Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Kotimaa

Viestintäviraston 100 000 euron uhkasakko toimi – kiritti Postin jakelun laatua

Posti kertoo, että jakelun laatu on ylittänyt alkuvuoden aikana Viestintäviraston vaatimukset.

Postin mukaan tammi-huhtikuussa jakelu onnistui yli 99,8-prosenttisesti. Huhtikuussa yleispalvelukirjeitä jäi viisipäiväisen jakelun ulkopuolelle vain 0,09 prosenttia.

Viestintävirasto asetti Postille marraskuussa 100 000 euron uhkasakon, joka liittyy Postin yleispalvelukirjeiden jakeluhäiriöihin. Viraston vaatimus laatutasosta oli 99,8 prosenttia huhtikuun loppuun mennessä.

– Kokonaisuutena yleispalvelun jakelulaatu on nyt viime vuoden häiriöiden jälkeen sellaisella tasolla, mitä Viestintävirasto on meiltä vaatinut. Tämän tason saavuttaminen on kuitenkin vaatinut paljon erityistoimia, mikä on nostanut merkittävästi jakelukustannuksia, Postin kirje- ja markkinointipalveluista vastaava Kaj Kulp sanoo.

Postin mukaan jakelun laadun parantamiseksi on tehty alkuvuonna lukuisia toimenpiteitä. Posti on vakinaistanut syksyn jälkeen jakelussa yli 230 työpaikkaa ja vahvistanut resursseja ruuhkatilanteissa. Myös prosessiongelmia on korjattu ja kentän esimiestyötä parannettu.

Yleispalvelun jakelua mitataan Viestintäviraston kanssa sovitulla tavalla. Virasto on edellyttänyt, että Posti tilastoi päivittäin jakelun toteutumista postinumeroalueittain ja jokainen poikkeama raportoidaan koko maasta.

– Olemme pahoillamme jokaisesta jakeluhäiriöstä, oli kyse sitten yleispalvelutuotteesta, lehdestä, tai mistä tahansa Postin palvelusta, Kulp kertoo.

Lisää aiheesta

Posti tiedottaa häiriöistä julkistamalla häiriötiedotteita netissä sivuillaan.

Juttua on päivitetty 15.5.2017 klo 15:40.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE