Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Vihreät röykytti demariministereitä lähijunaliikenteestä

LEHTIKUVA / JUSSI NUKARI

Vihreiden varapuheenjohtaja Jaakko Mustakallio arvostelee SDP:n ministerien toimintaa lähijunaliikenteen kehittämisessä.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Mustakallio kysyi puoluevaltuuskunnassa, miksi omistajaohjausministeri Tytti Tuppurainen (sd.) sallii VR:n romuttaa käyttökelpoista lähijunakalustoa, jota voitaisiin käyttää Tampereella, Oulussa, Turussa tai Lappeenrannassa.

– Lähijunaliikenne on hopealuoti sujuvaan arkeen ja liikenteen päästöjen vähentämiseen, Mustakallio sanoi puheessaan.

Hän kysyi myös, miksi liikenneministeri Timo Harakka (sd.) antaa valmistella liki kymmenen vuoden ostopalvelusopimusta ministeriön ja VR:n välillä, joka ei mahdollista sujuvaa lähijunaliikennettä muualle Suomessa. Mustakallion mielestä näin pyritään kiertämään hallitusohjelmassa sovittua VR:n monopolin purkamista.

– Vaadin, että demarit olisivat valmiita antamaan myös meille maakuntiin HSL-alueen tapaan oikeuden kilpailuttaa junaoperaattoreita sekä omistaa omaa junakalustoa.

Vihreät ovat asettaneet tavoitteeksi, että lähijunaliikenteen piirissä olevien suomalaisten määrä pitäisi tuplata miljoonasta kahteen.

Vihreät: kaikki kunnat hiilineutraajeja 2030-luvulla.

Puheenjohtaja Maria Ohisalo linjasi, että kaikkien Suomen kuntien pitäisi tavoitella ilmastoneutraaliutta. Nykyisin lähes puolet suomalaisista asuu kunnissa, jotka tavoittelevat hiilineutraaliutta vuoteen 2030 mennessä.

– Minusta tavoitteen tulisi olla, että aivan kaikki kunnat olisivat hiilineutraaleja viimeistään 2030-luvulla, Ohisalo visioi puheessaan.

Vihreät ovat laatineet sadan keinon listan, jolla ilmastonmuutosta voitaisiin kunnissa torjua.

–  Ei ainoastaan energian, vaan myös liikenteen, rakentamisen ja monen muun kunnan palvelun näkökulmasta.

Lisäksi Ohisalo sanoi vihreiden pyrkivän siihen, että joka kuntaan perustettaisiin ainakin yksi uusi luonnonsuojelualue tulevalla valtuustokaudella.

“Parasta vaalitulosta ikinä tavoitellaan.”

Helsingin Sanomien perjantaina julkaisemassa kyselyssä vihreiden kannatus oli pudonnut 0,7 prosenttiyksikköä 9,9 prosenttiin. Muutos edelliseen kyselyyn mahtuu virhemarginaaliin, mutta vihreät putosi puolueista viidenneksi, keskustan jälkeen.

– Hallituksessa oleminen tietysti ei ole aina se paikka jossa parhaalla tavalla kannatusta nostetaan, Ohisalo myönsi.

Tunnelma vaalikampanjassa on Ohisalon mukaan kuitenkin hyvä ja ohjelmatyötä ja avauksia on tehty runsaasti.

– Uskon siihen, että kuntavaaleissa saadaan hyvä tulos ja parasta vaalitulosta ikinä tavoitellaan.

Vuoden 2017 vaaleissa vihreät eteni liki neljä prosenttiyksikköä ja keräsi 12,5 prosenttia äänistä, mikä riitti 534 valtuustopaikkaan.

Ehdokasasettelussa tilanne on Ohisalon mukaan lupaava ja puolue on edellä neljän vuoden takaista tilannetta. Kun viime kuntavaaleissa puolue asetti 2  600 ehdokasta, on tavoite nyt yltää korkeammalle.

Ehdokkaita on Ohisalon mukaan nyt noin 2 000, ja heitä on saatu myös kunnissa, joissa vihreät ei ole aiemmin ollut mukana kuntavaaleissa.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE