkausten takia työttömyyden pitkittyessä menettää yli 4 000 euroa vuodessa. Toivottavasti aktiivimallista käytävä keskustelu vauhdittaa sen valuvikojen korjaamista ja parantaa hallituksella jo suunnittelussa olevien uusien toimien valmistelua.

Vaalitulos ei gallupien perusteella yllätä, mutta SDP:n kannalta se on vähintäänkin kiusallinen

Sunnuntai-illan jännitysnäytelmä oli ohi ennen kuin popkornit ehtivät mikrossa räjähtää. Sauli Niinistön yli 60 prosentin kannatus jo ennakkoäänten perusteella lässäytti koko vaali-illan kulun. Kuten Matti Vanhanen sanoi: ”Loppuilta oli vain desimaalijumppaa”. Niin huikea oli istuvan tasavallan presidentin ylivoima vaalissa.

Suomi äänesti näissä vaaleissa ulko- ja turvallisuuspolitiikan jatkuvuuden puolesta. Sauli Niinistö on kuuden vuoden aikana osoittanut osaavansa määritellä Suomen ulkopoliittisen suunnan ja pysynyt siinä vakaana. Niinistön Suomi on osa läntistä Eurooppaa, joka haluaa syventää eurooppalaista turvallisuusyhteistyötä. Nato-kosintoihin Niinistö on suhtautunut toistuvan kielteisesti. Suurvallan naapurissa sotilaallinen liittoutumattomuus on Niinistön mukaan rauhan tae. Tätä mieltä näyttää olevan yli 60 prosenttia suomalaisista.

Vaalien mielenkiintoisin yksityiskohta lienee pääministeri Juha Sipilän ilmoitus, jossa hän ennen vaaleja sitoi oman jatkonsa keskustan puheenjohtajana Matti Vanhasen vaalimenestykseen.

Vatulointipuheistaan tunnettu pääministeri osoitti itsekin takinkäännön ja vatuloinnin taitojaan pyörtämällä jo ennakkoäänien jälkeen puheensa puheenjohtajuudesta luopumisesta. Saamansa kansalaispalautteen perusteella hän ilmoitti vaali-iltana halukkuutensa jatkaa pääministerinä. Tulos tai ulos -puheet voidaankin jatkossa unohtaa; Sipilä vie keskustan pää pystyssä eduskuntavaaleihin keväällä 2019.

SDP:n on heti alkajaisiksi päätettävä varapuhemiehen nimi. Olisiko tässä hyvä paikka kiittää Tuula Haataista arvokkaasta vaalityöstä?

Nämä presidentinvaalit muistetaan perinteisten kansanliikepuolueiden mahalaskuna. Niin keskustan, sosialidemokraattien kuin kansandemokraattien yhteenlaskettu äänimäärä jää noin 10 prosenttiin. Muutos on niin merkittävä, että voidaan ounastella jopa pysyvämpää muutosta presidentinvaalien asetelmiin.

Mahdollista onkin, että kuuden vuoden päästä Pekka Haavisto käyttää samaa valitsijayhdistystaktiikkaa ja pyrkii keräämään laajan kannatusprofiilin niin oikean kuin vasemman laidan äänistä. Voi jopa olla, että seuraavissa vaaleissa näemme suomalaisen ”Macron-ilmiön”, jossa päivänpolitiikan ulkopuolelta tulee henkilökulttiin nojaava ehdokas, joka muuttaa kertaheitolla koko poliittisen järjestelmän. Voiton jälkeen ”Macron-ilmiöön” nojaava ehdokas perustaa uuden puolueen, joka nousee ryminällä myös eduskunnan keskeiseksi vaikuttajaksi. Ilmiö on Suomessa mahdollinen, sillä liberaalidemokraattista puoluetta ei tällä hetkellä maassamme ole.

Tuula Haataisen lento näissä vaaleissa riitti 3,3 prosentin kannatukseen. Tulos ei gallupien perusteella yllätä, mutta SDP:n kannalta se on vähintäänkin kiusallinen. Kun entisen mahtipuolueen äänisaalis jää alle 100 000:teen, on syytä perusteelliseen itsearviointiin. On totta, että Haatainen toi vaalikeskusteluihin arvokkaita teemoja laajemmasta turvallisuuskäsityksestä ja eriarvoistumisesta, mutta äänestyspäätökseen nuo aiheet eivät silti kantaneet. Ehdokkaan sitoutumista kampanjaan voi silti vilpittömästi kiittää ja onnitella.

Vaalikrapulaa ei auta jäädä pitkäksi aikaa potemaan, sillä tämän hallituskauden merkittävin vuosi käynnistyy lähes välittömästi. Asialista on pitkä ja Suomen suuntaa haarukoidaan poikkeuksellisen jännitteisissä tunnelmissa. SDP:n on heti alkajaisiksi päätettävä varapuhemiehen nimi. Olisiko tässä hyvä paikka kiittää Tuula Haataista arvokkaasta vaalityöstä?

Keskustelua aiheesta

Presidentinvaalit muistetaan uuden Kekkosen tulemisesta, Pekka-hypen hiipumisesta ja mediasotaa käyvästä ikipyrkyristä

Kun tämä kirjoitus ilmestyy retrosti paperille painettuna torstaina, on presidentinvaalien ensimmäisen kierroksen varsinaiseen vaalipäivään enää kolme yötä. Ehdokkaat jatkavat kampanjointia kukin tahoillaan. Kaikki ovat mukana Ylen suuressa vaalitentissä torstaina, joten jos säväyttävän esiintymisen aikoo vielä tehdä, sen aika on käsillä.

Vihdoin ja viimein istuvan presidentin Sauli Niinistönkin tolkuton kannatus on osoittanut järjellistymisen merkkejä. Tänään ilmestyy Ylen viimeinen mittaus ennen sunnuntaita. Ennakkoääniä on annettu jo pitkästi yli miljoona. Vielä on todennäköistä, että vaaleissa nähdään vain yksi kierros, historiallisesti.

Niinistö on voinut kampanjoida rennolla mielellä ja joskus ylimielisyyden rimaakin hipoen. Väläyttihän aikamme Kekkonen äskettäin letkeästi, ettei toista kierrosta tule. Kampanjoinnin pitkää alkuvaihetta leimasi jonkinlainen säästöliekki kai Niinistön suosion ylivoimaisuuden vuoksi. Onneksi parin viime viikon aikana Kuningas Saulia on lähdetty tosissaan haastamaan.

SDP:n ehdokasta Tuula Haataista ei kukaan pääse syyttämään siitä, etteikö hän olisi tehnyt avauksia tai ottanut kantaa, myös ajankohtaisiin asioihin. Tässä sarjassa Haatainen on ollut ylivertainen. Kuuluvat nämä asiat presidentin tontille tai eivät, ainakin se arvopohja, jonka hän presidenttinä tarjoaisi, on tullut selväksi.

Suuret kansainväliset kysymykset ovat toistuneet Haataisen teemoissa. Välillä on tuntunut siltä, että niitä ovat jotkut kopioineetkin presidentistä alkaen. Totta kai sellainen vaalitulos, joka nyt siintää edessä, antaa pohdittavaa.

Valitsijayhdistyksen jalkatyöllä itsensä vaivoin ehdolle tunkenut ikipyrkyri Paavo Väyrynen on kieltämättä ollut se väriläiskä, jota ainakin media tuntui kaipaavan vaisuja keskusteluja ja katsojia herättelemään. Kolikon toisella puolella ovat ehdokkaan tolkuttomat jutut ja väitteet.

Mikäli vaalit eivät ratkea ensimmäisellä kierroksella, siellä nähdään toistamiseen vihreiden Pekka Haavisto tai neljättä kertaa presidentiksi pyrkivä Väyrynen, joka käy omaa sotaansa myös mediaa vastaan.
Tällä kertaa mistään Pekka-hypestä ei ole ollut tietoakaan, vaan myös hänen kannatuksensa on pysynyt leimallisesti alempana kuin puolueensa.

Matti Vanhasen tilanne on surullisin, sillä entisen pääministerin rauhallinen arvovalta ei näytä riittävän edes keskustan jäsenten keskinäisissä sabotöörin lailla venkoilevan Väyrysen voittamiseen. Nykyinen pääministeri Juha Sipilä (kesk.) teki vaalien kaikkein erikoisimman tempun sitomalla omaa jatkoaan keskustan johdossa Vanhasen vaalimenestykseen. Minkä taakseen jättää, sen edestään löytää.

Virsi on vanha kuin taivas, mutta todettakoon nyt vielä: gallupit eivät edelleenkään äänestä vaan äänioikeutetut. Jokaisella äänellä on väliä, vaikkei siltä tuntuisi.

Keskustelua aiheesta