Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Vihreiden kansanedustaja huolestui perussuomalaisten tiedevastaisuudesta – “Koulutuksen avulla opimme lukemaan”

Kansanedustaja Mari Holopainen (vihr.).

Vihreiden kansanedustaja Mari Holopainen on huolissaan perussuomalaisten kansanedustajien hyökkäyksistä tutkijoita ja opiskelijoita kohtaan.

Demokraatti

Demokraatti

”Olen surullinen ja huolestunut siitä, miten perussuomalaiset kansanedustajat yrittävät määrittää kurssien sisältöjä hyökkäämällä tutkijoita kohtaan. Yliopistolain 3 §:n mukaan yliopistoilla on itsehallinto, jolla turvataan tieteen, taiteen ja ylimmän opetuksen vapaus.”

”Perussuomalaisten kansanedustaja vaati viikko sitten “pikaisen Googletuksen perusteella”, että “koko Nuorisotutkimusseura pitäisi näillä näytöillä lopettaa.” Tutkimus, joka ei Iltalehden uutisesta tehdyn tulkinnan perusteella miellytä kansanedustajan maailmankuvaa pitäisi lakkauttaa. Poliitikot eivät päätä tutkimuksen sisällöistä, ” Holopainen kirjoittaa tiedotteessaan.

Tutkimusta tehneen Mari Holopaisen mielestä hälytyskellojen kannattaa soida. Valtaa saadessaan laitaoikeistopuolueet Euroopassa ovat Holopaisen mukaan pyrkineet saamaan tutkimuksen poliittiseen kontrolliin ja ryhtyneet hallitsemaan tieteentekoa autoritäärisin ottein.

“Rapautusyritysten edessä yhteiskunta tarvitsee laajan rintaman puolueita puolustamaan koulutusta, sivistystä ja tutkimuksen vapautta.”

”Ei auta, että myös eurooppalaiseen yhteistyöhön nojaavat sivistyspuolueet ovat jäädyttäneet indeksit ja ministeri heittänyt väärää tietoa ”kolmansista lukukausista”, vaikka myöhemmin pahoitteli lausuntoaan. Tutkimuksen avulla tiedämme historiasta ja ilmastonmuutoksesta, ja olemme kehittäneet rokotteet. Koulutuksen avulla opimme lukemaan. Osaavat ihmisiä perustavat uusia yrityksiä kuten startupkentän nousu näyttää. Perusrahoituksen kasvua ja huomattava määrä uusia aloituspaikkoja tarvitaan, jotta Suomen tavoittelemat koulutusasteen ja inhimillisen pääoman nostaminen onnistuisivat.”

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE