Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

“Verorahat pitää käyttää palveluiden tuottamiseen ja turvaverkkojen ylläpitämiseen” – Rinne: Sote on menossa väärään suuntaan

Puoluejohtajien paneeli kiinnosti Kuntamarkkinoilla. Antti Rinne toi keskusteluun SDP:n sote-mallin.

Kuntamarkkinat ovat päässeet hyvään vauhtiin Kuntatalossa Helsingissä. Kaksipäiväistä tapahtumaa voidaan pitää lähtölaukauksena ensi kevään kuntaavaaleihin.

Aamupäivän keskusteluja sävytti se, että oppositio vaatii sote-uudistusta parlamentaariseen valmisteluun.

Lännen Mediassa julkaistussa kirjoituksessa oppositiopuolueiden puheenjohtajat esittävät yhteisesti, että hallitus kutsuu heti parlamentaarisen työryhmän varmistamaan, että uusi sote-järjestelmä vastaa nykyjärjestelmän ongelmiin ja että ratkaisu kestää yli vaalikausien.

Allekirjoittajat ovat huolissaan muun muassa siitä, että nyt lausunnolle lähteneessä mallissa asiantuntijoiden mukaan kustannukset nousevat erityisesti valinnanvapausmallin vuoksi.

Kuntamarkkinoilla hallitus piti tutuksi käyneen roolinsa: se vältteli ja piiloutui seurantaryhmän taakse.

Juha Sipilän (kesk.) johtama kolmen porvaripuolueen hallitus ei edelleenkään lupaa oppositiopuolueille pääsyä sote-neuvotteluihin. Sipilän ohella Kohti kuntavaaleja -paneeliin osallistuivat hallituksesta valtiovarainministeri, kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orpo sekä sosiaali-ja terveysministeri Pirkko Mattila (ps.).

“On paljon sellaisia kuntia, joissa palvelurakenteet ovat ehjät ja ja toimivat sillä tavalla, että niitä ei nyt kannata rikkoa.”

Lisää aiheesta

SDP:n puheenjohtajan Antti Rinteen mukaan tilanne on vakava.

– Sote ei ole pelkästään levällään. Se on myös menossa väärään suuntaan. Sen takia sitä täytyy korjata, Rinne sanoo.

– Sosialidemokraattien malli on se, että kuntalakipohjaisesti rakennetaan aluekuntia, jotka sekä järjestävät että tuottavat palveluita. Meidän mallissa järjestäjä, tämä aluekunta, myös ottaa huomioon kuntien kyvyn tuottaa niitä palveluita.

Keskustelussa olivat mukana kokoomuksen Petteri Orpo, SDP:n Antti Rinne, keskustan Juha Sipilä, perussuomalaisten PIrkko Mattila, vihreiden Ville Niinistö ja vasemmistoliiton Hanna Sarkkinen. (Kuva: Jari Soini)

Keskustelussa olivat mukana kokoomuksen Petteri Orpo, SDP:n Antti Rinne, keskustan Juha Sipilä, perussuomalaisten PIrkko Mattila, vihreiden Ville Niinistö ja vasemmistoliiton Hanna Sarkkinen. (Kuva: Jari Soini)

Sosialidemokraattien arvion mukaan on paljon sellaisia kuntia, joissa palvelurakenteet ovat ehjät ja ja toimivat sillä tavalla, että niitä ei nyt kannata rikkoa.

Rinne puolustaa sote-uudistuksen parlamentaarista valmistelua. Toistuva vetoaminen seurantaryhmään ei vakuuta.

– Sellainen kokemus meidän mukana olevilla ihmisillä on, että siellä ei pysty vaikuttamaan päätöksentekoon. Se on kuulemista. Vähän ehkä avataan asioita, että mitä hallitus tarkoittaa.

Rinteen mukaan vaikuttavuus jää kokonaan pois. Omia malleja ei voi tuottaa, eikä omia käsityksiä saada yhteisiksi käsityksiksi.

Soteen liittyy vahva huoli pakkoyhtiöittämisestä.

Rinne painottaa, että verorahat pitää käyttää palveluiden tuottamiseen ja turvaverkkojen ylläpitämiseen.

– Niitä ei ole tarkoitettu yksityisten yritysten voittoihin.

– Hallituksen malli pakkoyhtiöittämisestä tuottaa tilanteen, jossa ulkomaalaiset isot ketjut ovat kiinnostuneita siitä, että päästään Suomen markkinoille.

Palveluiden tuottamiseen käytettävät rahat nähdään potentiaalisena bisnesrahana. Firmat haluavat oman ison siivunsa ulos.

Tämän vuoksi esimerkiksi heinäkuussa yli 30 suomalaista yritystä ostettiin ulkomaille.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE