Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Ulkomaat

Vihreät irtisanoutuu ex-puheenjohtajansa Tarja Cronbergin Venäjä-esiintymisistä: ”Näihin ei pidä osallistua”

LEHTIKUVA / EMMI KORHONEN
Tarja Cronberg vuonna 2008 Vihreiden kunnallisvaalivalvojaisissa.

Vihreiden johto paheksuu entisen puoluejohtajansa Tarja Cronbergin nyt paljastuneita outoja konferenssiesiintymisiä Venäjällä.

Demokraatti

Demokraatti

Vihreiden mukaan heillä ei ole ollut mitään tietoa siitä, että Cronberg kulkee yhä kutsuvieraana Venäjällä propagandatilaisuuksiksi luonnehdituissa seminaareissa ja konferensseissa.

Kansainvälisen toimittajaryhmän tänään eri lehdissä julkaisemissa reportaaseissa kerrottiin, miten tukholmalaista SIPRI-rauhantutkimuslaitosta edustava Tarja Cronberg (s. 1943) on tehnyt maksettuja konferenssimatkoja Venäjälle tähän kevääseen asti Ukrainan sodasta huolimatta. Suomesta uutisoinnissa oli mukana Iltalehti.

Viimeksi Cronberg esiintyi huhtikuussa Kaliningradissa, sitä ennen viime syksynä Moskovassa. Tilaisuudet tiedettiin Venäjän valtiollisen propagandakoneiston järjestämiksi, ja useimmat länsimaiset tutkijavieraat olivat kieltäytyneet kutsuista.

Ruotsalaisen Expressenin mukaan Cronbergiä kohdeltiin konferensseissa länsimaisena arvovieraana ja hänen lausunnoistaan otettiin Venäjällä täysi PR-hyöty irti.

Expressenin mukaan muun muassa uutistoimisto TASS kertoi Cronbergin moittineen Moskovassa Pohjoismaiden varustautumista ja pitäneen Suomen ja Ruotsin sotaharjoituksia jännityksen lisäämisenä Itämeren alueella.

Expressenin haastatteleman SIPRI:n johto sanoi ensin Cronbergin matkustaneen Venäjälle laitoksen edustajana, mutta muutti mieltään myöhemmin ja korosti Cronbergin puhuneen siellä yksityishenkilönä.

Lisää aiheesta

CRONBERG toimi vihreiden puheenjohtajana vuosina 2005-2009. Hän oli myös työministerinä Matti Vanhasen (kesk) hallituksessa sekä myöhemmin EU-parlamentin jäsenenä.

Suomen Nato-jäsenyyden vastustajana tunnettu Cronberg työskenteli ennen poliitikkouraansa muun muassa tanskalaisessa COPRI-rauhantutkimuslaitoksessa. SIPRI:ssä hän on ollut 2010-luvun lopulta asti erikoisasiantuntijana.

Vuonna 2014 hän paheksui EU:n venäläisille asettamia pakotteita ja piti niitä muun muassa ostosmatkailua haittaavana ”ylilyöntinä”.

Hän toimi myös suomalaisen Rauhanliiton puheenjohtajana 14 vuoden ajan, kunnes erosi tehtävästä viime vuoden marraskuussa.

VIHREIDEN nykyinen puheenjohtaja Sofia Virta ilmoitti viestipalvelu X:ssa maanantaina, ettei puolue tiennyt entisen johtajansa Venäjä-esiintymisistä. Virran mukaan Cronbergilla ei ole roolia puolueen toiminnasta.

– Vihreiden kanta on selvä: Venäjä on terroristivaltio, Putinin viestille ei tule antaa lainkaan tilaa eikä tilaisuuksiin osallistua, Virta kirjoitti päivityksessään.

Myös puolueen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Atte Harjanne kertoo X:ssa, ettei heillä ollut tietoa Cronbergin matkoista.

– Kenenkään ei pitäisi ruokkia Venäjän vihamielistä propagandaa osallistumalla sitä tukeviin tilaisuuksiin, Harjanne kirjoittaa.

Tarja Cronberg on kertonut lehdille tekevänsä kirjaa Venäjän ydinaseista, ja maksetut konferensseihin osallistumiset olivat hänen mielestään tarpeellisia tiedonhankintamatkoja.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE