Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Kotimaa

Viestikoekeskus-oikeudenkäynti: puolustukselta kritiikkiä syyttäjälle – “Kuulimme sen, mitä olen eniten pelännyt”

LEHTIKUVA / JUSSI NUKARI
Helsingin Sanomien vastaava päätoimittaja Kaius Niemi (edessä), asianajaja Kai Kotiranta sekä Helsingin Sanomien toimittaja Laura Halminen. Puolustus ilmoitti tänään kutsuvansa Niemen uutena todistajana.

Helsingin Sanomien Viestikoekeskus-uutisointia koskevassa oikeudenkäynnissä on tänään kuultu syyttäjien ja puolustuksen asiaesittelyä. Syyttäjät vaativat kolmelle HS:n toimittajalle ehdollisia vankeusrangaistuksia turvallisuussalaisuuden paljastamisesta ja sen yrityksestä.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Oikeudenkäynnissä on kyse HS:n 16. joulukuuta 2017 julkaisemasta artikkelista ja sen jälkeen julkaistavaksi aiotusta artikkelikokonaisuudesta, jotka koskivat Puolustusvoimien Viestikoekeskusta. Syyttäjän mukaan ne sisälsivät sotilastiedustelua koskevaa tietoa, joka on Suomen ulkoisen turvallisuuden takia määrätty salassa pidettäväksi.

-  Kaikki me olemme tämän rikoksen uhreja, sanoi asiaesittelyssään syyttäjä Anja-Riitta Rinkinen.

Hän totesi puheenvuorossaan, että tietyissä tapauksissa myös salassa pidettävän tiedon julkistaminen voi olla yleisen edun mukaista. Tällaisesta tilanteesta ei hänen mukaansa Viestikoekeskus-artikkelin kohdalla ollut kyse.

-  Mikään tärkeä syy ei ole oikeuttanut tällaisten tietojen paljastamiseen. Mitään epäkohtaa ei ole paljastettu, hän sanoi.

Helsingin Sanomat on perustellut julkaistua artikkelia muun muassa käynnissä olleella tiedustelulakiuudistuksella, jonka seurauksena Puolustusvoimat oli saamassa uusia valtuuksia. Syyttäjä katsoo, että asia olisi ollut mahdollista kertoa myös julkisten tietojen perusteella.

PUOLUSTUKSEN toinen asianajaja Kai Kotiranta kritisoi omassa asiaesittelyssään sitä, ettei syyttäjä aio yksilöidä asiakirjoja, joiden sisältämiä turvallisuussalaisuuksia Viestikoekeskus-uutisoinnissa väitetään paljastetun.

-  Kuulimme sen, mitä olen eniten pelännyt, ettei mitään asiakirjoja tulla esittämään.

Kotirannan mukaan väitteissä on nyt kyse vain Puolustusvoimien esittämistä mielipiteistä.

-  Vaikuttaa siltä, että tulemme kuulemaan mielipiteitä siitä, että onko jokin salassa pidettävää.

Kotirannan mukaan asiakirjojen yksilöimättömyydellä on haluttu haitata puolustautumista ja oikeutta oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin.

Kotiranta puolusti Helsingin Sanomien toimintaa. Hänen mukaansa uutisoinnissa on ollut kyse merkittävästä asiasta ja siinä HS on toteuttanut perustehtäväänsä.

-  Voi olla, että se ei miellytä kaikkia. Mutta median tehtävä ei ole miellyttää.

SYYTETTYINÄ asiassa ovat kaksi julkaistun artikkelin kirjoittajiksi merkittyä toimittajaa ja esimiestehtävissä työskennellyt toimittaja. Kaikki kiistävät syytteet.

Puolustus katsoo, ettei asiassa ole tapahtunut rikosta. Puolustuksen mielestä artikkeleiden tiedot ovat olleet saatavilla julkisista lähteistä.

Syytetyt ovat puolustuksissaan vedonneet myös siihen, etteivät he ole työskennelleet sellaisissa asemissa, joissa he olisivat voineet päättää artikkelin tai artikkelien julkaisemisesta. Puolustus ilmoitti tänään kutsuvansa uusina todistajina vastaavan päätoimittaja Kaius Niemen ja päätoimittaja Antero Mukan. Heidän on tarkoitus todistaa siitä, ettei esimiestehtävissä työskennelleellä syytetyllä ole asemassaan ollut toimivaltaa tehdä kyseisiä päätöksiä.

Syyttäjien mukaan asiassa on yhä epäselvää, mitä Helsingin Sanomien johto on tehnyt ja tiennyt, onko se esimerkiksi hyväksynyt artikkelin julkaisemisen.

-  Tässä asiassa on jäänyt epäselväksi, onko toimituksen ylempi johto hyväksynyt artikkelin ja onko se hyväksynyt sen nimenomaan sellaisessa muodossa, että siitä on ilmennyt turvallisuussalaisuudet.

Syyttäjät katsovat, ettei syytettyjen rikosvastuuta poista se, vaikka päätöksen olisi viime kädessä tehnyt joku muu.

-  Rikosvastuulta ei voi välttyä sillä perusteella, että joku muu teki lopullisen hyväksymispäätöksen.

ESITUTKINNASSA KRP epäili rikoksesta myös HS:n toimituspäällikköä Esa Mäkistä sekä vastaavaa päätoimittajaa Kaius Niemeä. He eivät kuitenkaan saaneet syytettä. Syyttäjä katsoi, ettei asiassa löytynyt näyttöä siitä, että Niemi olisi tiennyt artikkelista ennen sen julkaisua. Mäkisen tietoisuus artikkelista jäi syyttäjän mukaan epäselväksi.

KRP:n luovuttamasta esitutkintamateriaalista kävi kuitenkin ilmi, että lehden entisen toimituspäällikön Erja Yläjärven mukaan Niemi tiesi julkaistusta artikkelista viimeistään kaksi päivää aiemmin. Yläjärvi kertoo olleensa paikalla 14. joulukuuta järjestetyssä suunnittelukokouksessa, ja hänen muistikuvansa mukaan myös Niemi kävi kokouksessa. Yläjärven mukaan artikkelista ei tehty julkaisupäätöstä vielä tuolloin.

Apulaisvaltakunnansyyttäjä Jukka Rappe sanoi viime viikolla, ettei aio uuden tiedon takia arvioida uudelleen Niemen syyttämättäjättämistä.

Helsingin Sanomia julkaiseva Sanoma Media Finland on STT:n enemmistöomistaja.

Jecaterina Mantsinen

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE