Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Vihreiden puheenjohtajaehdokas väittelee pari päivää ennen puoluekokousta

Vihreiden puheenjohtajaksi kesäkuun puoluekokouksessa pyrkivä valtiotieteiden maisteri Maria Ohisalo väittelee Itä-Suomen yliopistossa sosiologian alalta vain pari päivää ennen Tampereen puoluekokousta.

Ohisalo on tutkinut väitöskirjassaan suomalaista ruoka-apua, Euroopan unionin ruoka-apuohjelman vaikutuksia suomalaisen ruoka-avun vakiintumiseen ja apuun turvautuvien ihmisten kokemuksia omasta hyvinvoinnistaan ja huono-osaisuudestaan.

– EU:n ruoka-apuohjelma on ollut osaltaan luomassa ja ylläpitämässä polkuriippuvuutta, jossa kolmannen sektorin toimijoille siirtyy hyvinvointivastuuta sosiaaliturvan ja hyvinvointivaltion pohjan vuotaessa.

– Erilaiset kolmannen sektorin auttamiskäytännöt eivät ole universaalin sosiaaliturvan tavoin kaikkien saavutettavissa eikä näitä toimintoja säädellä valtakunnallisesti, vaikka niihin ohjataan jatkuvasti enemmän myös julkisia varoja, Ohisalo sanoo väitöstiedotteessaan.

Ohisalon väitös Murusia hyvinvointivaltion pohjalla. Leipäjonot, koettu hyvinvointi ja huono-osaisuus tarkastetaan Itä-Suomen yliopiston Kuopion kampuksella 15. kesäkuuta.

Vihreät julkistaa puheenjohtajakisan jäsenäänestyksensä tuloksen 17. kesäkuuta.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE