Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Vihreä tyrmäys Guggenheimille: “Täysin last season” — ja ehdotus museon tilalle: “Ympärivuotinen hiekkaranta”

Helsingin kaupunginvaltuusto äänestää tämän viikon keskiviikkona Guggenheim-museon kohtalosta. Äänestyksestä on ennakoitu äärimmäisen tiukkaa. Vihreät on yksi ryhmä, joka tulee jakautumaan äänestyksessä.

Kallion Seudun Vihreiden puheenjohtaja Lilja Tamminen lukeutuu hankkeen arvostelijoihin. Hän kirjoittaa verkkosivuillaan pitävänsä käsittämättömänä, että asiasta väännetään vieläkin.

— Guggenheim on parhaan arvaukseni valossa brändinä tyylipuhdasta 90-lukua – siis täysin last season ja ollut sitä jo pidemmän aikaa. Guggenheim-säätiön hallinto on käsittääkseni ollut kriisitilassa vuosikymmenen ja on muutenkin talousvaikeuksissa. Helsinki-Guggis olisi silkkaa pelastavaa hyväntekeväisyyttä säätiölle.

Ennen kaikkea tulisi tehdä jotain uutta ja sellaista, jota muualta ei jo löydy.

Tamminen esittää kirjoituksessaan kolme vaihtoehtoa Guggenheim-museon sijasta. Hän sanoo, että jos kaupunki on valmis käyttämään tonttiin 130 miljoonaa euroa 20 vuoden aikavälillä, sillä saa kurantimpaa tavaraa halvemmallakin.

— Jos halutaan tehdä poliittisena hankkeena jotain, ennen kaikkea tulisi tehdä jotain uutta ja sellaista, jota muualta ei jo löydy.

Tammisen mukaan tontille voisi tulla esimerkiksi maailman ensimmäinen internet-kulttuurin ja mediataiteen museo tai tulevaisuusmuseo. Yhtenä vaihtoehtona hän väläyttää ympärivuotista hiekkarantaa.

Lisää aiheesta

— Miltä tuntuisi katsella lämpimältä ja valoiselta biitsiltä lasi­rakennelman ulko­puolella tippuvaa lumi­sadetta tai pelastautua sinne sateisena vapaa­päivänä? Entä pulpahtaa hyytävään keinoavantoon talvisin? Paikka palvelisi samaan aikaan kaamosmasennushoitolana, ravintolakompleksina ja konserttipaikkana. Hotelleja on jo kivenheiton päässä.

Tamminen vetoaa valtuustoon, ettei se äänestä Guggenheim-hankkeen puolesta.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE