Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Vientiteollisuus varoittaa epävarmuuden lietsonnasta: “Hallituksen on pidettävä kiinni lupauksestaan”

Vientiteollisuus vaatii hallitukselta johdonmukaista teollisuuspolitiikkaa ja lupausten pitämistä. Kolme työnantajaliittoa odottaa huhtikuun kehysriihestä päätöksiä, jotka tukevat talouskasvua, helpottavat kasvavaa osaajapulaa ja luovat pohjaa uusille investoinneille.

– Hallituksen on pidettävä kiinni lupauksestaan olla lisäämättä teollisuuden kustannuksia ja sääntelyä, Kemianteollisuus ry, Metsäteollisuus ry ja Teknologiateollisuus ry muistuttavat.

Liitot ovat huolissaan spekulaatioista esimerkiksi energia- ja polttoaineverojen korotuksista, jotka niiden mielestä kasvattavat epävarmuutta. Ne painottavat, että energia- ja logistiikkakustannukset rasittavat Suomen kustannuskilpailukykyä enemmän kuin kilpailijamaissa, sillä tuotantolaitokset sijaitsevat kauempana markkinoista.

– Energian hinta teollisuudelle on jo nyt Suomessa korkeampi kuin tärkeimmissä kilpailijamaissa. Myös väylien kunnosta pitää huolehtia ja korjausvelka taittaa laskuun.

Suomi on jäänyt pahasti jälkeen kilpailijamaista myös siinä, mitä valtio laittaa rahaa tutkimukseen, kehitykseen ja innovaatioihin. Julkisen rahoituksen osuus yritysten TKI-investoinneista on Suomessa vain 3 prosenttia – alle puolet OECD:n keskiarvosta.

Vientiteollisuus odottaa lisärahoitusta heti. Sen mielestä rahoitus täytyy kohdentaa niin, että se houkuttelee uusiin investointeihin ja tukee yritysvetoista tutkimus- ja kehitysyhteistyötä Suomessa.

Kaikkien päätösten on lisättävä Suomen houkuttelevuutta.

Lisää aiheesta

Talouskasvua uhkaa työvoimapula. Vientiteollisuuden työnantajaliitot haluavat kehittää koulutusjärjestelmää tpitkäjänteisesti selvitysten pohjalta, mutta päätöksiä on syytä tehdä jo kehysriihessä.

– Helpotusta osaajapulaan saadaan muun muassa varmistamalla riittävä rahoitus ammatilliseen koulutukseen, lisäämällä muunto- ja täydennyskoulutusta, tekemällä työperäinen maahanmuutto sujuvaksi sekä kotouttamalla ulkomaiset opiskelijat Suomeen, liitot listaavat.

Kemianteollisuus, metsäteollisuus ja teknologiateollisuus tuovat 90 % Suomen tavaraviennin tuloista sekä 80 % tavara- ja palveluviennin tuloista. Vientiteollisuus odottaa päättäjiltä johdonmukaista ja pitkäjänteistä teollisuuspolitiikkaa sekä lupausten pitämistä.

– Kaikkien päätösten on lisättävä Suomen houkuttelevuutta investointikohteena ja yritysten kilpailukykyisenä sijaintipaikkana.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE