Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Vihreiden mahdolliset puheenjohtajaehdokkaat yhä vaitonaisia kisaan lähdöstään – Touko Aallolta ei kantaa suosimishuhuihin

Ville Niinistön seuraaja valitaan kesäkuun puolivälissä vihreiden puoluekokouksessa.

Vihreät valitsevat puolueelleen uuden puheenjohtajan kesäkuun puoluekokouksessaan. Ville Niinistö ei voi jatkaa enää tehtävässään. Hän on johtanut puoluetta sen sääntöjen mukaisen maksimin eli kolme kaksivuotiskautta.

Vuodenvaihteessa vihreissä nähtiin erikoinen tilanne, kun puheenjohtajasuosikkina pidetty kansanedustaja Outi Alanko-Kahiluoto ilmoitti, ettei ole ehdolla.

Hän katsoi, ettei hänellä olisi mahdollisuuksia pärjätä kisassa, koska Niinistön suosikki on kansanedustaja Emma Kari. Ville Niinistö kiisti tämän ja totesi, ettei hänellä ole eikä tule olemaan kantaa seuraajaansa.

Tänään Alanko-Kahiluoto on kertonut Ylelle, että jättää kunnallispolitiikan ja pohtii vahvasti pyrkimistään maakuntavaltuustoon. Europarlamentaarikko Heidi Hautala (vihr.) on toivonut, että Alanko-Kahiluoto harkitsisi vielä ehdokkuuttaan. Tänään eduskunnassa Alanko-Kahiluoto ei ole halukas vastaamaan Demokraatillle puheenjohtajuutta koskeviin kysymyksiin.

Kuntavaalit, kuntavaalit…

Emma Kari toteaa puolestaan, ettei ole tehnyt päätöstä, lähteekö tavoittelemaan puheenjohtajuutta.

– Nyt keskitytään kuntavaaleihin. Kuntavaalien jälkeen voi asiaan palata.

Lisää aiheesta

Ville Niinistö on myös liikkeelle kuntavaali-viestin kanssa. Hän kehuu jo etukäteen, miten kovan kuntavaalikannatuksen jälkeen seuraajalla on erinomaiset mahdollisuudet, olipa hän kuka tahansa. Esimerkiksi sitä, pitäisikö puheenjohtajan olla nainen tai mies, hän ei spekuloi.

– Nyt keskitytään kuntavaaleihin.

Samalla ilmeisen sovitulla kärjellä on varustautunut myös yksi mahdollinen puheenjohtajaehdokas, varapuheenjohtaja, kansanedustaja Touko Aalto.

– Oikeastaan vasta kuntavaalien jälkeen minä osaan sanoa yhtään tarkemmin tästä asiasta, Aalto.

Aalto on aiemmin kertonut, että harkitsee puheenjohtajaehdokkuutta vakavasti.

Tänään Lännen Median haastattelussa kansanedustaja Pekka Haavisto (vihr.) kertoi tukevansa ja kannustavansa vihreiden varapuheenjohtajaa Hanna Halmeenpäätä hakeutumaan puheenjohtajaehdokkaaksi. Halmeenpää pitää pyrkimistään epätodennäköisenä.

“En minä ota edes kantaa tällaisiin huhuihin.”

Tieto Haaviston Halmeenpää-kannatuksesta ei ollut vielä iltapäivästä Touko Aallon korviin kantautunut.

– Hyvä, jos tulee paljon nimiä, että minusta on vaan positiivista, jos on paljon nimiä ja käydään keskustelua, hän kommentoi tuoreeltaan.

Ville Niinistön sanottiin suosivan Emma Karia, mitä ajattelit siitä?

– En minä oikein tällaiseenkaan osaa ottaa sen ihmeempää kantaa.

Näetkö siinä todenperää, että hän suosisi?

– En minä ota edes kantaa tällaisiin huhuihin, keskusteluihin tai spekulaatioihin. Minulle on se tärkeintä vaan, että minä olen puolueen varapuheenjohtaja. Minun tehtäväni on pitää myös kenttä kasassa sillä tapaa, että huomio meitä kaikkia yhdistäviin asiakysymyksiin. Se on se minun tehtävä, ei minulla oikein ole edes kommentoitavaa muuhun.

“On ollut naisia ja on ollut miehiä peräjälkeen.”

Vihreillä ei ole Touko Aallon mukaan kirjoittamatonta sääntöä, että mies- ja naispuheenjohtajien pitäisi vuorotella.

– Ei siinä ole suoraan mitään sääntöä. Onhan meillä nyt nähty, että on ollut naisia ja on ollut miehiä peräjälkeen. Ei ole suoraan mitään semmoista.

– Meillä on se hyvä tilanne, että on jäsenäänestys. Siinä voi olla miehiä, naisia – ketä tahansa, kuka kokee tehtävän itseään varten, voi sitten asettua ehdolle ja hakea mandaatin koko jäsenistöltä.

Vihreissä on ollut painetta valita Niinistön seuraajaksi nainen. Tätä mieltä ovat aiemmin olleet muun muassa Outi Alanko-Kahiluoto ja Emma Kari.

Vihreiden entisen puheenjohtajan Osmo Soininvaaran ykkössuosikki puheenjohtaksi on entinen kansanedustaja Oras Tynkkynen. Tynkkynen kertoo tänään Demokraatille, että hänen aiempi vastaus ei ole muuttunut.

– Oletusarvo on että, en lähde (puheenjohtajakisaan).

Vihreiden eduskuntaryhmän puheenjohtajisto Krista Mikkonen, Olli-Poika Parviainen ja Heli Järvinen on jo kertonut, etteivät he tavoittele vihreiden puheenjohtajuutta Niinistön jälkeen.

Puheenjohtajaehdokkaat selvinnevät kuntavaalien jälkeen.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE