Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Talous

Vielä on matkaa 72 prosenttiin – työllisyysaste koheni, työttömyysaste jumittaa paikallaan

Työllisyysaste on noussut, kertoo Tilastokeskus. Maaliskuussa työllisyysasteen kausi- ja satunnaisvaihtelusta tasoitettu trendi oli 69,2 prosenttia, kun se helmikuussa oli 69,1 prosenttia.

Kausitasoitettu luku tarkoittaa, että luvuista on poistettu vuodenajoista johtuva vaihtelu. Näin kausitasoitetun sarjan luvut ovat keskenään vertailukelpoisia. Sama pätee myös aikasarjan trendin luvuille.

Työllisyysasteen kausi- ja satunnaisvaihtelusta tasoitettu trendi on noussut hiljalleen alkaen vuoden 2015 joulukuusta, jolloin luku oli 68,2 prosenttia. Hallituksen tavoite on 72 prosenttia.

Työttömyysasteen trendi oli maaliskuussa 8,7 prosenttia, eli se pysyi helmikuun tasolla. Työttömyyden trendiluku on pysynyt ennallaan viime vuoden elokuusta asti.

Työ- ja elinkeinoministeriön työnvälitystilaston mukaan pitkäaikaistyöttömien määrä on laskussa. Yli vuoden työttömänä olleita oli maaliskuussa noin 112 000, mikä on yli kahdeksan prosenttia vähemmän kuin vuotta aiemmin.

Oman taloutensa kohentumiseen luotti vain 28 prosenttia.

Tilastokeskus julkisti torstaina myös kuluttajabarometrin. Sen mukaan suomalaisten kuluttajien kuva maan taloudesta on valoisin pitkään aikaan. Hieman yli puolet kuluttajista uskoo, että Suomen taloustilanne kohentuu seuraavan vuoden aikana. Vastaavasti kymmenen prosenttia arvioi tilanteen heikentyvän.

Lisää aiheesta

Kuva Suomen taloudesta on paras sitten vuoden 2010. Usko työttömyyden vähenemiseen on vahvin vuosikymmeneen.

Kuluttajat arvioivat Suomen talouden kehityksen henkilökohtaista talouttaan paremmaksi. Oman taloutensa kohentumiseen luotti huhtikuussa vain 28 prosenttia kuluttajista.

Tilastokeskuksen mukaan huhtikuun luottamusindikaattori oli 21,5, kun maaliskuussa se oli 22,9. Vuodentakaiseen verrattuna luottamus on parantunut roimasti, sillä viime vuoden huhtikuussa luottamusindikaattorin arvo oli 9,8. Pitkäaikainen keskiarvo on 11,9.

Tilastokeskuksen kuluttajabarometriin haasteltiin huhtikuun alkupuolella yhteensä 1 199 Suomessa asuvaa ihmistä.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE