Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Vihreät linjasi ehtoja hallitukseen menoon: “Politiikka oltava sen näköistä, että sen voi allekirjoittaa”

Saara Hyrkkö (vasemmalta), Krista Mikkonen ja Emma Kari muodostavat vihreiden ryhmän johdon.

Vihreät käsitteli järjestäytymiskokouksessaan tänään läpi lähinnä läpi ryhmän sääntöjä ja eduskunnan käytäntöjä, sillä vihreillä on paljon uusia kansanedustajia.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

– Koulutukseen panostaminen, köyhyyden ja eriarvoisuuden torjunta ja ilmastoteot ratkaisevat sen, olemmeko hallituksessa, ryhmän johdossa jatkava Krista Mikkonen kuvaili ryhmässä käytyä poliittista keskustelua.

Eduskuntaryhmän puheenjohtajisto on väliaikainen siihen asti, kunnes hallitus on muodostettu.

Mikkonen painotti, että vihreät ei mene hallitukseen, ellei sen politiikka ole sen näköistä, että sen voi allekirjoittaa. Kaikki ryhmät odottavat nyt hallitustunnustelijan kysymyksiä.

Mikkosen mukaan vihreiden puoluevaltuuskunta ja eduskuntaryhmä pitävät sunnuntaina yhteiskokouksen ja käsittelevät siinä vastaukset, jotka puolue antaa hallitustunnustelijan kysymyksiin.

Hallitusneuvottelijoita puolue ei vielä nimennyt.

– Teemme sen sitten, kun hallitustunnustelijalta on saatu tietoa, minkä tyyppiset neuvotteluista tulee, miten suuria neuvotteluporukoita tarvitaan. Viimeksi esimerkiksi Juha Sipilän (kesk.) vetämät neuvottelut olivat hyvin erityyppiset kuin mitä aiemmat ovat olleet, Mikkonen totesi.

Lisää aiheesta

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE