Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

“Vihamielisten hyökkäysten suhteen seilataan tuurilla” – Jyrki Kasvi kommentoi HUSin tietojärjestelmien pettämistä

Kansanedustaja (vihr.), tekniikan tohtori Jyrki Kasvi pitää HUSin sairaaloiden tiistaista tietojärjestelmien pettämistä seurauksena järjestelmien evoluutiosta.

Kasvin mukaan järjestelmät ovat olleet aiemmin yksinkertaisempia ja toisistaan erillisiä, jolloin yhden järjestelmän häiriö ei ole vaikuttanut muihin. Pikku hiljaa on tultu tilanteeseen, jossa kaikki riippuu tietojärjestelmien toiminnasta.

– Tällaista tilannetta ei ole tullut vastaan aiemmin. Opetus on arvokas, Kasvi sanoo.

Järjestelmät kaatuivat tiistaina yli kahdessakymmenessä HUSin sairaalassa. Katkoksista seurasi merkittävää haittaa sairaaloiden toiminnalle. Valviran arvion mukaan vika oli vaaraksi potilasturvallisuudelle.

Kasvin mukaan taustalla on resilienssi eli tietojärjestelmän kyky selvitä ja toipua tiistaina nähdyn kaltaisista tilanteista. Resilienssiä ei Kasvin mukaan ole otettu järjestelmiä tilattaessa riittävästi huomioon.

– Jos joku kriittinen komponentti ja myös varajärjestelmän kriittinen komponentti laukeaa samanaikaisesti, niin näinhän tässä käy. Tietojärjestelmät pitäisi suunnitella yhtä varmoiksi kuin esimerkiksi sähkön varajärjestelmät leikkaussaleissa.

– Resilienssin pitää olla jatkossa yksi kriteereistä sote-tietojärjestelmiä koskevassa kilpailutuksessa.

Lisää aiheesta

Miten on mahdollista, että kaikkien HUSin sairaaloiden järjestelmät kaatuivat yhtä aikaa?

– Tähän ollaan nimenomaan pyritty, että tietojärjestelmät toimisivat yhteen. Olen itsekin valittanut, kun tietoni piti siirtää Jorvista Marian sairaalaan kirjekuoressa. Nyt meillä on yksi kokonaisuus, jolloin siihen syntyy myös kriittisiä pisteitä.

Kasvin mukaan tilanteeseen oli siltä osin varauduttu, että käyttöön kyettiin ottamaan manuaalinen järjestelmä.

– Siinä mielessä järjestelmä toimi kuten piti. Ei pidä ajatella, että jos tietojärjestelmät pettävät, vaan kun ne pettävät.

Jos vian taustalla olisi ollut järjestelmiin kohdistunut hyökkäys, kyky suojautua sitä vastaan olisi Kasvin mukaan voinut ollut heikko.

– Meillä ja myös maailmalla seilataan tällä hetkellä vihamielisten hyökkäysten suhteen tuurilla. Ukrainassa on jo testattu sähköjärjestelmän lamauttamiseen pyrkiviä kyberaseita kaksi kertaa. Aseet ovat olemassa.

Kasvi myöntää, että nykyistä varmempi ja riskittömämpi tietojärjestelmä olisi kallis, mutta hän pitää sitä hintansa arvoisena.

– Nyt kun kaikki sotepuolen tietotekniikkarahat menevät tuleviin sote-järjestelmiin, tulee se sote sitten millaisena tahansa, niin siinä määrittelyssä tämä tuli oikein hyvään aikaan. Opetus on hyvä juuri nyt ja se on tuoreena muistissa.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE