Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

“Verotus ei saa estää kehitystä” – kansanedustaja vaatii lyhytaikaisen vuokraamisen helpottamista

SDP:n eduskuntaryhmän valtiovarainvastaava Timo Harakka jätti tänään lakialoitteen, jolla helpotetaan oman asunnon lyhytaikaista vuokraamista. Uudistus poistaisi esimerkiksi Airbnb-vuokrauksen veroesteen.

Demokraatti

Demokraatti

Oman asunnon myyntivoitot ovat verovapaita, jos asunnossa on asuttu yhtäjaksoisesti kaksi vuotta. Jos asunto vuokrataan edes yhdeksi päiväksi, asumisehto katkeaa ja laskeminen aloitetaan alusta. Tähän on Hakkaraisen mukaan saatava muutos.

Verovapauden edellytykseksi asuntoa tulisi käyttää lakialoitteen mukaan omana tai perheen asuntona kahden vuoden ajan. Tällöin se vastaisi paremmin nykytodellisuutta.

Kansanedustaja muistuttaa, että Airbnb:n kaltaiset alustat mahdollistavat asunnon vuokraamisen poissaolojen ajaksi. Harakan mielestä on väärin, että alle kahden vuoden omistusaika pakottaa ihmiset vuokraamaan asuntojaan pimeästi.

– Verotus ei saa estää kehitystä, jolla tehostetaan asuntojen ja muiden resurssien käyttöä. Joustavuus helpottaisi myös tilapäisiä työn perässä muuttoja, kun ne eivät johtaisi verovapauden menetykseen, Harakka perustelee.

– Rohkenen toivoa, että valtiovarainvaliokunta tarttuu epäkohtaan ja korjaa lainsäädäntöä, Harakka toteaa.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE