Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Kotimaa

Verottaja yllättyi täysin – “On epäilty jo virhettä tietojärjestelmissä”

Verkossa palautettujen veroilmoitusten määrä on kovassa kasvussa. Vuotta aiemmin vastaavaan aikaan oli verkossa palautettu reilut 138 000 veroilmoitusta, mutta nyt luku on jo 220 000 kappaletta.

– Kyllä tässä on silmiä hieraistu useammankin kerran ja epäilty jo virhettä tietojärjestelmissä. Monien tarkastusten jälkeen ei voi kuin kiitellä asiakkaita ja todeta, että verkkopalvelu on otettu todella tehokkaasti käyttöön, tuulettaa Verohallinnon viestintäpäällikkö Pirjo Korvola.

Korvola hakee suosion syitä tänä vuonna tehdyistä uudistuksista. Veroilmoituksen voi täyttää verkossa myös englanniksi. Apua saa uusista kanavista kuten chatista ja Vastauspankista.

– Olemme entistä tehokkaammin läsnä myös somessa: uusina meillä on tänä vuonna Periscope-lähetykset ja veroilmoitus-verkkoseminaari. Lisäksi verorekka kiertää maata viime vuoden tapaan ja auttaa turuilla ja toreilla verkkoilmoittamisessa.

Veroilmoituksen on voinut palauttaa verkossa jo vuodesta 2008 lähtien. Nyt verkossa voi ilmoittaa jo lähes kaikki vähennykset.

– Suosituimmat ilmoitettavat tiedot ovat matkakulujen lisäksi kotitalousvähennys ja vuokratulot. Ensimmäinen neuvo on kuitenkin aina sama: avaa kotiin tuleva veroilmoituksesi ja tarkista, että tiedot ovat oikein.

– Jos on voittajaolo veroilmoituksensa palauttaneiden joukossa, niin on täällä Verohallinnossakin. Veroilmoituksen palauttaminen verkossa on yksi parhaista tavoista säästää yhteisiä varoja. Jokainen verkossa jätetty ilmoitus maksaa yhteiskunnalle hieman alle neljä euroa, kun paperilla jätetyn hinta on lähes 14 euroa, laskee Korvola.

Palautuspäivät ovat tänä vuonna 4.5. ja 13.5. Omansa voi tarkistaa esitäytetyn veroilmoituksen etusivulta.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE