Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Vihreiltä ehdotus työllisyystoimeksi – puolen vuoden maksuton varhaiskasvatus

LEHTIKUVA / HEIKKI SAUKKOMAA

Vihreät ehdottaa työllisyystoimena, että lapsiperheille tarjottaisiin puolen vuoden ajan maksutonta osa-aikaista varhaiskasvatusta. Etu olisi voimassa kunnes lapsi täyttää kaksi vuotta.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Vihreiden puheenjohtaja, sisäministeri Maria Ohisalo katsoo, että tämä voisi olla toimiva keino lisätä varhaiskasvatukseen osallistumista ja työllisyyttä. Nykyiset varhaiskasvatuksen maksut synnyttävät Ohisalon mukaan kannustinloukkuja matalapalkkaisen tai osa-aikatyön vastaanottamiseen.

Vuonna 2019 Suomen yksivuotiaista oli varhaiskasvatuksessa reilu kolmannes ja kaksivuotiaista lapsista kaksi kolmasosaa. Se on huomattavasti vähemmän kuin muissa Pohjoismaissa, puolue huomauttaa.

Vihreät ei ole laskenut ehdotuksen hintalappua mutta arvioi, että kustannukset olisivat maltilliset verrattuna hyötyihin.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE