Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Vihdoin ratkaisu? – kansanedustaja avaa turvallisuusselvitysten taustalla olevia monimutkaisia kysymyksiä

Sirpa Paatero on SDP:n kansanedustaja ja hallintovaliokunnan jäsen.

Uuden tiedusteluvalvontavaliokunnan jäsenten turvallisuusselvityksistä puolueiden välillä vallinneisiin näkemyseroihin on löytymässä ratkaisu.

Johannes Ijäs

Demokraatti

Eduskunnan hallintovaliokunta muotoili asiaa lausunnossaan. Se nosti ensi kertaa paperilla esiin vaihtoehdon, jonka mukaan tietosuojavaltuutettu hankkisi valiokunnan jäseneksi pyrkivästä tämän pyynnöstä jäsenyyden edellyttämät tiedot luotettavuudesta.

Hallintovaliokunta sanoo pitävänsä olennaisena, että tiedusteluvalvontavaliokunnan jäseneksi valittavien taustat on luotettavasti etukäteen selvitetty.

Hallintovaliokunnan esiinnostamassa mallissa Suojelupoliisin valiokunnan jäseneksi haluaville tekemä laaja turvallisuusselvitys voitaisiin korvata tietosuojavaltuutetun toiminnalla.

Muun muassa puolustusvaliokunta suhtautui kriittisesti Supon turvallisuusselvityksiin. Siinä ovat nähneet ongelmia myös perustuslakiasiantuntijat.

Lue lisää: Kansanedustajien turvallisuusselvitykset vastatuulessa, perustuslakiasiantuntijat tiukkana: ”Perustuslaille tuntematonta”

SDP:stä on ihmetelty, miten Supo voisi tehdä turvallisuusselvitykset valvojistaan eli tiedusteluvalvontavaliokunnan jäsenistä.

Lisää aiheesta

Lue lisää: Turvallisuusselvityksiä puidaan nyt eduskuntaryhmien puheenjohtajien voimin – “Laajasti tunnustetaan, että esitetty malli sisältää ongelmia”

Puhemies olisi poliittinen henkilö.

Turvallisuusselvitysten piti puhemiesneuvoston esityksen mukaan olla puhemiehen tilaamia. ”Vaikka puhemies edustaa eduskuntainstituutiota, hänet voidaan nähdä myös poliittisena toimijana”, hallintovaliokunta huomauttaa lausunnossaan.

– Nyt todettiin, että on parempi, että se ei ole välttämättä puhemies, vaan meillä on tietosuojavaltuutettu, jolla on pääsy eri rekistereihin. Valtuutettu voisi olla taho, jonka kautta ehdokkaaksi haluava voisi käydä omia luotettavuustietojaan kysymässä, hallintovaliokunnan jäsen, kansanedustaja Sirpa Paatero (sd.) kuvaa hallintovaliokunnan esille nostamaa mallia.

Hallintovaliokunnan kuvaamassa mallissa puhemiehelle ei jäisi enää roolia selvitysten tilaajana. Selvityksen tilaaja olisi tiedusteluvalvontavaliokuntaan haluava ja tarjolla oleva kansanedustaja itse. Eduskuntaryhmien puheenjohtajat ja eduskuntaryhmät kävisivät läpi henkilön valintaa ja asettaisivat valiokunnan jäsenet. Eduskunnan pääsihteerilläkin voisi olla rooli prosessissa.

Paatero painottaa tasaisin väliajoin, että perustuslakivaliokunta mietintövaliokuntana päättää puheena olevista asioista.

Pyytäisikö tietosuojavaltuutettu Supolta tietoja valiokuntaan pyrkivästä?

– Kyllä ja voi olla, että tarvitsisi jostakin muualtakin.

Entä sitten, jos henkilöä esitettäisiin valiokuntaan, tehtäisiinkö hänestä myöhemmin vielä tarkempaa turvallisuusselvitystä?

– Ei, en usko.

Kuka saisi tietosuojavaltuutetun raportit henkilön luotettavuutta koskevista tiedoista?

– Valiokuntaan haluava itse olisi ensisijainen. Hän tekisi oman arvion, haluaako olla ehdokkaana ja siinä kohtaa esittää arviot itse esimerkiksi eduskuntaryhmän puheenjohtajalle. Pääsihteeri voisi tulla tähän jotenkin linkitetyksi, mutta hallintovaliokunta ei kirjoittanut tätä auki.

Paatero toteaa, että jää perustuslakivaliokunnan tarkasteltavaksi, millaisia tietoja tiedusteluvalvontavaliokuntaan valittavan läheisestä mahdollisesti selvitettäisiin.

Tällä hetkellä Supon laajaa turvallisuusselvitystä varten selvitetään kohteen muun muassa taloudellinen tilanne, perhe- ja sukulaissuhteet sekä ulkomaansidonnaisuudet. Myös hänen läheisestään voidaan tehdä perusmuotoinen turvallisuusselvitys.

Tietosuojavaltuutetun nimittäisi valtioneuvosto. Tässäkin voisi nähdä jonkinlaisen riippuvuus-ongelman siinä tapauksessa, että valtuutetulla on rooli valiokunnan jäseniä valittaessa. Paatero toteaa, että tietosuojavaltuutettu tekee joka tapauksessa virkavastuulla töitä ja eduskuntaryhmä asettaa lopulta valiokunnan jäsenen.

Vastaavaa ei tunnettaisi läntisessä Euroopassa.

Kansanedustajat ovat keskustelleet perin vähän turvallisuusselvityksistä julkisuudessa. Tämä johtunee siitä, että niitä karttava voisi saada epäilyttävän leiman. Kysymys on kuitenkin tärkeä ja ansaitsisi enemmän julkista käsittelyä, sillä se koskee parlamentaarisen järjestelmämme ydintä.

Kansanedustajat valitsee kansa ja periaatteessa kansan antama mandaatti antaa mahdollisuuden toimia kaikissa valiokunnissa. Turvallisuusselvitystä tekevä Supo voisi tulla ikään kuin kansanedustajan ja hänen äänestäjiensä väliin. Kyse on siitä, miten tähän suhtaudutaan.

– Kaikki ovat kuitenkin vastuussa siitä toiminnastaan, jota kansanedustajana tekevät, Paatero muistuttaa.

Myöskään ministereille ei tehdä turvallisuusselvityksiä. Heitä sitoo ministerivastuulaki, jota on pohdittu myös yhtenä vaihtoehtona sovellettavaksi tiedusteluvalvontavaliokunnan jäseniin. Nyt näin ei ole kuitenkaan käymässä.

Huomattavaa on myös se, että läntisen Euroopan maissa ei tunneta vastaavaa järjestelmää, jossa tiedusteluviranomainen tekisi turvallisuusselvitykset parlamentaarisen valiokunnan jäsenille.

Paatero näkeekin, että parlamentaarisuutta vahvistaisi se, että kansanedustaja itse pyytää selvitykset tietosuojavaltuutetulta, minkä jälkeen eduskuntaryhmillä on myös vastuunsa luotettavan edustajan nimittämisestä. Tämän jälkeen kansanedustajan on toimittava niiden säännösten mukaan, jotka toimintaa koskevat.

Entä voisiko tietosuojavaltuutetun selvityksessä tapahtua oikeusmurhia? Kansanedustaja olisi vaikkapa tavannut tietämättään henkilöä, jota pidettäisiin luotettavuusselvitystä tehtäessä raskauttavana.

– Pääasiassa luotan kokonaisharkintaan, että jostakin yhdestä tapaamisesta esimerkiksi ei lähdetä tekemään pitkälle meneviä tulkintoja, Sirpa Paatero pohtii.

Toisaalta hän nostaa esiin myös, että muutama vuosi sitten poliisin niin sanottuun epäiltyjen rekisteriin oli eksynyt henkilöitä, joiden ei olisi siellä koskaan pitänyt olla.

Lindtman: Edellytykset ratkaisulle olemassa.

Sirpa Paatero arvelee, että perustuslakivaliokunta saa jo huomenna valmiiksi mietintönsä puhemiesneuvostoon esitykseen, jossa myös turvallisuusselvityksiä käsitellään.

– On hienoa, kun valmistelua on tehty parlamentaarisesti. Tässä on kaikilla puolueilla ollut tahtoa löytää ratkaisu. Tämä on mennyt monessa kohtaa eri puolueiden näkökulmasta parempaan suuntaan, Paatero sanoo.

SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Lindtman kertoo Demokraatille, että eduskuntaryhmä käsitteli ja keskusteli turvallisuusselvityksistä tänään.

– Näemme, että tässä on edellytykset olemassa sille, että huomenna perustuslakivaliokunnassa löytyy ratkaisu.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE