Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Vihreiden Aalto: “Toivotan perussuomalaiset oikein lämpimästi tervetulleeksi Suomen vihreimpään kaupunkiin”

Vihreiden puheenjohtajaehdokas, kansanedustaja Touko Aalto on Jyväskylän suosituin poliitikko. Kun Aalto on Team Rynkeby -pyöräilyprojektinsa vuoksi viikonloppuna toisaalla, Jyväskylästä tulee hetkeksi perussuomalainen. Kaupunkiin matkaa Aallon kuntavaalien äänisaalista vastaava määrä perussuomalaisten jäseniä, jotka valitsevat puoluekokouksessa itselleen uuden puheenjohtajan.

Aalto suhtautuu vihreiden kanssa eri puolilla puoluekenttää sijaitsevien perussuomalaisten puoluekokoukseen Jyväskylässä myönteisesti.

– Toivotan perussuomalaiset oikein lämpimästi tervetulleeksi Suomen vihreimpään kaupunkiin.

– Jyväskylälle tärkeitä arvoja ovat koulutus, liikunta, sivistys ja suvaitsevaisuus. Nauttikaa Jyväskylän kesästä, Aalto sanoo.

Suomen Kuvalehden mukaan Aalto oli nuorena valtio-opin opiskelijana lähellä ryhtyä demariksi. Häneen tekivät vaikutuksen akateemiset vasemmistolaiset kaverit ja SDP:n puheenjohtajuutta vuonna 2005 tavoitellut Erkki Tuomioja.

Puheenjohtajaksi valittiin tuolloin Eero Heinäluoma, jonka edustama linja ei Suomen Kuvalehden mukaan Aaltoa miellyttänyt.

Tutustuminen Tuomiojaan ei ole Aallon mukaan ollut eduskunnassa helppoa.

– Itsestähän se on aina kiinni, mutta emme ole samoissa valiokunnissa ja häneen on hieman vaikea saada kontaktia.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE