Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Urheilu

Vieremä muistaa kultapoikaansa – “Iivosta riittää jakamista koko Suomelle”

Kuopiossa ja Pohjois-Savon Vieremällä pohditaan Iivo Niskaselle sopivaa palkintoa olympiakullasta. Niskanen on nykyisin kuopiolainen, mutta hän on lähtöisin Vieremän kunnasta Pohjois-Savosta.

– Luulen, että tämä on huomenna iloinen budjettiasia kaupunginhallituksessa, kun mietitään, miten tämä palkitaan. Harvoin varmaan näin mieluisaa menoa on olemassa, sanoo Kuopion kaupunginjohtaja Jarmo Pirhonen STT:lle.

Pirhosen mukaan Niskanen ja hänen perheensä tunnetaan Pohjois-Savossa esimerkillisenä ja innostavana urheilijaperheenä.
Kuopio on aiemmin palkinnut Niskasen urheilumenestystä rahalahjoituksin. Vieremän kunta taas on lahjoittanut Niskaselle rahan lisäksi metsää. Niskasen palkitseminen on esillä myös Vieremällä huomenna, kun kunnanhallitus on koolla.

– Iivo ja Kerttu ovat molemmat jo niin paljon tuoneet meille iloa, että heillä on joka tapauksessa paikka vieremäläisten sydämissä, sanoo Vieremän kunnanjohtaja Mika Suomalainen.

Iivo Niskasen sisko Kerttu Niskanen on hänkin palkittu hiihtäjä.

Kunnat ovat usein palkinneet urheilijoita arvokisamenestyksestä lahjoittamalla tontteja. Tätä mietitään myös Kuopiossa ja Vieremällä.

Suomalaisen ja Pirhosen mukaan Pohjois-Savossa ei tarvitse kiistellä, kenen laduilta olympiavoittaja on ponnistanut.

Lisää aiheesta

– Iivosta riittää jakamista meille, sekä Vieremälle että Kuopiolle ja koko Suomelle, Pirhonen sanoo.

Vieremällä harkitaan voitonjuhlien järjestämistä Niskasen pääsponsorin Ponssen kanssa. Metsäkonevalmistaja Ponssen kotipaikka on myös Vieremällä.

– Ponsse on ollut ihan Iivon uran alusta lähtien mukana, silloin ei varmasti osattu olympiakullasta edes haaveilla, Suomalainen sanoo.
STT–ANNU MARJANEN

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE