Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

“Verotus on edennyt selvästi” – Hallitusneuvottelut Säätytalossa jatkuvat

Hallitusneuvottelut jatkuvat jälleen tänään aamusta. Jo aiemmin viikolla selvisi, että hallitusneuvotteluissa ei ole tulossa valmista vielä tällä viikolla.

Hallitusneuvottelujen ohella puolueet on pitänyt tällä viikolla kiireisinä sunnuntain EU-vaalien lähestyminen.

Hallitusneuvottelujen kirikierroksilla talouden voi ennakoida tuottavan tiukkoja vääntöjä. Erityisen herkkää on veroruuvin kanssa, josta etsiskellään paikkausta menolisäyksille.

Hallitusneuvottelijoiden vetäjä Antti Rinne (sd.) sanoi torstaina näyttävän vihdoin siltä, että kaikki neuvottelupöydät ovat saaneet paperinsa sellaiseen asentoon, että ehdotuksista tiedetään lähteä ratkomaan talouspuolta täsmällisemmin. Rinteen mukaan puheenjohtajapöydässä ei tällä hetkellä makaa oikeastaan mikään.

– Nyt ollaan siinä tilanteessa, että tämän päivän pohjalta verotus on edennyt selvästi, tiedetään missä verotuksen suhteen mennään, Rinne sanoi torstaina.

“Tiedetään millaisia elementtejä voidaan liittää”

Rinteen mukaan verotuksessa muut paitsi yritys- ja omaisuusverotus on käyty läpi.

– Tiedetään millaisia elementtejä voidaan liittää verotukseen tulevaisuudessa, niin että talous kasvaa ja työllisyys ei vaarannu verotuksen kautta, eikä myöskään yrittäjyys, Rinne sanoi.

Hän ei kommentoinut, mitä nämä “elementit” ovat.

Rinne kertoi antaneensa toimeksiannon veroryhmälle, että nyt käydään läpi omaisuuteen ja yrittämiseen liittyvät veromuodot.

– Sillä tavalla, että tulee myös selväksi, missä siellä on liikkumavaraa, jos on liikkumavaraa, Rinne sanoi.

Rinne sanoi toivovansa, että tämä valmistuisi tänään perjantaina.
STT–OLLI KUIVANIEMI

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE